Hyvä & Huono Idea

  ”Loistavaa! Kaikki löytyneet ja hyvissä ajoin”, liikunnanopettaja Näräinen kehaisi katsellessaan Ronin ottamat kuvat tämän kännykästä. ”Hienoa, voitte jo lähteä saman tien kotiin”

Vilkaisin kelloani omasta kännykästäni ja lähdin astelemaan kohti lukion pääovia Roni perässäni. Mitään sanoja emme vaihtaneet emmekä nähneet muita tuttuja sisällä.

Vetäisin tyttöjen pukuhuoneen oven auki ja tallustelin peremmälle jättäen Ronin jatkamaan matkaansa. Ehdin juuri huikata heipat ennen oven sulkeutumista enkä kuullut vastausta, en välittänyt.

Pukuhuoneessa oli pari muuta minun lisäkseni ja he olivat jo tekemässä lähtöä.

”Morjens”, eräs tyttö huikkasi minulle.

”Nähää huomen”, hymähdin laimeasti ja huikkasin takaisin. Ovi kävi ja huoneessa oli hiljaista.

Nappasin penkiltä laukkuni ja kävin nopeasti vessassa vilkaisemassa peiliin samalla syventyen taas kerran ajatuksiini.

Jos onni kävisi ja Rollin olisi auki ja pojat paikalla, mikä olisi ollut oiva tekosyy sattua paikalle? Miten olisin voinut välttyä liian läpinäkyvältä tunkeilulta? Ja miksi minun oli niin välttämätöntä päästä sinne?

Huokaisin syvään nojaten lavuaariin ja pyöräytin itselleni silmiä katsoen peiliin. Ovi aukeni uudestaan ja kuului puheensorinaa.

”Mitä aiotte tehdä tän jälkeen?”, kuului tuttu ääni. Kumarruin lavuaarin hanan alle samalla aukaisten sen juodakseni vettä.

”Menen kotiin, totta kai!”, kuului toinen tuttu ääni.

”Entäs itse?”, kysyi kolmas jonka äänen tunnistin Minnan omaksi.

Kati hyppeli vierelleni peilin luokse ja yllättyi nähdessään minut.

”Ai säkin olet täällä!”, hän naurahti rentoutuneesti. Hän solmi puolipitkiä hiuksiaan ponnarille ja taputti selkääni.

”Kuulostat pettyneeltä”, heitin sarkastisesti.

”Pikemminkin yllättyneeltä”, hän naurahti ja iski silmää. ”Mitä sä aiot tehdä tän jälkeen?”

”Jään kävelykadulle hetkeks, pitää ostaa meikkiä”, lausahdin välinpitämättömään sävyyn.

”Aika rennosti tunnut ottavan”, Minnan ääni kuului pukuhuoneen naulakoilta.

”Jaa minkä?”, suljin hanan ja astelin takaisin pukuhuoneen puolelle nähdäkseni Minnan ja hänen lisäkseen heidän kummatkin parinsa joiden nimiä en muistanut. Mukavia tyyppejä he kuitenkin olivat, mutteivat varsinaisesti painautuneet mieleeni.

”Etkö muista? 2 viikon päästä on koeviikko”, toinen heistä muistutti vilkaisi minuun nopeasti vaihtaessaan paitaa.

”Ai, juu”, nyökkäsin epämääräisesti. ”Melkein unohdin”

”Siihen on vielä aikaa, joten ei hätää”, Kati hymyili lohdutukseksi astellessaan selkäni takaa.

”Kiitos muistutuksesta”, hymähdin heille lyhyesti ja lähdin astelemaan ovelle. ”Nähdään huomenna!”

”Moikka!”

”Hejdå!”

Ovi sulkeutui ja lähdin ripein askelin kipittämään kohti pääovia päästäkseni ulos. Pihalla oli muita oppilaita jotka olivat menossa kohti pukuhuoneita, jotkut olivat jo häipyneet tai toisilla oli vielä liikuntatunti kesken.

Vilkutin toisille saaden leveitä hymyjä osakseni ja samalla heitin liikunnanopettajallekin hyvät illanjatkot.

Lukion pihalta päästyäni lähdin hyppelehtimään takaisin kohti Kävelykatua ja hymyilin varsin tyhmästi itsekseni. Olin keksinyt keinon ja päätin sillä vältellä oudoksuvat katseet.

Olin jo ehtinyt unohtaa muistutuksen tulevasta koeviikosta.
”Luen siihen huomenna”, ajattelin varsin kevytmielisesti asiaa ja unohdin lupaukseni saman tien astellessani alaspäin menevää katua pitkin ja käännyin hetken kuluttua jälleen kerran Kävelykadulle.

Rollin oli pimeä eikä asiakkaita ollut juuri ollenkaan. Ovi ollut sattumoisin auki joten olin tyhmäpäisesti astunut tuosta vain sisään, vaikka tiesin hyvin ettei sisälle olisi kannattanut mennä ennen varsinaista aukioloaikaa.

