Pirullista leikittelyä

 

Pääsimme todella pian rinteelle, jonne Kati oli ystävälleen puhelimessa luvannut tulla. Rinne oli melkeinpä vastapäätä sitä kerrostalo-aluetta missä äskettäin olimme.

Kati ja minä ylitimme autotien ja astelimme lähelle camping-aluetta, joka oli rinteen vieressä. Kati tarttui minua kädestä ja rupesi vetämään. Hän nosti toisen kätensä ilmaan ja vilkutti reippaasti.

Edessäpäin ollut pienehkö porukka katsoi meihin ja vilkutti takaisin leveät hymyt kasvoillaan.

Neljän hengen porukka lähti kävelemään meitä päin, jokaisella oli kädessään yksi siideritölkki. Yhdellä pojalla oli kädessään puoliksi täynnä oleva pussi täynnä alkoholillisia juomia. Hän rupesi kaivamaan sieltä kaksi siideriä minulle ja Katille.

”Katii!”, yksi tyttö hihkui iloisena ja nappasi Katin syliinsä halatakseen. Hänellä oli mustat, lyhyiksi leikattu tukka joka ylsi vain tämän niskaan. Silmät olivat siniset ja iho vaalea. Hänellä oli päällään viininpunainen t-paita jossa oli tavallista avoimempi kaulus ja vaaleat pillifarkut.

Hän päästi irti ja katsahti minuun. ”Kukas hän on?”

”Hän on Johanna, tapasin äskettäin”, Kati vastasi leveästi hymyillen. ”Muutti tänne Jyseen pari päivää sitten, aattelin et se olis varmasti tervetullu meidän porukkaan”

”Totta kai!”, sanoi tummahiuksinen tyttö katsoen minuun innokkaasti. Hiukset olivat kerroksittain leikatut ja ylettivät tytön olkapäille, silmät olivat vihreät ja iho melkeinpä maidonvalkea. Hänellä oli päällään valkoinen puolipitkähihainen ja tummat caprifarkut. ”Mun nimi on Minna, toi Katia halannu tyttö on Senni”

Kati jatkoi kahden pojan esittelemistä.

”Noi kaks on sit Henri ja Roni”, Kati sanoi ja viittasi heihin.

Henri oli vaaleahiuksinen pitkä ja hoikka poika, jolla oli veijarimaiset kasvot. Sitä hän oikeastaan olikin. Hänellä oli siniset silmät jotka sopivat hänen lyhyiden hiuksiensa väriin. Hänellä oli päällään valkoinen t-paita jossa oli teksti ”Pois tieltä!” ja vaaleat farkut.

Roni omasi lyhyet vaaleanruskeat hiukset, ne oli luonnollisesti sekaisin. Silmät olivat ruskeat, yhtä ruskeat kuin Katilla. Oikeastaan he näyttivät aika samannäköisiltä. Päällään hänellä oli musta t-paita ja tummat farkut.

Roni katsoi minuun puolikas hymy kasvoillaan, Kati huomasi sen.

”Roni on mun veli”, Kati huomasi minun ihmetellen heidän samannäköisyyttä. ”Tästä porukasta puuttuu vielä kaks, mut ne tulee huomenna takasin Jyseen”

”Onks sul lempinimee?”, Henri kysyi.

”Jossu”, vastasin.

”Moi Jossu!”, hän sanoi minulle humoristisella äänellä. ”Mistä sä tuut?”

”Helsingin suunnalta”, vastasin.

”Auutss, hesalaine”, Roni harmitteli yhdessä Henrin kanssa, ihan vain vitsillä. Roni ojensi minulle ja Katille esille ottamansa siiderit.

Hörppäsin maistiaiseksi pari tilkkaa, nielaisin ja otin lisää. Piti panna siiderin nimi merkille niin saa juoda myöhemmin lisää vaikka olinkin alaikäinen enkä olisi saanut juoda. Päätinhän minä itse tekemisistäni, mutta pelkäsin hankaluuksia.

”Mennääks tonne ylös?”, Senni kysyi ja vilkaisi rinnettä. ”Pääsisin taas kierittää Henan alas”

”Nii varmaa”, Henri nauroi. ”Koita onnees, ipana”

”Samanikäsiä ollaan ja sä haukut mua ipanaks”, Senni nauroi ja rupesi kutittamaan Henriä.

