Vain Minä, Hän & Springsteen

Kaivoin mustaharmaiden farkkujeni taskusta avaimia ja vilkaisin taakseni kaiteen yli laskeakseni vielä kerran, kuinka monta kalja-ja olutpakettia koko jengiperhe raahasi mukanaan. Ajatus heidän jälkiensä siivoamisesta ei hurmannut, mutta Samuelin läheisyys korjasi kaiken. Jollain tavalla ymmärsin miksi hän olisi tahtonut paljastaa kaiken Paulalle, enkä siksi vihoitellut hänelle juuri ollenkaan. Tiesin kyllä mitä hän ajoi takaa.

Käänsin avaimia vasemmalle ja painoin kahvan alas saadakseni oven vedettyä auki. Keith kantoi kummassakin kainalossaan kuuden tölkin pakkausta ja tunki itsensä ensimmäisenä sisään. Muut harppoivat peräkanaa perässä, ja tunsin helpottuneeni nähdessäni Riston kädet sidottuna selkänsä taakse, ja Paulin raahaamassa Ristoa sisälle niskasta pitäen.

Pojat olivat parkkeeranneet pyöränsä kerrostalon takana olleelle suurelle ja tilavalle parkkipaikalle, josta löytyi omat paikat niin asukkaille kuin vieraille. Jokainen parkkeerasi oman pyöränsä mahdollisimman kauas toisesta, jotta heidän kokoontumisensa samalle paikalle ei olisi vaikuttanut niin epäilyttävältä. Kyttääviä naapureita, eikä poliiseja kaivattu juuri nyt, joten he kaikki päättivät pitää varansa, Jimi tietenkin painostaen ajatusta olla rasittamatta minun elämääni heidän huvittelullaan.

Roskaton alue sai Kallen hieman tympiintymään ja hän heitti kaikki nahkahousujensa taskuista löytyneet roskat maahan sekoittaakseen ajatuksen täydellisestä "takapihasta" päälaelleen. Hän melkein odotti ihmisten tulleen rähjäämään tälle asiasta, mutta toisaalta hän ei jaksanut välittää asiasta pätkän vertaa.
Valkoinen kerrostalo lukuisine ikkuinoineen ja parvekkeineen sai hänet huokaisemaan syvään ajatuksesta, että hän joutuisi kipuamaan 3 kerrosta ylöspäin.

Samuel saapui viimeisenä varmistaen takaselustansa yllätyksien varalta. Hän asteli kädet taskuissa aluksi tyyni ilme kasvoillaan, mutta nähdessään avoimen oven ja minut kädet lanteilla, hänen suunsa levisi juonikkaaseen virneeseen kuin piilottaen mielessään näkemäänsä ajatusta.
"Mitä virnuilet?" kysyin pidätellen hymyäni Samuelin saapuessa aivan kasvojeni eteen ja hipelöidessä vasenta kylkeäni varovasti työntäen oven kynnyksen yli.
"Sisään nyt vaan", Samuel yritti piilotella hymyään ja veti oven perässään kiinni ja riisui totuttuun tapaansa kenkänsä ennen kuin astui eteisestä pidemmälle.
"Toivottavasti ne ei oo mun vaatekaapilla...", huokaisin pelästyneesti, kurkkien samalla ympärilleni. Koko asunnosta kuului armoton poikien puheensorina, jota kuului joka puolelta. Rasmus, Olli ja Matias työnsivät tölkkejä tilaa vailla olleeseen jääkaappiin ja hätätilanteessa päättivät turvautua pakastimeen ja parvekkeeseen ilman muuttuessa viilemmäksi mitä suurempaa lukua kellon isoviisari näytti.

Samuel ei vastannut mitään, en edes kaivannut hänen vastaustaan. Jotenkin osasin aavistaa mitä hän olisi sanonut, jos hän olisi vain viitsinyt, tai minä olisin painostanut.
"Hei, typy hei! En muista sun nimee mut sinä kuitenkin", Risto horjui olohuoneesta minun luokseni ja osoitti olohuoneen television vierellä ollutta radiota. "Miten ton saa päälle?"
"Ai radionko?" kysyin astellen olohuoneeseen Riston perässä. Teemu sähläsi radion parissa yksinään ja hakkasi sitä hermo kireällä.
"Käytättekö tätä edes?" Teemu kysyi nöyryytetyn näköisenä hänen tajutessaan, ettei osannut saada yhtä normaalia, siniharmaata radiota auki, jonka antenni seisoi pystyssä ja nappulat epätoivoisesti väännettynä melkein sijoiltaan.
"Käytetään", myönsin työntäen Teemua pois tieltä ja yritin säätää radioni takaisin entisiin asetuksiinsa. Samuel nojasi olohuoneen seinää vasten kädet ristissä ja katsoi tunaroimistamme kulmat huvittuneesti koholla.

