Jatkoille

Siirryimme takaisin Passioniin jättäen äskeisen, epätoivotun kohtauksen taaksemme. Tilanne oli hetkeksi pelastettu, vaikkei ilo sisälläni ollut niin kattoon yltävää kuin olisi pitänyt olla. Istuimme suurin osa porukasta mustilla nahkatuoleilla ja yritimme saada jonkinlaista puheenaihetta aikaiseksi.
Paula piti minua kädestä kuin ruostuvainen kahle. Hänen kyyneleensä olivat viimein lakanneet virtaamasta, mutta kivet sydämeni päällä pysyivät vieläkin vierähtämättä paikoillaan. Samuelin istuessa toisella puolellani hyvin epäileväinen ilme kasvoillaan, näin hänen silmistään halun lähteä ja jättää arvottoman porvaristonuorison. Kaulakorut, piikkikorkokengät, kalliit merkkivaatteet, kimaltelevat aitoa hopeaa tai kultaa loistelevat sormukset saivat pikkuhiljaa hänen pinnansa kiehumaan, ja ymmärsin tajuta miksi.

Pysyimme suurin osa penkeillämme vain yhdestä ainoasta syystä. Minun tuomiopäiväni lykkäämistä kauemmas. Olisin mielelläni lähtenyt Samuelin matkaan heti sovinnon jälkeen, mutta velvollisuudentunto piti minua paikoillani ja sai minut tiukentamaan otettani Paulan kämmenestä. Halusin nähdä hänen hymyilevän sitä huojentunutta hymyä, joka pelasti kaiken hänen elämässään. Halusin sen pelastavan minutkin siitä mielettömästä kärsimyksestä.

Puhuminen oli todella vaivalloista ja väkisin vedettyä. Mikään sana ei tuntunut aidolta, jokainen sydämentykytys löi väärää tahtia väärään aikaan, jokaisen uskoessa valheeseen, jonka oli itsekkäästi tarkoitus armahtaa minut.
"Mitä te täällä teette? Aika hauska yhteensattuma nimittäin", Jimi kysyi minulta, aloimme pikkuhiljaa kulkea taas tuntemattomaa tulevaisuutta kohti.
"Juhlimaan koeviikon loppua", Kati vastasi muiden puolesta. Jostain tanssivan ihmismassan joukosta näin Sennin ja Henrin vieläkin tanssimassa täydellisessä, ruusunpunaisen maailman aiheuttamassa transsissa. Roni tanssi tuntemattoman, söpön tytön kanssa ja jutteli tälle mukavia.

Jostain musiikin uumenista kuulin tuttua, vähän juopunutta ääntä, jota vaaleanruskeahiuksinen, väsyneen ja rasittuneen näköinen, mustatoppinen poika yritti raahata sivummalle. Poikien huomio kiinnittyi lähestyvään Pauliin, joka piteli Ristoa niskasta kiinni pitääkseen tämän aisoissa. Hän vilkuili ruskeavihreillä silmillään istuvaa porukkaa ihmetellen, mutta päätti varman päälle olla sanomatta mitään liikaa.
"Istu", hän käski tönien tummanruskeahiuksista eteenpäin kohti vapaana olevaa mustaa nahkapenkkiä, tuskastuneen lapsenvahdin ilme kasvoillaan.
"Älä töni!" Risto kitisi ja yritti päästä Paulin ohi takaisin baarille. "Haen vielä yhden."
"Etkä hae vaan painat persees penkkiin tällä sekunnilla", Pauli painoi hänet istumaan ja kääntyi Samuelin puoleen. "Voitaisiin pikkuhiljaa alkaa lähtemään, paikka ei ole paras mahdollinen."
"Ei selvästi", Samuel totesi ja vilkaisi kysyvästi Jimiin, joka oli jo hetken aikaa tuijottanut vihreäsilmäistä ja tummahiuksista tyttöstä, joka oli varastanut Jimin huomion vasta vähän aikaa sitten. Hänen päässään takoi selvittämättömiä ajatuksia hänen kuunellessaan Minnan huoletonta selitystä Katille, joka näytti ihan ulkomaalaiselta mannekiinilta.

Samuel päätti olla huhuilematta Jimin nimeä kertaa enempää, vaan kiinnostui näkemään Jimin lävitse. Hän vilkuili vuorollaan Minnaan ja vuorollaan Jimiin, tehden omia johtopäätöksiään.
Jimin yhtäkkinen yskä sai hänet heräämään ajatuksistaan ja tajuamaan, että häntä tuijotettiin odottamattomalta taholta. Samuelin terävä ja analysoiva katse sai hänet hieman nolostuneena karaisemaan kurkkuaan.
"Mitä?" hän kysyi hämmentyneenä hakien vastauksia muiden kasvoilta.
"Aletaan siirtyä jatkoille", Risto virnisti leveästi tajuten itsekin asian laidan. "Voit valita mieleisesi henkilöt mukaan."
Jimi pudisti päätään.
"Mennään vaan", hän oli jo aikeissa nousta penkiltään. "Missä muut on?"
"Tiskillä. Koko konkkaronkka", Pauli viittoi tiskin puoleen ja Jimi lähti lampsimaan sinnepäin sen enempää miettimättä.

