Toive kannattelee turvaan

Yö sujui ikävystyttävän hitaasti. Hannu tajusi olla kyselemättä sen enempää, mutta tiesin olleeni velvollinen kertomaan totuuden hänen katsoessaan minua.
Jengi häipyi puolentoistan tunnin sisällä pois Rollinista, mutta baari iski vielä yön sydämen rytmin tahtiin. Musta, pitkin poskia levinnyt ripsiväri sai silmäni tuntumaan väsyneiltä ja raskailta, mutta tyydyin huuhtomaan sen kaiken pois pelkällä jääkylmällä vedellä ja aloittaisin alusta.
Meikatessani päätin aloittaa alusta, ja pitää sydämeni ja maailmani vakaana, eikä Samuelin pikku temput sitä horjuttaisi. Tyhmä ja mahdoton idea niin kuin se olikin, ajattelin sen olleen parempi kuin sen kaiken kestäminen vuoro toisensa perään.

Olisihan se pitänyt muistaa. Samuel on kuitenkin aina Samuel, eikä vain minun.


Astelin pimeän varjossa, kylmän ilman rutistaen minua kasaan, viilentäen kuumentuneita tunteitani. En nähnyt mitään muuta, kuin mustaa ja yläpuoleltani loistavien katulamppujen valo tuntui melkein Jumalan kosketuksilta, jotka antoivat minulle voimaa jaksaa kävellä kotiin.
Rollinista lähtiessäni kello näytti viittä aamuyöllä ja paikka oli alkanut hiljentyä. Hannu käski minut kotiin baarin tarjoessa juomia vielä viimeisille asiakkaille, ja pyysi minua uudestaan seurakseen ensi viikon perjantaiksi.
Ajatus takoi päätäni inhottavasti ja hampaitani kalisutti. Lämmitin käsivarsiani varsin kurjan näköisenä ja tuijotin asfalttia hartaasti syventyneenä unimaailmani horrokseen. Taivaalta putoilevat pienet tihkupisarat huuhtoivat jälleen kerran kasvoiltani viimeisetkin murheet, mutta unohti puhdistaa mustelmat.

Jalkani lipui otteestaan ja tunsin heittäväni onnettoman spagaatin vasten asfalttia. Kevyt raapaisu sisäreidessäni tuntui sillä hetkeltä kivuliaalta nähdessäni silmissäni sen sumean maailman, jonka seasta erotin nopeasti haihtuvan kuvan ihanasta sängystä.
Tunsin makavani kadun reunassa sateen ja masentavien murheiden armoilla ja olisin varmasti langennut taas pillittämään silmäni ulos pääkopastani.
Mutta sen sijaan antauduin väsymykselle ja annoin maailman olla. Halusin vaipua syvään uneen ja häipyä taas hetkeksi.

Ja ennen pitkää tajusin päässeeni bensiinintuoksuiseen maailmaan, ja tuttu, ihana lämpö ympärilläni aiheutti minulle helvetinmoista kaipuuta takaisin. Tiesin sen kaiken olleen pelkkää toiveunta, joka muistutti minua hänestä.
Tuttu tupakantuoksu valtasi maailmani ja kantoi minut turvaan.

"Jossu hei! Kello on jo kolme päivällä, kuinka pitkään sä aattelit nukkua?"
Heräsin omasta huoneestani peitto päälläni, ja Paula huhuili minulle huoneeni ovelta.