Painoin on/off-nappia syvään, eikä musiikin lähteeni päästänyt inahdustakaan. Pieni säikähdys mielessäni sai minut siirtämään syyllistävän katseeni Teemuun ja Ristoon, jotka pudistivat päitään syyttömyydensä merkiksi.
"Mitä te teitte?" kysyin murhaavalla äänensävyllä mahdollisimman hitaasti varmistaakseni, että he ymmärsivät asian vakavuuden. Musiikki oli minulle kaikki kaikessa, oli aina ollut ja tiesin sen. Olin elänyt sen parissa, ja sain joka päivä kuunella tarvitsemaani musiikkia radiosta, jonka olin saanut syntymäpäivälahjaksi Nooralta joskus muutama vuosi sitten.
"E-ei mitään! Yritettiin saada sitä päälle ja--", Teemu änkytti perääntyen varovasti, Risto ei pilvien yläpuolella lentämisensä takia tajunnut tehdä sitä samaa. Hän taisi oikeasti olla vähän tyhmä ja huolimaton, tai sitten se vain tuplaantui hänen vetäessään jotain muuta kuin mehua.

"Ei oo totta!" kuulin jonkun ilahtuneen äänen Samuelin nojaaman seinän takaa. Innokkaat juoksuaskeleet minun huoneestani lähenivät olohuonetta, ja vaaleahiuksinen poika kiihdytti vauhtiaan nähdessään minut, liukui lattiaa vasten kumartuen polviensa varaan ja työnsi yhtä cd-levyistäni naamani eteen. 
Jimin aidosti innokas reaktio sai minut hymyilemään leveästi nähdessäni hänen silmissään sen pienen lapsen, joka oli juuri saanut idoliltaan nimikirjoituksen.
"Niin, mitä tuosta?" kysyin hymähtäen. Kannessa luki mustapunaisella, vahvistetulla tekstillä yksi 80-luvun rakastetuimman artistin nimi, joka tunnettiin nimellä "Pomo". Nahkatakki, mustat pörrötetyt hiukset ja kitara, selkä kameraan päin. Hyvin Devilien tyylinen kuva, mutta tuon artistin luonne, olemus ja asenne sointui paljon paremmin yhteen Jimin kanssa, kuin kenenkään muun kohtaamani ihmisen.

"Laitetaan soimaan", Jimi henkäisi huvittavan ihastuneella äänellä kädet innosta täristen, melkein luulin hänen pudottavan levyn käsistään.
"Voi elämä, ei kai vaan...Voi kyllä, juuri se", Teemu valitti hieron avokämmenellään kasvojaansa tuskastuneesti. "Et voi olla tosissas, Jimi."
"Etkö sä ikinä kyllästy ton musaan?" Risto kysyi kulmat epäuskoisesti kurtussa.
"Turvat kiinni, imbesillit. Parasta musaa, mitä te tuutte ikinä kuulemaan elämänne aikana", Jimi työnsi levyn minulle ja alkoi ominpäin tutkia radiota löytääkseen ratkaisun.
Hiljattain loputkin porukasta alkoi siirtyä olohuoneeseen, Rasmus tarjoten Kallelle olutta rauhoittaakseen tämän hermoja.
"Juotavaa tarjolla", Olli kuulutti heilauttaen kättään.
"Ihan kohta", vastasin tuijottaen innokasta Jimiä, joka olisi voinut vahingossa pudottaa rakkaan radioni lattialle siinä summanmutikassa.
"Mitä sä sähläät siellä?" Kalle kysyi siirtyen Samuelin viereen nojatakseen vasten seinää, vaikka sohva olisi ollut vapaana.
"Säätää radion kanssa", Teemu huokaisi.
"Tuleeko sieltä taas matsi?" mustahiuksinen Matias väistyi Eetun ja Aleksin edestä päästääkseen heidät sohvalle istumaan.
"Vitut matseista", Jimi naurahti ja keksi etsiä radion virranlähteen. Hän veti paksun johdon toisen pään esiin ja virnisti voittajan hymyä. "Bingo!"
Teemun kasvoille levisi puna, joka ylettyi hänen hiusjuuriinsa asti. Risto ei vieläkään tajunnut, vaan oli siirtynyt anelemaan Paulilta yhtä ainutta tölkkiä juotavaksi.
Samuelin nauru sai varmasti jokaisen naapurin heräämään painajaisistaan.