Mutta silti astelin omapäisesti peremmälle ja nojasin pudin perällä olleeseen tiskiin, jonka pinnassa oli vaikka kuinka monta hankaumaa ja puukonviiltoa, mutta silti se kiilsi putipuhtaana.

Taustalla soi The Five Satinsin ”In the Still of the Night” mikä toi ihanasti tunnelmaa pimeään ja hiljaiseen pudiin.

Tiskin takaa löytyi juomia täynnä ollut hylly, niin kuivahylly kuin lasinen jääkaappi josta sai valita vapaasti mieleisensä vaihtoehdon. Tiskin takana oli toinen, vähän matalampi tiski josta baarimikko sai helposti kaadettua suoraan tynnyristä olutta ja toi pudiin jonkinlaista ulkomaalaista tunnelmaa.

Syrjemmällä oli peitetty oviaukko, katosta roikkui mustia ja kiilteleviä nauhoja, leikelty riekaleiksi jotka sai helposti pois tieltä kulkemalla läpi. Olin lapsena aina toivonut sellaisia huoneeseeni, mutten koskaan saanut niitä.

Oviaukosta pujahteli kirkkaampaa valoa ja samalla yksinäistä keskustelua ja kolistelua.

”Perhana!”, kirous kaikui korviini, ja ajattattelin livistäväni paikalta jättääkseni henkilön tuskastelemaan omaan rauhaansa. Olin jo kääntymässä kunnes kuulin ovella olleiden nauhojen kahinan ja jonkun astelleen esiin käsissään tummanvihreä pieni pyyhe.

Hän oli se sama herra silloin ekalta kerralta kun kävin Rollinissa Paulan kanssa. Hän näytti vähän vanhahkolta, mutta vilpittömältä ukkomieheltä jonka huulilla käväisi pienoinen ja avulias hymy.

”Voinko auttaa? Paikka on kyllä kiinni, mutta voin kyllä livistää rutiineista noin nätin tytön ollessa paikalla”, hän sanoi astellen tiskin ääreen aivan eteeni.

”En minä mitään sinnepäinkään”, pudistin päätäni vähän vaivaantuneena. ”Anteeksi tungettelu”

”Ei se mitään, minun vikani kun unohdin lukita oven”, hän hymyili leveästi ja viittoi oven suntaan. ”Voit jäädä, ei mitään kiirettä eikä vaivaa”

”Oikeastaan, minulla oli asiaa”, ehdin sanomaan ennen kuin mies ehti kääntyä jatkaakseen omia töitään. Hän katsoi minuun vähän kysyvästi ja laski kätensä tiskiä vasten nojatakseen siihen.

En tajunnut mitä olin tekemässä, sen piti olla vain tekosyy.

”Olisiko mitenkään mahdollista...”, sanoin vähän ujolla ja epävarmalla äänensävyllä. Kirosin ja huusin päässäni itselleni. ”Saisinko täältä töitä? Osatyötä tarkoitan”

Kurtistin kulmiani nielaisten ja laskin päätäni vähän alemmas pitäen silmäni edelleen miehen omissa. Hän katsoi minuun tyynesti eikä sanonut hetkeen mitään. Ihan kuin vaipuen omiin mietteisiinsä ja päässä hälyttäviin varoituksiin.

”Voisihan tuosta keskustella”, hän sanoi tyynesti puolikas hymy kasvoillaan. ”Tarvitsisinkin vähän apua”

”Työskentettekö yksin?”, rohkenin sivistää puhetapaani teitittelyyn. En tiennyt mitä olin tekemässä, mutta annoin palaa. Yritin syöttää itselleni tekosyytä toiminnalleni. Rahasta oli aina iloa.

”No en ihan, löytyyhän noita apulaisia pari, mutta toinen on juuri mennyt naimisiin ja toinen on vakituinen”, hän vastasi ja tiiraili minua tutkivasti. ”Ikä?”

Nielaisin, siinä se kysymys tuli. En olisi halunnut vastata, vaikka piti. En olisi halunnut valehdellakaan, joten vastasin rehellisesti.

”16”

Mies naurahti ja sai mielialani painumaan jonnekin lattiaakin alemmas.

”Hyvinhän tuo”, hän sanoi yllättäen ja kohotin kasvoni ihmeissäni häneen. ”Onko kokemusta?”

Mutta eihän alkoholia myyvissä baareissa saanut työskennellä alaikäisiä?

”Onhan minulla...”, vastasin epäröivästi. ”Kaverini opiskeli baarimikoksi ja opetti minulle vapaa-ajallaan pari kikkaa. Olen työskennellyt kaupoissa ja toiminut juomien parissa...”

”No ei hassumpaa”, hän totesi kuivasti todella pienelle ja vakuuttamattomalle kokemukselleni ja nousi seisomaan selkä suorana. ”Ehkä sitä voisi, apulaiselle on tarvetta”

”Mutta entä ikäni?”, kysyin silmät pyöreinä.

”No mitä siitä?”

