Koulunpenkille & idiootin älynväläys

 Ihanaa!! Noin monta kävijää 2 päivän sisällä, tällä hetkellä 661 kävijää!! Herrajumala, kiitos! Ja vieläpä päälle sellanen uutinen, että eilen lisäämääni kyselyyn (löytyy tuosta vierestä) on vastannut tähän mennessä 27 henkilöä ja jokainen vastaus oli osunut "ihana ♥" mielipiteen kohdalle. Anteeksi mitä? Ei kai täällä huijata? :D ja nyt kun mainitsin asiasta näin iloisena niin kohta varmaan tulee ihmisiä klikkaamaan alinta vaihtoehtoa pilatakseen iloni.

Mutta tämä on aivan ihana syntymäpäivälahja teiltä, sillä minulla on tänään syntymäpäivä!! ♥ Kiitän ja kumarran!

Lisäilin tuonne linkit-listan mistä minut voi löytää eikä siellä ole kuin kolme linkkiä, mutta toivottavasti niistä on apua minun tavoittelemisessani! :)

Mutta takaisin tarinaan!!!

-----------

Keith oli Samuelin isoveli. Samanikäisiä he kummatkin olivat, kaksoset oikeastaan. Keith kuitenkin syntyi ennen Samuelia ja heillä oli kummallakin samat vanhemmat, totta kai. Äiti oli suomalainen, isä englantilainen.

Veljekset olivat selvästi kummatkin perineet äitinsä vaaleaihoisuuden ja isänsä silmät. Mutta Keith oli vähän lempeämpi kuin Samuel, joka muistutti enemmän isäänsä kuin Keith.

Veljeksiä kuin olivat, nuo piirteet tekivät heistä kahdesta erottamattomat. He lukivat toistensa kasvoilta ja puolustivat toisiaan vaikka olisivat olleet itsekin jotain asiaa vastaan. Ehkä se oli se poikien välinen koiramainen uskollisuus olla tukena eikä jättää kaveria yksin. Ja jos tuli riitaa niin sekin riita oli pian ohi ilman että pyydettiin anteeksi vaan oltiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

He nuorena selvisivät heidän isänsä kuolemasta, jonka jälkeen heidän äitikin itki itsensä taivaaseen. Pojat jäivät yksin, avuttomina katsomaan mitä heidän kahdelle rakkaimmalle ihmiselle kävi.

Dramaattisinta tässä oli, että heidän vanhempansa odottivat heitä taivaassa, turhaan. Kummatkin pojat päätyisivät vielä Helvettiin, Keith oli tehnyt yhtä paljon pahaa kuin Samuel.

Mutta Samuel oli yhä jengissä mukana, toisin kuin Keith joka oli pari vuotta sitten eronnut jengistä ja lähti Helsinkiin. Hän ei ollut kertonut kenellekään täysin miksi, mutta silti hänen annettiin mennä.

Miksi Keith tuli juuri nyt takaisin kun Samuel oli niin sanotusti ennennäkemättömässä tilanteessa.

Ehkä sen oli tarkoitus.

”Siis sä mietit jotaki tyttöö nyt taukoomatta?”, Keith kysyi entistä kovempaa eikä ollut uskoa korviaan. ”Mitä sä mies oikein höpiset?”

Samuel nyökkäsi, hän ei taaskaan viitsinyt vastata. Keithiä se ei haitannut, ainakaan vielä. Hän pudisti päätään, nosti olutlasinsa huulilleen ja joi.

”Uskomatonta”, hän mutisi nielaistuaan oluet kurkusta alas. Taustalla pauhasi ärsyttävää, päätä jyskyttävää disco-musiikkia. Samuel hymähti.

”Mut ei se niin vakavaa oo”, Samuel sanoi laimeasti vähätellen.

Se oli paljon enemmän kuin vakavaa, Samuel ei tajunnut miksi valehteli itselleen ja veljelleen sillä tavoin.