”Tallon sun kaltasen kutittelevan torakan ihan kohta ku oot noin pätkä!”, Henri nauroi ja yritti pitää Sennin kädet loitolla itsestään.

”Ai jassoo, kiitos vaan”, Senni yritti kutittaa kovempaa.

Minna tarttui minua kädestä ja hymyili minulle hellästi. Hän vaikutti yhtä avoimelta kuin Kati, mikä sai minut uudestaan hämmentymään.

”Jätetään noi kaks tohon lempimään ja mennään me tonne rinteelle”, hän sanoi minulle. Hän nappasi samalla Katin käsikynkkään, Roni käveli minun vierelläni, kävelimme kohti pysäytettyjä hissejä.

”Pitääks meidän kävellä toi rinne ylös?”, Kati marmatti. ”En millään jaksais...”

”Kävellään vaa”, hymyilin. Kati ja Minna katsoivat minuun ihmettyneinä.

”Miten me muka jaksetaan toi ylös kulkee?”, Minna ihmetteli.

”Aina voi yrittää”, sanoin heille iskien silmää. ”Tuleeko joku mukaan?”

”Mä!”, Kati innostui vieressäni. Hän osoitti veljeään Ronia itsevarmasti. ”Se jompikumpi on vikana tuolla, saa hoitaa tän viikon tiskivuorot!”

”Sinuna en menis haastamaan”, Roni nauroi ja pinkaisi jo juoksemaan rinnettä ylös.

”Jumalauta Roni!”, Kati huusi ja lähti juoksemaan perään.

Rähjähdimme Minnan kanssa yhtä aikaa nauruun.

”Ne on aina tollasia”, Minna hymyili ja otti minut käsikynkkään. ”Mennään!”

”Totta hiivatissa!”, huusin imitoiden Katin ääntä. Kati kääntyi katsomaan taakseen minuun, Minna lankesi uudestaan nauramaan. ”Juokse nyt vaan! Me tullaan perässä!”

Kati naurahti ja jatkoi juoksemista, hiljalleen saavuttaen veljensä.

Yhtäkkiä minut valtasi pelko ja hätkähdin kuin säikähtäen tyhjästä tullutta pelottelijaa. Minna katsoi minuun hieman huolestuneena.

”Onko jokin hätänä?”, hän kysyi. Katsoin Minnaa kauhuissani, pudistin päätäni ja yritin saada sanotuksi jotain.

”Eeei mitään, mennään nyt vaan!”, sanoin nopeuttaen kävelytahtiamme.

Rinteelle asti kaikunut moottoripyörien kovaääninen pärinä kantautui korviini.

Taas he ovat täällä. Mä niin toivoin kahden kerran riittävän tälle päivälle.

Mutta ei, kolmas kerta taisi olla tulossa. Oliko tämä kohtalon ivaa?

Saatana vieköön niiden pärinäpoikien kanssa!

Samuel oli juuri nousemassa moottoripyöränsä kyydistä ja oli astumassa takaisin Rolliniin, kunnes koko jengi astui ovesta ulos kun hän oli aikeissaan avata pudin oven.

Aleksi näytti hyvin innostuneelta ja pysähtyi Samuelin eteen.

”Me mennään Laajavuoreen”, hän sanoi hymyillen leveästi ja viekkaasti. ”Pitämään hauskaa”

Samuel vilkaisi Rasmusta, joka loi tälle ilkeämielisen puolikkaan hymyn.

”Sä varmaa näkisit sen sunki tyttös siellä”, Aleksi houkutteli.

”Enpä oikein tiiä”, Samuel empi hiljaa epäuskoisena. Juurihan hän oli kohdannut hänet, vaikka mieli tekikin nähdä hänet uudestaan.

”Tuu nyt vaa!”, Jimi kehotti. ”Pidetää hauskaa! Hankitaan naisia, vedetään kännit ja järkätää ihmisille kunnon muistoja!”

Samuel hymähti, hän tiesi mistä oli kyse. Tälle jengille sana ”hauskanpito” oli erilainen käsite kuin tavalliselle ihmiselle. Sadistista hauskanpitoa.

