Vaaratilanne

Paula työnsi minut sisään ja paiskautti oven kiinni perässään. Hän ei sanonut mitään, oli vain järkyttynyt että vihainen. Hän vilkaisi minuun vielä kerran varoittavalla katseella.

Hän ei ollut sanonut matkan aikana mitään, hän ei halunnut puhua siitä ulkona muiden mennessä ohi. Nyt hän sai sen rauhan. Paulan riisuttua kengät jalastaan hän asteli keittiöön, nosti vasemman kätensä päätään vasten ja huokaisi rasittuneena. Hän kääntyi minuun.

”Jossu, mitä sä oikein luulit tekeväs?”, hän kysyi minulta pitäen äänen rauhallisena. Kohautin olkapäitäni.

”Tutustuvani uuteen ihmiseen”, vastasin. Paula katsoi minuun terävästi.

”Sä tiesit minkälainen tausta sillä on, sä tiesit mitä se on tehny”, hän sanoi hitaasti. Hän oli selvästi varmistunut asiasta, että kyseessä todella oli se jengi mitä hän oli sen arvellut olevan. ”Mutta silti sä kaveeraat sen kanssa!”

”Se tuli vaan tarjoomaan tulta, ei muuta!”, yritin puolustaa. En tajunnut miksi. Minun pitäisi kuunella Paulan järkeviä sanoja, mutta jotenkin tahdoin uskoa Samueliin.

Vaikka hän olikin sanonut tylysti viime hetkellä.

Paula otti pari askeletta lähemmäs minua, tarttui minua käsistä ja katsoi minuun anelevasti, toiveikkaasti.

”Jossu, lupaa mulle”, hän sanoi hiljempaa.

”Mitä?”

”Lupaa mulle ettet sä enää kaveeraa sen tai kenenkään muun sen kaltaisen kanssa”, Paula sanoi, hänen silmissään lillui kiiltävät kyyneleet, joista toinen vuoti poskelta alas. ”Mä en halua että sulle sattuu jotain. Mä en halua että jompikumpi meistä joutuu niiden uhriks tai jotain. Niiden kans kaveeraaminen vaarantaa meidän elämän”

Ymmärsin mitä hän tarkoitti. Hän ei tahtonut meidän sekaantuvan tuon pahamaineisen jengin elämään millään tavalla. Jos kaveeraisimme heidän kanssaan, poliisi laskisi meidät mukaan jengiin. Ja myös silläkin että emme todellakaan tulisi olemaan mitään tavallisia kavereita.

Meitä käytettäisiin fyysisiin tarpeisiin. He pitäisivät meitä panonukkeinaan. Oli parempi ettemme tietäneet koko jengistä mitään emmekä olisi niiden kanssa tekemisissäkään.

Ymmärsin Paulaa täydellisesti.

Toinen kyynel vuoti poskelta, sydäntäni särki katsoa kun hän itki. Nielaisin, katsoin häntä miettien. Asian pitäisi olla jo sanomattakin selvä.

Mutta minulle se ei ollut.

”Lupaatko?”, Paulan ääni särkyi kuin ohut lasi. Huokaisin syvään, vilkaisin lattiaan ja nostin katseeni takaisin Paulaan.

Minun oli pakko tehdä toisin.

”Lupaan”, vastasin vääntäen tekohymyn kasvoilleni. Paula henkäisi iloisesti ja kaappasi minut tiukkaan ja pitkään haliin. Hän nyyhkytti korvani juuressa onnellisena.

”Kiitos”, hän kuiskasi. ”Sä oot mulle niin tärkee”

”Niin säkin mulle”, kuiskasin takaisin, pieni hymy kasvoillani. Mutta se kaikkosi heti kun Paula lähti keittiöön valmistamaan nuudeleita. Katsoin hänen peräänsä pahoittelevasti, surullisena.

Anteeksi Paula.