Ehkä hän ei vain tahtonut hyväksyä asiaa se olisi tällä kertaa hän eikä nainen joka juoksisi perässä. Hän oli varma siitä, ettei tämä tunne ollut minkäänlaista rakastumista.

Hän ei halunnut rakastua. Hän ei todellakaan halunnut olla lälly ja lempeilevä poika. Ei vaikka häntä uhattaisiin asella päähän tai sukukalleuksiin. Miehet on luotu olemaan kovia, tunteensa peittäviksi ihmisiksi jotka sanovat kaiken suoraan ja häpeilemättä.

Samuel yritti selvästi valehdella itselleen. Hän oli surkea valehtelemaan, hän ei saanut edes itseään uskomaan valheisiinsa.

Keith naurahti äänekkäästi, Samuel tunsi nolostuvansa syystäkin.

”Ja kuka on tämä onnekas morsian?”, Keith kysyi levittäen oman Pepsodent-hymynsä kasvoilleen. Samuel ei jaksanut vilkaistakaan veljeensä vaan tuijotti baaritiskin tummanruskeaa, kulunutta pintaa ja kohotti olutlasin huulilleen.

”Älä pilkkaa”, hän sanoi hieman hermostuneesti. ”Emmä oo rakastunu, se tyttö on vaa jotenki erikoinen ja houkutteleva”

”No kuule, ihan normaalilta tytöltä kuulostaa”, Keith virnisti leveästi ja voitokkaasti. ”Erikoiset tytöt on housuissas”

Kummatkin nauroivat, Samuel heltyi.

”No kuitenkin, se tyttö pöyrii koko ajan päässä”, Samuel siirtyi takaisin asiaan. ”Mä en tajua miks”
”Koska se on niin erikoinen ja houkutteleva”, Keith vastasi, hänen huvittunut ilmeensä muuttui hetkessä vakavammaksi. ”Sun ei oo järkevää rakastua siihen. Eikä sun pidä antaa sen rakastua suhun”

Samuel nosti katseensa tiskistä ja tuijotti veljeään kuin kummajaista.

”Mitä meinaat?”, hän kysyi.

”Sitä, että teidän jutusta ei tulis mitään”, Keith vastasi.

”Miten niin?”

Keith nojautui lähemmäs pikkuveljeään ja katsoi tätä vakavasti, ilme oli varoittava.

”Ensinnäkin sä liikut pahassa porukassa mikä ei oo sille tytölle hyväks. Toiseks, sen tytön kaverit ja muutkaan läheiset ei hyväksy sua sun taustan takia. Kolmanneks, sä oot rikollinen. Neljänneks, sä saisit linnaa vaikka kuinka monta vuotta, se tyttö ei jaksais odottaa sua kiltisti kotona. Viidenneks, mä en usko että te rakastutte niin palavasti että viitsitte vaarantaa toisenne. Meinaan, poliisi saattaa tulkita sen tytön rikostoveriks, se saattaa menettää kaikki ystävänsä sun takia ja kaiken lisäks sun kaverit ei oo niin hyvii tyyppei että ne osais pitää näppinsä erossa sun houkuttelevasta ja erikoisesta tytöstäs”

”Joo, enempää ei tarvitse kertoa, kiitos”, Samuel keskeytti kun oli tuntenut kuulleensa tarpeeksi. Keith oli järkevä, hänestä oli tullut järkevämpi kuin muutama vuosi sitten oli ollut. Ehkä juuri sen järkevyyden takia Keith oli irtisanonutkin itsensä jengistä irti, jottei joutuisi enempää hankaluuksiin.

Samuelia alkoi jostain syystä harmittaa. Niin paljon esteitä tulisi olemaan tiedossa, jos hän tosiaan alkaisi itsekkääksi ja veisi tytön vaikka väkisin.