”Meette siis pilaamaan ihmisten illan”, Samuel sanoi arvaillen ja käveli takaisin pyöränsä luo. Hän käynnisti sen virnistäen, sentään jotain puuhaa loppupäiväksi. ”Lähdetääs sitten”

Porukka hyppäsi pyöriensä selkään, käynnistivät sen ja lähtivät kaasuttamaan pois Jyväskylän keskustasta kohti Laajavuorta. Toisinaan oli hämmentävää, miten se pahamaineinen jengi uskalsi kulkea ulkona niin vapaana ilman poliisien takaa-ajoa, mutta sille oli hyvä syy miksei poliisi tullut: he eivät olleet varmoja mikä jengi olisi kyseessä, sillä Jyväskylässä oli montakin moottoripyörä jengiä joka teki mielellään paheitaan eikä heistä oikein pidetty.

Samuel ajoi porukan mukana, samalla tarkkaillen edessäpäin ajavaa Rasmusta. Hän odotti pääsevänsä rökittämään Rasmuksen vielä joku päivä, hänen naamansa oli niin ärsyttävä tyynenäkin että Samuelin teki mieli mottaista häntä päin näköä. Hän ei antanut tajuta miksi hänenkaltaisensa ärsyttävän ylimielinen äijä oli päästetty mukaan jengiin.

Vielä joku päivä Samuel hakkaisi Rasmukselta ilmat pihalle, jo jonkun aikaa hän oli pitänyt tämän lupauksen mielessään vaikka olisi saanut jengiläisten vihat päällensä. Kukaan ei uskaltanut kuitenkaan vastustaa Samuelia, he tiesivät että hän oli aina oikeassa, hänen kantansa olivat fiksuimmat ja pitkälle ajatellut ja oli vähän kuin jengin johtajahenkilö, jota kukaan ei kuitenkaan ollut.

Porukka kääntyi risteyksessä oikealle, Laajavuori lähestyi koko ajan ja hiihtorinne oli koko aika lähempänä.

Samuel piti epätodennäköisenä, että hän pääsisi kohtaamaan sen tytön uudestaan jossain nuorisobileissä, mutta voihan se toki olla mahdollista.

Mitä jos hän olisi siellä?

Jonkinlainen halu ravisteli Samuelin sisimpää. Hän maistoi tytön huulet vieläkin huulissaan. Hän hymyili itsekseen vähän hölmönpuoleisesti nuolaisten huuliaan saadakseen viimeisetkin maut pois huuliltaan, toivoen että tytön huulista olisi jäänyt edes vähän enemmän tämän suuhun. Mutta ei, Samuel halusi lisää. Sillä hetkellä, kun hän sen tytön huulia kosketti, hän ei olisi pystynyt päästää tästä irti yhtäkkisen janon vuoksi, ellei tyttö itse olisi riuhtonut itseään irti.

Jos tuo sama tyttö olisi siellä, hän yrittäisi jotenkin hivuttautua hänen luokseen ja kerjätä lisää, joko pyytämällä tai pakottamalla. Hetken tuntui kuin järki ei olisi pysynyt hänellä päässä, niin hullulta koko homma hänestä jälkeenpäin alkoi tuntua. Missään vaiheessa hän ei ollut tuntenut näin, ja tästä syystä hän vähän vierasti yhtäkkistä haluaan saada lisää. Niin ei ollut käynyt kenenkään tytön kohdalla ennen, eikä hän olisi ikinä osannut odottaa joskus käyvän näin että hän itse jäisi haikailemaan jonkun tytön perään. Niin monen naisen kanssa hän oli ollut ja se oli yleensä ollut aivan päinvastoin.

Miksi kerjätä kun sen saisi tuosta vain? Olihan hän ennenkin pakottanut tyttöjä sänkyyn ja suudellut heitä vastoin heidän tahtoa, käyttänyt jopa väkivaltaakin tarvittaessa.

Mutta miksi hänelle ei tullut mieleen tehdä samoin Johannalle? Ihan hyvinhän se olisi onnistunut, mutta silti hän ei pystynyt siihen.

Tytön härnääminen ja kiusoitteleminen toi tarpeeksi nautintoa Samuelin vakavamieliselle ja kieron pahaan luonteeseen. Hän oli aina vienyt kaiken minkä näki, mikä oli hänelle mieleen. Ja jos hän jotakuta tai jotain haavitteli, hän sai sen helposti ja leikiten.