Mä en usko voivani pitää sitä lupausta kovinkaan pitkään. Olin jotenkin varma siitä, että se raja Samuelin ja minun välillä ylitetään vielä joku päivä, en uskonut voivani pidätellä itseäni seuraavallakaan kerralla olla katsomatta häneen ja samassa syöksyä pedon kitaan. Jo yhden tapaamisen jälkeen osasin sanoa ettei tämä jäisi vielä tähän. Etsisin hänet vaikka väkisin jos oli tarve.

Anna anteeksi.

Mä lupaan olla sekottamatta sua koko hommaan. Mä lupaan ettet sä tuu kärsimään tästä.

Seuraava päivä koitti, Paula yritti olla kuin mitään ei olisi edellisiltana tapahtunut. Tosin hän puhui paljon siitä ruskeatukkaisesta pojasta jonka kanssa oli vaihtanut yhteystietoja.

Ja koko yö oli kulunut toisilleen tekstaillessa.

Olin onnellinen hänen puolestaan, hänellä oli säpinää ja väpinää jonkun kanssa. Suloista itseasiassa.

Paula nukkui huoneessaan, hän oli tuskin nukkunut yhtään viimeöisen tekstailun jälkeen. Tuskin maltoin odottaa puhelinlaskua.

Minä taasen istuin pöydällä syöden mysliä, miettien Samuelia ja tämän jengiä.

”Sun kannattais olla vähän varovainen keitä kattelet”

Totta. Minun tosiaan pitäisi olla varovainen silmieni kanssa. Joka paikkaan ei saanut katsettaan suunnistaa. Se oli nyt todistettu.

Mutta se on myöhäistä nyt. Olin jo eksynyt heidän tielleen. Eikä ollut pakoreittiä pois. Ei tulisi olemaankaan. Pitäisi pysyä lopun aikaa hiljaa ja pitää matalaa profiilia ettei toista kertaa todella tulisi.

Nousin pöydästä ja olin hakemassa jääkaapista lisää limsaa. Limsa oli loppu ja minä kun olin perso virvoitusjuomille.

”Pakko kai käydä ostamassa”, huokaisin itsekseni, nappasin kympin taskuuni ja vilkaisin itseäni peiliin.

Päälläni oli eiliset tummat farkut ja musta toppi, johon oli kuvioitu valkoisella Marilyn Monroen kauniit kasvot.

Nappasin kotiavaimet ja tennarit jalkaani ja suuntasin ulos kohti R-kioskia.

Päästyäni kulman taakse näin R-kioskin kyltin. Ja sen edessä pari kolme mustaa moottoripyörää jotka olin nähnyt jo pari päivää aikaisemmin lähistöllä.

He olivat täällä.

Rupesin empimään ja olin aivan kahden vaiheilla menisinkö sisään vai en.

He saattoivat olla ryöstöretkellä. Ja myyjä kenties vaarassa.

Henkäisin syvään. Jalkani ottivat kuin itsekseen askelia kohti kioskin ovea. Ovi aukeni juuri kun pääsin eteen, ulos astui mustassa nahkatakissa ja -housuissa kulkeva mies, käsissään mustat nahkahanskat.

Kuului vihellys, vilkaisin ylös nähdäkseni miehen kasvot.

”Onpas tutun näkönen misukka!”, hän sanoi leveä virne naamallaan. Muistin hänet.

Hän oli se baarissa ollut blondi joka heitti minusta läppää. Ja jota Samuel oli uhkaavasti mulkaissut.

”Jimi, mikä sulla kestää? Mene!”, kuului vihainen ääni blondin takaa, joku työnsi meitä eteenpäin. Kaaduin asfalttiin saaden Jimin päälleni.

Jimin takana ollut brunette ja punapää katsoivat meihin huvittuneina, punapää vihelsi.

Eiks toi viheltäminen ala jo riittää?

”Mä oon nähny ton jossain”, brunette sanoi miettivästi ja korkkasi kaljapullonsa korkin auki.

”Toihan on se tyttö johon Samuel on liimannu silmänsä”, punapää muistutti. Brunette vilkaisi punapäätä, muistaen itsekin eilisen. Punapää naurahti.