Mutta Samuel tunsi olevansa valmis siihen, hän oli valmis tekemään niin. Tyttö oli sen verran kiinnostava ja janottava, että hän ei pystynyt mitään muuta vastausta miettimään.

Samuel hymähti, joi oluttaan ja katsoi veljeään hymy huulillaan.

”No?”, Keith hymyili takaisin. ”Mikäs noin hymyilyttää?”

”Keith, luuletko sä tosiaan että mä pelkäisin niitä tosiseikkoja?”, Samuel kysyi hymyillen. Keith kohotti kulmansa ja katsoi veljeään ihmettyneenä.

”Et voi olla tosissas”, hän sanoi hieman tyrmistyneenä. ”Entä se tyttö? Ootko miettiny yhtään sen kannalta?”

”Mä tiedän, että se on samaa mieltä mun kanssa”, Samuel hymyili ovelasti. ”Luota muhun”

”Sä oot rakastuneena aika pelottava, tiesitkö sitä?”, Keith naurahti hymyillen rennommin.

”En mä oo rakastunu”, Samuel kielsi edelleen. Keith pudisti päätään huvittuneena ja kohotti kulmiaan uudelleen.

”Älä oo naurettava, ihan ku mä en tietäis”, Keith hymyili voitonriemuisesti. ”Kyllä mä ne rakastuneet miehet tunnen”

”Oo nyt vaan hiljaa niistä rakastuneista miehistä”, Samuel mutisi ja yritti peittää hymyilevät huulensa nostaen olutlasin huulilleen ja juoden.

Jos rakastuminen tulisi olemaan tälläistä, niin jatkossa sen oli pakko tuntua vielä paljon paljon paremmalta.

Maanantai koitti, enkä olisi millään halunnut mennä takaisin koulun penkille, vaikka kyseessä olisikin uusi ja kivempi koulu. En saanut nukuttua tarpeeksi hyvin ja sikeästi, mutta en voinut valittaakaan.

Näillä on nyt pakko mennä.

Paula hyppelehti iloisena ympäri kämppää heilutellen puolityhjää laukkuaan, jonne hän oli tunkenut kaiken maailman hiuslakat, meikkipussin, kännykän, jonkun pienen vihon ja muuta mikä tulisi olemaan hänelle tarpeellista.

Hän oli pukeutunut valkoiseen toppiin ja tummiin caprifarkkuihin, converset oli jo vedetty jalkaan.

Miksei minulla ollut tuollaista intoa niin kuin Paulalla?

Toisin kuin hän, minä olin juuri tullut suihkusta ja vaatekaappini kimpussa. En osannut päättää mitä arkista voisin päälleni pistää.

Oikeanlaisten vaatteiden etsiminen erilaisiin tilanteisiin oli hemmetin ärsyttävää. Varsinkaan kun minulla ei ollut sitä luonteenpiirrettä että osaisin päättää asioita tuosta vain, toisin kuin eräillä. Jäin vain yksikseni pohdiskelemaan ja siinä se kallisarvoinen aika kului.

Huokaisin syvään, katsastin vaatekaappini sisällön uudestaan läpi ja vedin lopultakin esiin mustan topin johon oli printattu valkoisilla viivoilla Rita Hayworthin kasvonpiirteet. Ja sen topin lisäksi tummat, lähes mustat farkut.

Paula katsoi ovelta kuinka puin vaatteita päälleni.

”Saisinko mä edes jonkinlaista pukeutumisrauhaa tässä talossa?”, kysyin nauraen huomatessani Paulan leikkisän ja hymyilevän ilmeen.

”No anna mä nyt edes kerran kattelen sun seksikkäät kurvit läpi”, hän sanoi vitsillä ja iski silmää. Pudistin päätäni huvittuneena ja viittasin häntä häipymään ovelta.

”Joskus toiste, muru”, iskin takaisin kohottaen kulmiani. Paula nauroi, kääntyi ympäri ja häipyi olohuoneeseen.