Ehkä juuri se piirre viehätti siinä tytössä. Hän pisti vastaan ja taisi olla vähän hankalampi tapaus, vaikka tyttö vaikutti olevan täysin Samuelin pauloissa parasta aikaa. Silti hän tuntui pistävän hanttiin ja livisti hänen käsiensä ulottuvilta.

Jengi saapui rinteelle, he ajoivat suurta kehää asfaltilla parkkipaikalla lähellä hiihtorinteen kauppaa. Jokainen lähellä ollut nuori ja teini kääntyi katsomaan heihin, välinpitämättöminä. Jotkut epäilivät porukan olevan pahamaineinen jengi itse ja perääntyivät vähän kauemmas, jotkut taas eivät välittäneen pätkääkään.

Moottoripyörät sammutettiin vierekkäin ja porukka vilkuili ympärilleen.

Pauli ja Risto häippäsivät kiskalle hakemaan muutaman kaljan jengin jäseniä varten varten, Aleksi ja Jimi etsivät sänkyseuraa.

Samuel taas ei piitannut muista vaan etsi sitä yhtä. Tuloksetta.

Rinteen huipulla oli muutama tyyppi, mutta hän ei nähnyt sinne tarpeeksi hyvin erottamaan henkilöt, hän ei oikeastaan noteerannut. Parin vilkaisun jälkeen hän luopui toivosta ja tuhahti tylsistyneenä.

”Eiks löydy?”, Aleksi kysyi. Samuel ei tohjennut vastata.

”Siellä ne on”, kuiskasin itselleni, tunsin värinän sisälläni ja se ravisutti koko kehoani. Henri ja Senni olivat sittenkin jääneet alas odottamaan meitä ja soittivatkin Minnalle pyytäen meitä tulemaan alas.

Olimme kohta lähdössä alas, mutta minä en olisi tahtonut. Olisin mielihyvin jäänyt ylös odottamaan että tuo porukka painuisi hiivattiin.

En tajunnut minkälainen pakokauhu minulle oli juuri tullut. Ja vika on Samuelin. Ehkä pelkäsin ihastua häneen? Tai sitä ahdistavan imartelevaa ilmettä jolla hän olisi hyvinkin voinut syödä minut sisuksiinsa? Pelkäsin ainakin yhtä asiaa mistä olin varma: pelkäsin taas astuvani alueelle mille ei olisi pitänyt.

”Jossu hei, me ollaan menossa alas!”, Kati sanoi heiluttaen kättään naamani edessä. Kati katsoi samaan suuntaan kuin minä ja nyökkäsi muka ymmärtäen. ”Joo, tuonne alkaa tulla kivaa porukkaa. Joten eiköhän mennä?”

”No emmä nyt oikein tie--”, olin pistämässä vastaan, kunnes Kati tarttui minua kädestä ja lähti juoksemaan rinnettä alas huutaen kuin hullu. Hän nauroi ja heilutti alhaalla oleville ihmisille innoissaan, perässämme juoksivat Roni ja Minna nauraen.

Minä taasen yritin tahallani hidastaa vauhtia, mutta Kati veti ja vei. Vauhti koveni, jalat eivät halunneet lopettaa juoksemista. Pelkäsin kaatuvani, mutta hyvin se tuntui menevän. Vain pari kertaa jalkani oli lipsua otteestaan maahan, mutta hain tukea Katista pysyäkseni pystyssä.

Ulkopuolisesta meidän rinnejuoksu näyttäisi pähkähullulta, ihan ymmärrettävää se olisi kyllä ollut jos olisin ottanu yhden siiderin enemmän...

Mutta ei.

No näillä nyt mennään. Näillä on pakko pärjätä.

”Haluuks kierii?”, Kati kysyi minulta juostessamme. Ravistin päätäni, Kati myöntyi tahtooni. ”Okei sitten!”

”Voidaanko vaan hidastaa vauhtia?”, kysyin toiveikkaasti. Nyt oli Katin vuoro ravistaa päätä.

Henri juoksi meitä vastaan, levitti kätensä ja oli valmiina ottamaan meidät kummatkin syliinsä.

Siinä rytäkässä kaaduimme kaikki kolme maahan yhteen kasaan. Minna ja Roni innostuivat hyppäämään sekaan ja hullujen nauru kaikui.