”Eihän alaikäiset saa työskennellä 18-vuotiaiden baareissa”

”No miksi sitten tulit tänne työta anelemaan? Kyllä siihenkin ratkaisu löytyy”, hän sanoi tyynesti ja iski silmää.

”Ai löytyy vai?”

”Voin ottaa sinut testiksi yhdeksi päiväksi”, hän sanoi vastaamatta kysymykseeni. Hänen kasvoilleen levisi ilkikurinen hymy. ”Jos läpäiset, saat vakituisen paikan ja järjestän kaiken kuntoon”

En meinannut pysyä perässä, mies oli itsekin innoissaan ajatuksesta.

”Milloin sinulle kävisi?”, hän kysyi ja nojasi tiskiin uudestaan, kasvoillaan viekas virne.

”Ei ainakaan arkipäivänä...”, vastasin katsoen miehen kasvoja kuin kummajaista.

”Miten olisi perjantai?”

”Käy minulle”

”Loistavaa!”, hän sanoi paukauttaen kädellä pöytään. Tyypillinen suomalainen kannustava pappa, pisti hieman hymyilemään, mutta pyrin peittämään kaiken hämmennyksen ja huvittuneisuuteni. ”Tule kello 4, vähän ennen kuin paikka varsinaisesti avataan niin kerron sinulle pelisäännöt ja työt”

Oliko hän ihan oikeasti tosissaan? Eikö mies huolestunut yhtään alaikäisten työllistämisestä baariin, mikä oli lainvastaista?

Nyökkäsin ja levitin kasvoilleni innokkaan hymyn, vaikka toisaalta tunsin olevani liemessä.

”Kiitos todella paljon!”, hihkaisin innokkaana ja nousin nojaamasta tiskiin. ”Perjantaina siis?”

”Perjantaina”

”Selvä, tulen siis silloin kello neljältä?”, varmistin ja sain vastaan positiivisen nyökkäyksen. ”Oletteko ihan varma?”

”Miksi epäröit?”, hän ihmetteli hymy huulillaan.

”Ei mitään, olen vain...”, yritin keksiä sopivaa sanaa. ”Hämmentynyt siitä, että onnistuin”

Mies naureskeli ja huikkasi, häivyin ovelle päästäkseni ulos ja henkäisin syvään. En tajunnut ollenkaan mitä olin tekemässä. Mutta tiesin täysin mitä ajoin takaa. Jos saisin paikan voisin mahdollisesti nähdä Samuelia useammin. Ajatus sai minut samaan aikaan innostuneeksi, että levottomaksi.

En osannut tulkita oliko idea hyvä vai huono, sillä tiesin että siitä kehkeytyisi kumpaakin.

Huokaisin hermostuneesti syvään, puristin silmäni hetkeksi tiukasti kiinni ja hengitin rauhallisesti samalla takoen päähäni ettei ollut mitään hätää.

Avasin silmäni ja lähdin laukku olalla kävelemään poispäin Rollinista. Loppupäivän päätin lukea koeviikkoa varten, vaikka tiesin ettei lukemisesta olisi tullut mitään. Hermoilin vaivaannollisen pahasti enkä osannut peittää sitä.

Keskiviikko-ilta kului hermoillen, niin myös torstaikin. Paula oli pysytellyt kotona seuranani ja käski lukea koeviikkoa varten samalla saaden tekosyyn itselleenkin lukea kokeisiin. Lukemisesta ei tullut mitään, Paulaa katsoessani hermoilin enemmän kuin oli tarpeen. Perjantaina salaperäisesti häipyisin baariin ja koska se oli auki pitkälle yöhön, oli vaarana se, että Paula saisi keskellä yötä tietää että olin tipotiessäni ja samalla hän nostaisi siitä ratkaisevan metelin.

En halunnut paljastua. Sitä ajattelin joka kerta katsellessani Paulaa.

Perjantai kuitenkin koitti. Koulupäivän loputtua Paulan äkkinäinen suunnitelmien muutos häipyä viikonlopuksi Sennille pelasti päiväni, vaikka vihasin Senniä. Sillä hetkellä tunsin Sennin enkelikseni, vaikka sen ajatteleminen tuntui vastenmieliseltä.

Koulu loppui pahasti kahdelta, joten kotiin käveleminen ja takaisin vei aikaa ja minulla oli rajoitetusti aikaa valmistautua vakuuttavaksi.

Ei vain työnantajan takia, vaan Samuelin. Olin täysin varma siitä, että näkisin hänet.

Ja hänen jenginsä. Pelkkä ajatuskin kylmäsi, en ollut oikein perillä hänen porukoistaan, joista olin kuitenkin tavalla jos toisella saanut saanut varsin kylmän vaikutelman lehtiartekkeleiden perusteella.

En halunnut ajatella asiaa enkä hermoilla sen enempää. Olin itseni siihen tilanteeseen ajanut joten siitä piti myös kärsiä ja selvitä.

 ------------------------------------------

                                 The Five Satins - In The Still Of The Night