”Liikaa viskiä ja persettä”, hän sanoi, Jimi nauroi ja nousi pois päältäni.

”Siihen ei varmaankaan kannata koskee”, brunette mietti katsoen minuun terävästi.

En uskaltanut sanoa mitään, katsoin jokaista hieman peläten. En tiennyt yhtään mitä minun piti tehdä, vaikkei näkynyt aseita.

Kioskin ovelta kurkkiva myyjä katsoi minuun huolestuneena. Ainakin hän oli kunnossa. Mitään ryöstöä ei ilmeisesti tapahtunutkaan. Turhaan minä taisin huolestua.

”Viedäänkö toi Samuelille nii se saa taas pitkästä aikaa nauttia miehisyydestä?”, punapää ehdotti. Katsoin jätkää silmät yhtä leveinä kuin lautaset.

”Ei! Ehei käy!”, tunsin säikähtäväni, nousin seisomaan ja olin menossa heidän ohitseen. Brunette tarttui minua kädestä, veti takaisin ”paikalleni” ja vilkaisi minua päästä varpaisiin.

”Samuel on kyllä vähän puutteessa...”, tämä myönsi. ”Hän varmaan antaa meillekin oman osuutemme. Tytöllä on nimittäin aika herkulliset kurvit”

”Hei! Mä sanoin että ei!”, yritin repiä itseäni irti. ”Irti nyt!”

Brunette kiristi otettaan ranteessani, siihen alkoi sattua ja pahasti.

”Sun olis parempi vaan totella tai saattaa käydä niin että me otetaan susta osuutemme tässä ja nyt”, hän melkein kuin kuiskasi, äänessään pelottavaa, kehoani värisyttävää uhkaa.

Hän rupesi vetämään minua väkisin prätkänsä kyytiin, minä taasen yritin vastustella repimällä kättäni irti, potkimalla ja huitomalla vapaana olevalla kädelläni. Jimi tarttui kädestäni, katsoen tiukasti brunetteen pudistaen päätään.

”Rasmus, ei kannata”, Jimi sanoi tälle. Brunette siirsi katseensa häneen hieman ihmetellen.

”Miksei?”, hän kysyi.

”Tunnethan sä Samuelin. Ollaanhan me ennenki napattu likkoja mukaan, se ei välitä niistä”, Jimi selitti.

”Mut sehän on kiinnostunu tästä”, Rasmus naurahti. ”Kyllä se tän ottaa mielihyvin vastaan”

”Ei välttämättä”, Jimi sanoi samalla kun kaivoi tupakan ja zipon esiin. Hän sytytti sen tuleen.

Jimi puhalsi suustaan harmaata savua ja katsoi Rasmusta hieman vakavana.

”Se pokaa naisensa itse. Ja jos se ei onnistu siinä nii se käy naiseen väkisin kiinni”, Jimi sanoi samalla katsoen minua. Varoituksen sana.

Rasmus mietti, katsoi minuun ja sitten Jimiin.

”Eikä se tykkää että me miellytetään sitä. Se luulis että me aiotaan jotain”, Jimi puhui järkeä. Rasmus katsahti minuun, uudestaan Jimiin ja sitten punapäähän. Tämä nyökkäsi.

Rasmus päästi kädestäni irti ja katsoi minuun pistävästi.

”Sä et sit nähny meitä täällä”, hän sanoi minulle painavalla äänellä. Rasmus katsahti punapäähän ja Jimiin ja nykäisi päätään takaviistoon. ”Mennään jätkät”

”Vähän sääli jättää tyttö ilman muistoa meistä”, punapää heitti taas. Jimi ja Rasmus eivät sanoneet siihen mitään vaan vilkaisivat toisiaan tyhjästi. Minä otin pari askelta taaksepäin, kauemmas heistä.

Kova pärinä kolminkertaistui, pojat lähtivät jonossa ajamaan pois. Jonnekin minne minä en halunnut seurata.