Jälkeenpäin koko homma tuntui naurettavan hullulta. Nousimme ja siistimme vaatteemme, yhäkin naurusta tirskuen.

”Se oli hauskaa”, Roni sanoi. ”Otetaanko toinen kierros?”

”Otetaan vaan!”, Kati innostui. ”Jossu, tuutko sä?”

Katseeni oli sillä hetkellä kiinnittynyt jonnekin ihan muualle. Siellä ne oli, yhtenä ryhmänä. Ne eivät onneksi olleet vielä huomannut minua, mutta ihan varmasti kohta huomaavat.

”Jossu!”, Kati voimisti ääntään. ”Haloo?”

En huomannut mitään. Olin syventynyt tuijottamaan heitä, heidän nahkatakkiporukkaansa. Sydän alkoi taas vetää tuhatta ja sataa ja pakokauhun valta alkoi kasvaa sisälläni.

Nyt. Nyt he kääntyivät katsomaan meihin. Minuun. Rukoilin mielessäni etten olisi ollut sillä hetkellä juuri siinä. Rukoilin hartaasti mielessäni ettei se yksi olisi heidän kanssaan, sillä en ollut ehtinyt rauhoittua lammella tapahtuneesta niin nopeasti ja olin asiasta edelleen nolostunut.

Mä tunnistin Jimin ja Aleksin. He virnistivät ilkikurisen viekkaina, käänsivät päänsä samaan aikaan eteensä jengin suuntaan sanoen jotain ja katsoivat taas taakseen minuun. Vaaleahiuksinen Jimi ja punapäinen Aleksi siirtyivät vähän etäämmäs toisistaan.

Ja heidän välistään näkyi tuo mustahiuksinen kikkarapää, tupakkaa polttava rebel istumassa pyöränsä selässä.

Hän vilkaisi minuun kuin ei olisi tunnistanutkaan minua. Mutta puolen sekunnin kuluttua hän katsoi minuun taas kuin haamua, silmät lautasina ja tupakka oli pudota tämän suusta.

Ja sitten hänen suunsa levisi siihen samanlaiseen virneeseen. Samanlainen ovelamielinen hymy kuin sen suudelman jälkeen.

Hän nuolaisi huuliaan nopeasti, hymyillen koko ajan leveämmin, tietäen että nolostuisin heti nähdessäni tuon eleen.

Niinhän minä teinkin, en saanut katsettani irti hänestä vaikka halusinkin. Ja Samuel selvästi tiesi että olin jäänyt silmistäni jumiin.

Ja hän nautti siitä.

Hänellä oli pirunmoisia voimia pitää silmäni kiinni hänen omissaan.

Kati ravisteli olkapäitäni. Heräsin horroksestani.

”Jossu, onks kaikki hyvin?”, Kati kysyi huolestuneena. Hän vilkaisi suuntaan jonne tuijotin, mutta siirsin katseeni nopeasti pois kieltääkseni katsoneeni häneen. ”Sun naama on ihan punanen”

Yritin keksiä selitystä, sydän yritti hakata tietä ulos rinnastani. Etsin pakoreittiä, yrittäen samalla selittää Katille.

”Öö, mä käyn tuolla kaupassa”, sanoin hänelle vetäen hermostuneen tekohymyn kasvoilleni. Kati ei ehtinyt sanoa siihen mitään, lähdin melkein juosten sisälle kauppaan, vilkaisematta kehenkään.

Suljin kiskan oven, yritin keksiä pakoreittiä. En todellakaan ollut valmis näyttämään naamaani Samuelille, toivoin etten näkisi häntä enää. Ja se vaan virnistelee tuolla! Kuinka ahdistavaa.

Otin kylmäkaapista siiderin ja riensin tiskille. Myyjä ihmetteli hätääntynyttä ilmettäni. Yritin saada sanotuksi jotain järkevää, mutta se muuttuikin änkytykseksi.

”O-o-onko tä-täällä toista u-uloskäyntiä?”, sanoin. Onnekseni hän sai selvää epätoivoisesta puheestani.

”Onhan täällä...”, myyjä sanoi katsoen minua kummastuneena ja viittasi sormellaan selkänsä taakse. Ojensin hänelle kahden euron kolikon ja riensin tiskin taakse suuntaan jonne myyjä oli osoittanut.