"Mennään me jo tonne pihalle", Samuel sanoi noustessaan seisomaan ja viittoi Paulia tarttumaan Ristoa taas niskavilloista kiinni.
Risto yritti riuhtoa itseään Paulin otteesta irti ja kääntyi minun suuntaani horjuen.
"Tuutko sä?" hän kysyi kohottaen kulmiaan. Samuel tönäisi häntä eteenpäin.
"Tulee tulee, mene nyt ensin", hän hoputti ja kääntyi minuun suuntaani viittoen minua mukaansa.
Vilkaisin Paulaan saadakseni luvan häipyä heidän matkaansa. Huulikiiltoa loistelevat huulet pysyivät kiinni ja hän kohautti paljaita olkapäitään kuin lähtemiseni olisi ollut samantekevää. Tai sellaiseksi Samuel sen tulkitsi.
Hän tarrasi minua kädestä ja veti melkein yhtä kovaa pihalle kuin äsken kuuntelematta minkäänlaisia vastaväitteitä siitä missä ja keiden luona minun piti olla.
Hän näki vain oman päämääränsä. Ja niin näin minäkin katsoessani hänen totista ilmettään, jonka tulisin näkemään monta kertaa uudestaan.

Muut pojat seurasivat perästä, Jimi porukan päässä iloisesti marssien. Teemu hyppäsi hänen reppuselkäänsä ja kaksikko kaatui nauraen ja kiroten asfalttiin. Muut astelivat heidän ohitseen kulmat merkittävästi koholla.
"Missä Kalle?" mustaruskeahiuksinen Olli kysyi vilkuili ympärilleen eikä noteerannut minua mitenkään ihmeellisesti. "Eikö sitä pitäisi odottaa?"
"Sillä tais prätkä taas hajota", Risto hihitti vahingoniloisesti ajatukselle.

Ennen kuin kukaan ehti tajuta mitä oli tapahtumassa, Risto sai tuntea polttavan nyrkin poskellaan. Jokainen porukassa näki tapahtuneen omin silmin, paitsi Samuel, joka oli keskittynyt pyöränsä käynnistämiseen. Kuin hän olisi nähnyt etukäteen mitä tämä olisi joutunut tuntemaan ihollaan. Tiesi Riston katuvan sanojaan yhä uudelleen ja uudelleen valitessaan ja sanoessaan sanansa väärin. Kalle oli aina paikalla Riston sanoessa pieniä, mitättömiäkin asioita, joista Kalle olisi raivostunut alta aikayksikön.
"Hirnu sen minkä osaat", Kalle murisi ärsyyntyneesti, ja oli aikeissaan lyödä uudelleen. "Tekis niin mieli murjoa viisasteleva kallos."

Hänen harmaat silmänsä olivat kuin heijastava peili, jolla hän heijasti muiden virheet ja epätäydellisyydet takaisin. Mustat hiukset olivat vähän lässähtäneet edelliseen kertaan verrattuna, mutta terävät, voimakkaan ilmeikkäät kasvot pysyivät ennallaan. Asustus oli täysin sama ja siksi hän oli niin helposti muistettava, vastaan kävelevä varoitus. Tai näkemäni perusteella vastaan kävelevä kuolema, joka säästi jokaisen hengen, jos valitsi sanansa prikulleen oikein.
Kuluneet housut näyttivät jo käyttökelvottomilta, mutta hän käytti niitä silti. Välinpitämätön ja tyly asenne suorastaan kumpui hänen paljaalta iholtaan, joka yritti pysyä piilossa muiden katseilta nahkatakin alla.

"Kalle, me lähdetään", Aleksi tarttui Kallen käsivarsista kiinni estääkseen tätä lyömästä Ristoa uudelleen.
"Juurihan mä tulin tänne!" Kalle tiuski.
"Missä sä sitten viivyit? Käskettiin sun tulla tunnin päästä", Olli ihmetteli.
"Mä olin nukkumassa, valmistautuminen kestää", Kalle selitteli voimakkaaseen äänensävyyn. "Minne te nyt sitten olette menossa?"
"Jonnekin muualle. Rauhallisempaan paikkaan mahdollisimman kauas hankaluuksista", Rasmus vastasi sytyttäen tupakkaansa.
"Ja mistä te sellasen kuvittelitte löytävänne perjantai-iltana Jyväskylän keskustasta?" Kalle naurahti kuivasti. "Kukaan ei kipitä kotiin nyt, nousin sängystä koska käskitte enkä lähde kotiin turhan tähden."
"Kuka sanoi, että me täällä keskustassa hilluttaisiin?" Olli pyöräytti huokaisten silmiään.

Samuel viittoi minua luokseen kuunellessaan hetken kinastelua ja käynnisti lopultakin pyöränsä.
"Lähdetään me edeltä", hän sanoi minulle auttaessaan minut selkänsä taakse istumaan. Vilkaisin avuttomiin poikiin ja yskivään Jimiin, joka oli siirtänyt huomionsa meihin kahteen Samuelin käynnistettyä pyöränsä.
Karaisin kurkkuani mahdollisimman kovaa kiinnittääkseni porukan huomion ja saadakseni heidät lopettamaan turhan jauhaamisen. Minua ei otettu kuuleviin korviin. Jimikin alkoi menettää hermonsa Kalleen, joka oli jo valmis hakkaamaan kaikki ympäriltään.

Samuelin hermot katkesivat lyhyeen ja hän tööttäsi mahdollisimman pitkään ja kovaan saadakseen jokaikisen säikähtämään hengiltään. Jokainen silmäpari kääntyi katsomaan meitä kahta ja Samuel tönäisi minua kevyesti olallaan antaakseen minulle puheenvuoron.
Nipistin naama punehtuen naurua pidättelevää Samuelia kyljestä.
"Niin tuota, minun luona on vapaata", yritin puhua mahdollisimman selvällä äänellä ja kohautin olkapäitäni kysyvästi. "Ei se mikään erityisen iso ole, mutta sinne mahtuu."
Pojat vilkaisivat toisiaan kulmat koholla ja katsoivat sitten Samuelia, joka yritti pidätellä huvittunutta tuskannauruaan nipistäessäni häntä entistä kovempaa.

"Kuka toi on?" Kalle kysyi mahdollisimman epäuskoisella naamalla.