Jonnekin minne minä meinasin joutua.

Käännyin ympäri ja melkein ryntäsin kioskin sisälle, päässäni ajatus että he tulisivatkin takaisin ja ottavat minut sittenkin mukaansa.

Myyjä katsoi minuun helpottuneena.

”Sä oot onnekas”, hän sanoi minulle. ”Miten sä pelastuit?”

En sanonut mitään, sydämeni pamppaili. En oikeastaan saanut sanotuksi mitään.

”Ootsä kunnossa?”, myyjätyttö kysyi kun kipaisin hakemassa kolme limsapulloa kylmähyllystä ja palasin tiskille. Nyökkäsin melkeinpä huomaamattomasti.

”Mä en vaan tiedä mitä mun pitäis nyt tehdä”, sanoin. Myyjä naurahti.

”Suosittelen olemaan kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Niin on parempi”, tyttö kehotti. ”Mulleki sano niin”

”Ehkä parempi niin”, sanoin hiljaa ja maksoin taskustani löytyvällä kympin setelillä. Lähdin pullojen kanssa pois kioskista, vieläkin pelästyneenä tapauksesta.

Rollinin ovi pamahti auki, sisään astui kolme mustaan nahkaan verhoutunutta tuttua veijaria; Jimi, Rasmus ja Aleksi.

He astelivat kuin paikan omistajat jengin pyödän ääreen ja istuutuivat jenginsä seuraksi. Heitä oli nyt paikalla yhteensä 8 jäsentä. Kolme puuttui.

Aleksi katsoi mustahiuksista rebeliä virne naamallaan. Kikkarapää ärsyyntyi katseesta, sen huomasi tämän silmissä ja äänessä.

”Jokin ongelma?”, hän kysyi tylysti ja kylmästi.

”Älä nyt kiehu!”, hän naureskeli. ”Mä vaan näin tänää aika nätskän pimun”

Mustahiuksinen pyöräytti silmiään jotenkin kyllästyneenä. Rasmus huomasi tämän ilmeen.

”Mikä sulla nykyään on?”, hän kysyi. ”Sä oot vähän levoton ja kyllästyny kaikkeen mitä me tehään”

Tämä ei vastannut vaan tuijotti puisen ja naarmutetun pöydän pintaa.

”Samuel”, Rasmus korotti ääntään. Ympärillä olevat ihmiset varmasti kuulivat sen, mutta eivät noteeranneet. ”Sä tosiaan alat olla puutteessa”

Samuel nosti katseensa hitaasti pöydän pinnasta Rasmukseen.

”Kui nii?”, hän kysyi katsoen Rasmusta kuin idioottia. ”Naistenko suhteen?”

Rasmus nyökkäsi. Samuel revähti täydelliseen nauruun. Hän katsoi Rasmusta kuin idioottia, nauraen tälle päin naamaa.

Rasmus ärsyyntyi, ilme muuttui tiukemmaksi. Mutta hän ei sanonut mitään.

”Mähän oon täysin tyydytetty, kiitos vaan”, hän nauroi. ”Kiva kun huolehdit munkin miehisyydestä”

”Älä viitsi”, Rasmus hermostui. Samuelin naurava ilme kaikkosi, hän muuttui yhtäkkiä vakavammaksi. Pelottavan vakavaksi. Se katse oli kuin tappokirje Amerikan presidentille.

”Älä sinä huolehdi mun elämästä”, hän sanoi kylmästi. ”Mä voin kyllä sen sanoo, että jos mua innostais nii saisin sua enemmän naisia hetkessä”

”No miksi sua ei sit innosta?”, Rasmus kysyi huvittuneena, pirullinen ilme naamallaan. ”Vai onks susta tullu sittenki homo?”

Samuel raivostui, hän nousi kuin salamana seisomaan nyrkit sojossa, valmiina mottasemaan Rasmusta kasvoille. Rasmuksella oli nopeat aivot, hän nousi pikaa perässä, valmiina.