Takaovi oli helposti nähtävissä ja esillä minun onnekseni, avasin sen vauhdilla auki ja hiivin ulos, toivoen ettei kukaan näkisi.

Kurkin nurkan taakse, nahkatakkijengi oli siinä vielä ryyppäämässä. Nyt piti joko juosta henkeni edestä tai sitten hiipiä hitaasti karkuun.

Ennen kuin ehdin edes päättää asiaa, ovi vieressäni naksahti kiinni ja sen takana ollut poika veti minut luoksensa, kääntäen minut vauhdilla seinää vasten ja asettuen eteeni sulkeakseen pakoreitin. Hän tömäytti kätensä pääni kummallekin puolelle tukkien pakotien sivuilta.

Ne sinisilmät katsoivat minuun vangitsevasti, hymy oli kuin ykköspalkinnon voittajalla ja asento hieman flirttaileva niin kuin taisi muille ihmisille näkyä.

Ne mustat, kiiltävät ja pehmeän tuntuisen hiukset olivat ennallaan, hiusten etuosa oli kiharoilla ja pari kiharaa tuttuun tapaansa laskeutuikin pojan otsalle.

Nahkatakki tuntui viileän lämpimältä ja housut jollain tavalla kireiltä. Nahkahanskat olivat käsissä, hän oli jostain saanut uuden hanskan.

”Mihikäs sulla on kiire?”, hän kysyi kiusaava ja leikkisä ilme naamallaan, vilauttaen taas kerran hymyään. Hän siis halusi hieman härnätä.

Käänsin pääni oikealle, mutta katseeni sai eteensä Samuelin mustan nahan peittämän käsivarren. Sydän hakkasi, kokeilin vasempaan. Sama juttu.

Laskin päätäni vähän alemmas ja vilkaisin Samueliin kulmieni alta. Hän nauroi huvittuneesti.

”Sä oot söpö”, hän sanoi hymyillen koko ajan leveämmin ja hurmaavammin. Hän veti päätään vähän taaksepäin ja katsoi minuun toinen kulma koholla. ”Mitä jos mentäis viettään aikaa kaksistaa?”

Pudistin päätäni ja katsoin maahan, jalkoihimme.

En huomannut lainkaan kuinka paljon Samuel halusi minua kiusata, ja vaikka olisinkin, en olisi halunnut noteerata.

Hän laski kasvojaan alemmas koskettaen nenällään otsaani ja yritti nostaa päätäni ylemmäs. Hätkähdin, nostin päätäni nähdäkseni mitä hän tekisi, aivan niin kuin hän oli suunnitellut minun tekevän. Hän virnisti ilkikurisesti, iski silmää ja yritti leikitellä huulillani, miettien näkyvästi koskeako vai ei. Saman hän teki nenällään, hän hieroi nenäänsä omaani vasten ja katsoi minuun syvänsinisillä silmillään. Hän alkoi hiljalleen painautua itseäni vasten, tuntien sydämeni lyönnit jotka löivät yhtä voimakkaasti kuin rummut. Viidakkorumpu sanoisinko.

”Äl-”, olin pistämässä punastuneena vastaan, Samuel keskeytti minut painamalla huulensa omiini, pitäen niitä kauan siinä ja samalla hieman kutittaen kielellään huuliani.

Suudelman loputtua hän katsoi katsoi minuun veijarimaisella ilmeellä.

”Nyt sä et lähe mihinkään”, hän murisi syvällä äänellään, janoten lisää. Mä en voinut sanoa siihen mitään, mä en kertakaikkiaan pystynyt muuhun kuin katsomaan häntä lumoutuneena silmiin ja pitää itseni hengissä.

Musta alkoi tuntua, että Samuel rupesi kiehnäämään ja lempeilemään kaikkien nähden ja leikittely ei meinannut loppua.

Sydän pomppi ilosta niin paljon, että meinasin pyörtyä, mutta Samuel antoi minulle tukea, kiusaten ja härnäten lisää.

Järkeni ei kestänyt, vaikka itse asiassa nautinkin siitä. Yritin työntää Samuelia pois, mutta se sai hänet innostumaan vain lisää.

”Älä älä älä, mun pitäis mennä”, yritin vastustella, mutta Samuel ei tahtonut liikkua mihinkään. Hän työntyi minua vasten eikä aikonut päästää minua menemään. Se pepsodent-hymy ei meinannut millään kaikota hänen huuliltaan.