Saatuani vaatteet päälle, kammattua hiukseni kuiviksi ja suoriksi ja siistittyä muutenkin itseni, mä olin valmis häippäsemään koulun penkille Paulan rinnalla.

Vedettyäni toisen kenkäni jalkaan, henkäisin syvään ja katsoin Paulaa anelevasti.

Hän naurahti ja katsoi minuun leikillään ankarasti.

”Kouluun siitä”, hän yritti matkia jonkinlaista kotiäitiä, työnsi syliini oman tekonahkasta tehdyn laukkuni, joka oli täytetty samanlaisilla tavaroilla kuin Paulan omassa laukussa.

Paula työnsi minut ovesta ulos, nappasi mukaansa avaimet ja sulki oven. En saanut paeta takaisin sänkyyn nukkumaan vaikka kuinka olisin halunnut.

”Vähänkö on iso!”, Paula hihkaisi iloisena päästessämme Cygnaeus-lukion pihalle. Sen pihalla oleskeli paljon opiskelijoita, jokaiselle oli oma tuttu ryhmä jossa olla ilman ystävien puutetta. Me vain seisoimme siinä edessä ja tuijotimme koko paikkaa kuin idiootit.

Lukio jonka pääaineet oli matikka ja musiikki. Paulalle kumpaakin mutta pääasiassa matikkaa, minulle musiikkia. Nyt piti toivoa, että me oltaisiin myös samoissa ryhmissä.

”On joo”, tuijotin koulurakennusta kuin New Yorkin pilvenpiirtäjiä. Nielaisin epävarmuudesta, mietin miten seuraavat kolme vuotta tulisi menemään tässä koulussa.

Sen näkee kulkemalla ne vuodet läpi.

”Hei, sehän on Jossu!!”, kuului tuttu ääni. Käännyimme Paulan kanssa samaan aikaan katsomaan äänen suuntaan.

En ehtinyt edes nostaa käsiäni kun joku hyppäsi syliini, kietoi kätensä ympärilleni ja halasi mahdottoman tiukasti. Tuoksu oli tuttu, niin myös ulkonäkö.

”Moi!”, sanoin leveästi hymyillen kun tyttö oli päästänyt minut irti. Tämän takaa tuli tuttu kaveriporukka, mukana pari muuta tuntematonta tyyppiä. ”Teki käytte täällä?”

”Joo! Tuli ihan yllätyksenä, että ollaan samassa lukiossa!”, Kati hihkui pirteästi. Hän vilkaisi Paulaan kysyvästi ja odotti minun esittelevän tämän. ”Kukas hän on?”

”Tässä on Paula”, esittelin porukalle hieman yllättyneenä. Paula ei ollut moksiskaan, hän oli oikeastaan iloinen että sai jo ensimmäisenä päivänä kavereita.

”Moi!”, hän sanoi iloisesti. ”Tunnetteks paikan?”

”Todellaki!”, Kati vastasi yhtä iloisena. ”Tulkaa, me voidaan esitellään teille paikkoja!”

En tajunnut ollenkaan kuinka hiton nopeasti se päivä meni Katin, Minnan, Sennin, Henrin, Ronin ja niiden muiden kanssa.

Ja en tajunnut sitäkään kuinka monta uutta ystävää mä siellä lukiossa sain. Jälkeenpäin Jyväskylään muuttaminen ei ollut yhtään huono asia. En tuntenut katuvani asiaa enää melkein yhtään.

Melkein.

Silti minusta oli ikävää, että olin jättänyt parhaan, maailman parhaimman ystäväni siihen kaupunkiin. Tiesin vallan hyvin, etten saisi niitä ihania hetkiä takaisin, jotka olin kuluttanut sen ihanan ihmisen kanssa.

Päiviä kului arvaamattoman nopeaan tahtiin. Parhaan ystäväni lisäksi olin alkanut ikävöimään Samueliakin ja tätä asiaa yritin hätäisenä karkoittaa mielestäni ja kielsin sen tiukasti mielessäni.