”Jätkät jätkät, rauhottukaa!”, Jimi yritti lepytellä. Hän kääntyi baarimikon suuntaan. ”Pari viskiä tänne!”

”Nyt sä saatana lopetat noi sun uhoilut”, Rasmus murisi vihaisena. Aleksi piti tätä paikallaan, toinen blondi taas pidätteli Samuelia. ”Mä alan jo kyllästyä niihin”

”No kyllästy rauhassa”, Samuel virnisti vihamielisesti. ”Vika on kuitenkin loppujen lopuks sussa!”

Kaksikko suuttui toisilleen niin pahasti että he meinasivat päästä toistensa kimppuun ja kierimään lattialle.

”Nyt lopettakaa! Ulkopuolisten kanssa haastetaan riitaa, ei jengiläisten!”, Jimi yritti puhua rauhaa väliin ja työnsi kaksikon etäämmäs toisistaan. Pojat rauhoittuivat, mutta vilkaisivat toisiaan vielä murhanhimoisilla katseillaan. He istuutuivat tuoleilleen kuin kunnon miehet ja olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hetkessä he olivat taas kuin parhaat ystävät.

He kättelivät ”sovinnoksi”, vaikka katseista huomasi ettei asia jäänyt siihen. Ei todellakaan jäänyt siihen.

”Hyvä hyvä”, Jimi hymyili ja oli ylpeä itsestään. Muukin porukka istuutui paikoilleen ja unohtivat koko jutun.

Rasmus ja Samuel tuijottivat toisiaan terävillä katseillaan, välittäen toisilleen uhkauksia silmien kautta.

Aleksi päätti puhua näkemästään tytöstä lisää.

”Nii, me nähtiin tuolla Laajavuorella, Jyväskylän reunalla se sun tyttös jonka tapasit eilen”, Aleksi kertoi. Samuel siirsi katseensa salamana Aleksiin ja tämän ylpeään virneeseen.

”Kuka muka?”, hän kysyi ja oli kuin ei tunnistaisi puhuttavasta tytöstä. Kyllä hän tiesi. Todella hyvin.

”No se punatukkanen”, Aleksi selvensi. ”Se jolla oli Jimin mielestä hyvä perse”
”Hyvä selvennys”, Jimi nauroi ja porukka repesi nauruun.

Samuelia ei naurattanut.

”Laajavuorella?”, hän kysyi varmistaen kun porukka oli nauranut naurunsa. Aleksi nyökkäsi.

”Joo”, Jimi vastasi Aleksin puolesta. ”Nähtiin se siellä Ärrällä”

”Se varmaan asuu siinä lähellä”, Aleksi lisäsi. ”Käy kiinni vaan”

Samuel ei kommentoinut.

”Jaahas”, hän sanoi. Baarimikko toi kaksi viskipulloa pöytään ja häippäsi saman tien. Joku toinen ruskeahiuksinen nappasi toisen pullon, Rasmus oli kurottamassa ottamaan toisen. Mutta Samuel vei sen hänen nenänsä edestä. Kuin ärsyttääkseen.

Samuel korkkasi pullon auki leikiten, kohotti pullon suun huulilleen ja katsoi samalla Rasmusta kun joi. Sitten hän pyyhkäisi syljet pois suupielistään ja antoi pullon seuraavalle.

Rasmus ei sanonut mitään, selvästi vain ärsyyntyi. Hän katseli ympärilleen kuin etsien tyttöä jota iskeä.

Samuel taas mietti sitä tyttöä jonka näki eilen. Kiinnostus nousi, hänen teki mieli mennä katsomaan itse.

Mutta tuskin hän tuota tyttöä kovin varmuudella löytäisi.

Samuel oli muutamat viimeisimmät tunnit jo miettinyt tyttöä, hän oli jotenkin päässyt painautumaan Samuelin mieleen.

Vaikka useinhan Samuel unohti kaikki naiset jotka näki. Jopa heidät joiden kanssa hän oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä.

Mutta tämä tyttö oli poikkeus.