”Eikä pitäis”, hän virnisti ja suukotteli kuin omaa pehmoleluaan.

”No kai me voidaan tästä pois siirtyä?”, kysyin hieman täristen jännityksestä. Samuel laski kasvojaan olkapäälleni ja liu'utti huuliaan kaulalleni ja suuteli sitä. Henkeäottaminen hankaloitui koko ajan enemmän, katselin hermostuneena Samuelin olkapään ylitse ja toivoin ettei kukaan näkisi.

”Minne sä aattelit sitten siirtyä?”, Samuel kuiskasi suoraan korvaani ja nuolaisi korvaani, leikkien kissaa. Tai pikemminkin kiimaista tiikeriä.

”Semmoseen paikkaan minne sä et pääse”, sanoin samalla työntäen Samuelia vähän voimakkaammin pois. Samuel veti päänsä pois kaulani kimpusta, tarttui minua käsistä ja työnsi kädet seinää vasten pääni kummallekin puolelle.

”Sun huulet maistuu hyvältä”, Samuel heitti iskurepliikin. Yritin vetää käsiäni pois, Samuel työnsi niitä kovempaa seinää vasten. Hän työnsi päätään kasvojeni eteen ja nuolaisi huuliani. En uskaltanut enää tehdä mitää, pakeneminen tuntui jo lähes mahdottomalta kun hän ei päästänyt irti.

”Päästä jo irti!”, yritin rimpuilla hänen otteestaan pois. ”Tai mä kiljun”

”Se innostaa mua enemmän”, Samuel sanoi kohottaen toista kulmaansa ja hymyillen vinosti. ”Älä pliis rimpuile enempää, housuista alkaa loppuu tila”

”Hyi helvetti! Irti musta, nyt!”, työnsin hänet pois sylistäni ja lähdin juoksemaan pois. Samuel vain nauroi, pyyhkäisi suunpieliään hanskat käsissään ja jäi katsomaan perääni.

Samuel katsoi kun tyttö katosi kerrostalojen taakse, vilkaisi jengiä sivummalla ja pyöräytti tylsistyneenä silmiään.

Olisi varmaan kannattanut mennä perään ja kinuta lisää.

Mikä siinä tytössä on? Minkä hiton takia hän herättää näin paljon janoa, kiinnostusta ja intohimoa?

Mistä se johtui?

Samuel nautti tästä. Hän sai sen mitä oli vähän aikaa sitten toivonutkin, pääsi kiusaamaan itseään ja tyttöä.

Saalistaan.

Jos joku koskisikaan häneen niin mies on mennyttä tavaraa.

Samuel janosi jo nyt tytön huulia enemmän. Nyt hän joutui odottamaan kärsimättömänä, tietämättömänä siitä kuinka pitkään hän joutuikaan odottamaan.

Pamautin oven kiinni, olin juossut koko matkan tänne kuin tuli hännällä. Liu'uin ovea vasten lattialle yrittäen tasoitella sydäntäni. Päässäni vilkkui Samuelin kasvot uhkaavalla tavalla, ravistin päätäni ja lähdin konttaamaan kiireisesti kohti vessaa. Kuinkahan monta kertaa minä tänkin asian jouduin toistamaan ittelleni? Hän on aivan liikaa minulle, sietokykyni ei ollut niin hyvää että kestäisin sellaisen härnäämisen. Hän oli aivan liian hyvännäköinen ja hurmaava että ihan kauhistutti.

Ei siitä loppujen lopuksi mitään syntyisi, vaikka olisin halunnutkin. Samuel vaikutti niin salaperäiseltä että minun oli mahdoton arvailla leikkikö hän minulla oikeasti vai ei. Ja kaiken lisäksi minusta tuntui että olin ajautumassa sielullisesti tuhon partaalle, sillä hän sekoitti pääni totaalisesti.

Päässäni käväisi ajatus jolle punastuin. Minä ja hän? Voisiko se kuitenkin olla mahdollista?

Ei ei ei ei! Nousin polvilleni ja aukaisin vessan oven ja yritin ryömiä hätäisesti lavuaarille. Avasin hanan ja kahmin vettä naamalleni selventääkseni itseni.