Ihmistä, jota mun ei missään nimessä pitänyt ikävöidä. Tää homma alkoi mennä jo yli rajojen, totesin sen itsekseni jo varmaan viidennenkymmenennen kerran. Ja jos Paula saisi tietää niistä kohtaamisista, hän saisi aikamoisen sätkyn. Olinhan luvannut sille tärkeän asian meidän kummankin osalta.

En vain osannut vastustaa Samuelia. Samuelissa oli piirteitä joita vastaan en osannut taistella vastaan, ja siksi häpesinkin itseäni että itsetietoisesti annoin itseni kulkea hänen mielensä mukaan. En malttanut odottaa sitä seuraavaa kertaa jolloin näkisin hänet uudestaan. Surulliselta kuin se kuulostikin, en oikeastaan tuntunut piittaavan yhtään seurauksista.

Ihmettelin vähäsen, mutta toisaalta en niin paljoa kuin pitäisi. Ihan ymmärrettäväähän sen pitäisi olla.

Samuelin kaltaiseen poikaan ihastuminen. Kuka tahansa ihastuisi häneen. Paulan kasvot käväisivät nopeasti mielessäni ja samassa masennuin tajutessani valehtelevan itselleni vieläkin.

Tai sitten ei... Ehkä olenkin poikkeus. Varsin erikoinen poikkeus.

Oli kulunut puolitoista viikkoa ja aloin saada jotain ihmeellisiä oireita. Huuleni suorastaan huusivat Samuelin omia niitä vasten. Aloin kärsimättömästi janota niitä ihania, pehmeitä huulia. Ja minä en tajunnut minkä hiton takia vaikka kuinka tyrkytin itselleni päähän järkeä.

Istuin perjantai-iltana olohuoneen sohvalla, silmät tuijottaen television ruutua. Simpsonit alkoivat siirtyä vuorostaan ruutuun, Paula jorasi omassa huoneessaan musiikin tahtiin.

Eikä pelkästään jorannut, vaan rääkyi sen mukana, välittämättä alakerran valittavista mummoista ja vaareista ja aamuvuoroon menevistä keski-ikäisistä.

En jaksanut keskittyä televisioon, pääni pyöri Samuelissa ihan koko ajan. Yritin epätoivoisesti painaa sen kasvot täsmälleen oikein mieleeni, epäonnistuen siinä. Ne kasvot alkoi sekoittua hiljalleen Katin, Paulan, Henkan ja muiden kasvonpiirteisiin. Alkoi tuntua siltä, kuin Samuel olisi vain ollut mielikuvituksen tuotetta, siitä oli ollut liian kauan aikaa kun viimeksi hänet näin ja silloinkin pakenin paikalla omatoimisesti ja jälkeenpäin itsekkäästi ajateltuna tyhmästi, sillä olisin saanut enemmän ihanan härnäävää kiusoittelua joka olisi lopulta tappanut minut sydänkohtaukseen.

Päässäni välähti. Silmäni olivat pullistua pääkopastani ulos. Mikä nerokas ja idioottimainen idea.

Meen ettimään Samuelin käsiini. Haluan tosissani nähdä hänet joten olin täysin valmis tekemään jotain niin typerää. Haluan tosissani ylittää rajan ja astua Samuelin reviirille, tällä kertaa ihan itse kunhan vain näkisin hänet.

Fiksua se ei ollut, mutta kuitenkin. Olihan Samuelkin astunut minun reviirilleni kysymättä lupaa ja koski huuliini omillaan miettimättä seurauksia maailmaani järisyttäviä seurauksia.

Huomenna oli vapaapäivä. Ja se päivä tuli olemaan Samuelille omistettu. Tekisin kaikkeni nähdäkseni hänen kasvonsa edes kerran.

Luovuttaisin sieluni vaikka paholaiselle jos saisin kokea ne huulet vielä kerran.