"Tuossako se vika oli?" kysyin itsekin vähän nolostuen, mutta toisaalta tunsin itseni hyvin helpottuneeksi tämän työntäessä töpseliä seinään. Jimi veti levyn kädestäni takaisin, aukaisi sen ja radion kannen heti perään pidellen levyä hellävaroen sormissaan.
"Urpoja kaikki", Samuel nauroi.
Jimi painoi kannen kiinni painaen kappaleen numero seitsemän soimaan, ja heitti cd-levyn kannen menemään. Hän nousi jaloilleen, tarttui minua käsistä ja veti olohuoneen keskelle jalat heiluen 80-luvun kevyeiden, helppojen ja yksinkertaisien tanssiaskeleiden tahtiin, ja käsillään hän napsutteli tahtia kuin olisi kuunellut sitä samaa kappaletta koko elämänsä ajan.
"Jimi, en minä osaa", nauroin katsellessani hänen letkeää menoaan ja yritin perääntyä.
"Ei tarvitse osata, makkaratkin osaa heilua tällä tavalla", Jimi nauroi mukana ja lauloi syvällä, karheahkolla äänellä kappaleen ensimmäiset sanat. "I get up in the evening, and I ain't got nothing to say - Laula nyt!"
Hän viittoi minua yhtymään lauluun mukaan ja jatkoi hoilaamistaan pyöräyttäen minua kerran ympäri.
"I come home in the morning, I go to bed feeling the same way"

Teemu väänsi nuppia hitaasti tunnelmaa nostaen kaakkoon ja hymyili tajuttoman leveää hymyä nähdessään meidän kahden mahdottoman huvittavan menon.
Jimi risti kätensä kuin rukoillakseen, katsoen minua tuikkivin sinisilmin jatkaen laulamista.
"I ain't nothing but tired, man I'm just tired and bored with myself. Hey there baby", Jimi sai tahtonsa viimein läpi ja aukaisin suuni yhtyäkseni säkeistön viimeiseen lauseeseen.
"I could use just a little help", ja kertosäe vei meidät mukanaan.

Tunsin itseni typeräksi muun kovisjengin katsoessa puuhailuamme, mutta toisaalta huomasin viettäneeni kaipaamaani laatuaikaa jonkun kanssa, vihdoin. Jimin huoletonta menoa katsoessani ja seuratessani perässä, tunsin jonkinlaista vaarattomuuden tunnetta. Kuin mitään huolia ei olisi, ei minkäänlaisia ongelmia eikä päätä rasittavia pieniä vastoinkäymisiä.
Tälläistä hilpeyttä tunsin viimeksi viettäessäni Nooran kanssa aikaa ennen Jyväskylään muuttoa. Kamala ikävä ja syyllisyys entistä ystävääni kohtaan oli niin raskasta ja mieltä masentavaa, että musiikin tahtiin tanssiminen olisi tuntunut sen jälkeen mahdottomalta.

Mutta Jimin silmät vakuuttelivat toista, käskivät minun antautua kappaleen rytmin luomaan hypnoosiin. Tarjosi silmiensä kautta kättään avuksi, valmiina antamaan hädän tullen tukea ja turvaa ja luvaten äänettömiä lupauksia. Laihahkot, mustalla nahkalla verhotut jalat näyttivät mallia miten elämän läpi tanssittiin ilman kiirettä ja stressiä, ja tahdin mukana napsuttelevat sormet saivat jokaisella napsutuksella sydäntäni rasittaneet kivet vierimään pois paikoiltaan.
Hän tanssi kuin olisi tehnyt sitä koko elämänsä. Hän heilui tuolla tavalla vain tälläisen, hänelle ainutlaatuisen musiikin tahdissa. Hän tanssi kuin olisi ollut idolinsa itse.
Aito, leveä hymy hänen huulillaan sai minut laulamaan rohkeasti kovempaa ja tuntemaan itseni paremmaksi jokaisen huuliltani päästämäni sanan jälkeen.

"You can't start a fire, you can't start a fire without a spark
This gun's for hire even if we're just dancing in the dark"

Vain minä, hän ja Bruce Springsteen.

----------------------------

          Tässä on kyseinen kappale. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan, ihan mahtava! Springsteenia kuullaan tarinassa useammankin kerran, koska hänen musiikistaan tulee näiden kahden ystävyyden "symboli".
P.s. näen tuossa videon lopussa näytetyn Brucen ja fanin tanssituokion kohdalla Jimin ja Jossun, en tiedä miks. Olen vissiin taas syventyny liikaa suunnittelemaan näiden kahden tarinaa  :D