Yksi siideri oli ollut jo liikaa, omaksi onnekseni se toinen ostamani pullo tipahti jalkojemme juureen...hitto vie sen Samuelin kanssa. Hän tosiaan tahtoo nähdä minun kuolevan sydänkohtaukseen.

Vedin henkeä, tuijotin itseäni peilistä ja yritin keskittyä johonkin muuhun.

Mahdotonta. Mikä voi olla piinaavampaa kuin se, että ei saa omasta tahdostaan päättää mitä ajattelee ja mitä ei.

Jumalauta, mitä settiä hän oli hiihtorinteellä heittänyt. Hetken päässäni kävi kysymys, että kuinkahan monelle naiselle hän oli mahtanut ehtiä tehdä samoin ennen minua?

Se ajatus tyssäsi siihen. En halunnut miettiäkään Samuelin muita naisia. Asia jotenkin masensi, vaikka se oli minulle ihan hyväksi jotta tulisin järkiini. Tunsin itteni vähän masokistiksi.

Hetken mietin, leikkikö Samuel vain minulla. En halunnutkaan miettiä mitä kaikkia naisia hän oli saanut kokea sängyssä. Tai jossain lattialla tai...

Ei.

Ruiskutin lisää vettä kasvoilleni, yritin tasoittaa hengitystäni. Miksi olisin kiinnostunut sellaisista asioista ja sellaisesta ihmisestä josta minun ei olisi pitänyt olla kiinnostunut alun alkaenkaan. Olinhan minä luvannut Paulalle. Vaikka ehdin sen lupauksen jo rikkomaan pariin kertaan, pyrkisin tästä eteenpäin pitää siitä kiinni.

Mikäli Samuelia enää koskaan kehtasin nähdä missään.

”Mitä jos menen vaikka nyt heti nukkumaan?”, kysyin itseltäni ääneen. Kuvittelin puhuvani peilikuvalleni.

Tuijotin peiliin hejastuvia silmiäni, laskin päätäni pari senttiä alemmas ja katsoin peiliin puolittain kulmieni alta.

”Sä oot söpö”

”No niin, vittu Samuel sun kanssas! Nyt saa riittää!”, karjaisin naama punaisena, huulillani pieni hermostunut hymy jonka piti olla vihainen ja päättäväinen ilme. Hän tosiaan oli sekoittanut täysjärkisen pääni.

Minä missään vaiheessa mikään järkevä ole ollut. Aina tunteiden viemä idiootti joka sai myöhemmin kärsiä typeryydestään. Olen jopa aloittanut omalle itselleni valehtelemisen väittämällä, että olisin tosiaan täysjärkinen.

Menin rakastumaan hänenlaiseensa poikaan, jolla on ihan varmasti saanut miljoonittain muita naisia sillä naamalla ja niillä silmillä, poliisin jahtaama hurmaava pikkupoika joka leikki rakkaudella.

Onko minua hullumpaa 16-vuotiasta nähty?

”Mitä jos kattoisin yhen mukaani ottaman kauhuleffan?”, kysyin itseltäni, yrittäen olla katsomatta peiliin. Häpesin katsoa itseäni silmiin, sillä tiesin että silmistäni näkyivät ne tunteet jotka myllersivät sisälläni. Poskeni punottivat nolostuttavasti. Yritin tasata sydäntäni ja miettiä minkä katsoisin.

Olin kyllä nähnyt ne kaikki jo joskus pari vuotta sitten, mutta...

Tarvitsin tähän hätään kipeästi jotain kauhua.

Kuivasin naamani käsipyyhkeeseen, samalla pyyhkien käteni ja astelin vessasta makuuhuoneeseeni. Tsekkasin sormellani 30 leffaa sisältävän leffakokoelmani ja päätin kokeilla Paholaisen Asianajajaa.

Keanu Reeves ja Al Pacino samassa paketissa. Sen olisi pitänyt pitää ajatukseni muualla, mutta paholaisesta tuli heti mieleen Samuel eikä elokuvan katsomisesta oikein mitään tullut. Aurinko oli lähellä kaikota talojen taakse piiloon. Silti ulkona oli edelleen kiusaavan valoisaa. Toisinaan suomalainen ilmasto otti minua päähän, sillä kesäöisin oli todella hankala nukkua. Tälläkin kertaa se koitui ongelmaksi.