Taru

Hän laski minut sängylleni, yrittäen hellästi irrottautua lujittuneesta otteestani, kämmenet puristuneina nyrkkiin ahmien koko kankaan käsiini. Sormeni eivät tahtoneet päästää irti hänen perääntyessään, jättäen viimeisimmän suudelman kesken.
Käteni nousivat käskemättäni hänen valkoisen toppinsa kaulukselle ja vetivät häntä väkipakolla takaisin luokseni, huulet anellen lisää Amorin nuolia. Varovaisen tunnustelevasti hän hiveli nenänpäällään vasenta poskeani, silmät tavoitellen omiani hänen kuljettaessaan hitaasti kylmää kättään paitani alle.

Ja samassa hän veti kätensä pois hänen silmistään tulvineen halun ilmoittautuessa mukaan peliin. Hän laskeutui vaitonaisena istumaan lattialle, nojaten sängyn vasempaan reunaan ja laskien päänsä taaksepäin patjaa vasten nähdäkseen katon. Hän asetti kädet huokaisten päänsä alle ja hengitti raskaasti.
"Pelkuri", mutisin pettyneenä lyöden avokämmenellä otsaani tajutessani kuinka tyhmä olinkaan. Pimeys imi hänen hiuksensa, mutta ikkunasta tulvineen kirkkaan katuvalon säteet paljastivat himmeästi hänen kasvonpiirteensä, jotka jollain tavalla osoittivat tunnetta nimeltä 'tyytymättömyys'.

"Älä leiki vanhempien kanssa", Samuel tunnusteli taskujaan.
"Ai siitäkö on kyse? Mistä lähtien se on alkanut sinua vaivaamaan?" matelin sängyn sotkuisten peittojen seasta tunkien pääni hänen omansa vierelle.
"Ai mikä?" Samuel kysyi turhautuneena huomatessaan, että taskuista ei löytynyt sätkän sätkää hillitsemään häntä. Olohuoneen jätkillä olisi varmasti ollut antaa pari kappaletta lainaksi, mutta Samuel oli liian laiska ja haluton nostamaan takamustaan lattialta. Etenkään siinä vaiheessa, kun hän kuuli tupakkaakin pahempaa riippuvuutta aiheuttavan hengityksen aivan korvansa juurella.
"Minun ikäni. Olen alaikäinen", arvuuttelin suu leveässä virneessä kuiskutellessani hänen korvaansa. Hänen tullessaan elämääni, tulella leikkiminen oli muuttunut houkuttelevaksi ajanvietteeksi.

"Se ei ole mikään este", Samuel tuijotti ikkunan takaa paljastuvaan pimeään taivaaseen, josta oli alkanut tuikkia useampi tähti, lukuunottamatta hurmaavaa sinihopeaa kuuta, joka oli vanginnut hänen katseensa ensimmäisenä.
"Sinulla on sitten varmaan muita esteitä?" kysyin kohottaen katseeni kauniinväriseen, valaisevaan yön aurinkoon, josta olin lapsena haaveillut monia asioita. Toivoin olleeni kuussa syntynyt lapsi, viimeinen kuun jälkeläinen ja kruununperijä, joka vahti lukuisten lemmikkikaniensa perään. Vanhan japanilaisen uskomuksen mukaan kuussa asui pupujusseja.

"Samuel", kuiskasin hänen korvaansa pitäessäni katsetta kuussa.
"Hm?" hän nojasi päällään poskeani vasten tuijottaen samaa kaunista taivaan lyhtyä kuin minäkin.
"Oletko koskaan ajatellut, että kuussa asuisi kaneja?"
Hänen huulensa levenivät huvittuneesti lähes korviin asti, mutta hän ei kääntänyt päätään minuunpäin.
"Mistä sä revit noita aiheita?" hän naureskeli.
"Lapsuudesta", laskin katseeni hymyillen lattiaan piirtäessä mieleeni ne muistot minusta ja Noorasta leikkimässä vuosisadan kauneinta rakkaustarinaa. Hän oli leskikuningatar kuusta, joka rakastui maan komeaan prinssiin.
Myöhemmin sain kuulla tarusta, joka oli lähes samanlainen leikkiimme verrattuna, mutta pari juttua olimme kuvitelleet väärin. Itkin silmät päästäni kuullessani koko tarinan, vaikka se olikin pelkkä uskomus.

"No sinullahan on ollut vilkas lapsuus", Samuel naureskeli kommentoiden asiaa sarkastisesti. "Et poikkea muista juuri mitenkään. Sillä aikaa kun muut leikkivät prinsessa Ruususia ja Tuhkimoita niin sinä kuvittelet kuussa asuvan kaneja. Tyttö, olet ihana."
"Älä pilkkaa!" puna nousi poskilleni ja tönäisin entistä kovempaa nauravaa poikaa kiusaantuneena. "Ihan totta! Vanhat uskomukset ovat ihania."
"Yhtä ihania kuin sinä", Samuel virnisteli yrittäessään hillitä nauruaan, välttääkseen loukkaamistani.
"Älä viitsi, olen tosissani", mutisin painaen pääni vasemman kämmeneni varaan ja kohotin katseeni vielä kuuhun.

Samuel huokaisi, häivyttäen virneen pois kasvoiltaan ja katsoi sivuprofiiliani hetken hiljaa. Tunsin viileän hengityksen poskellani, silmät jättäen jälkensä omiini.
"Kerro yksi", Samuel houkutteli minua kääntämään pääni hänen suuntaansa. "Yksi vanha taru, minä kuuntelen."
"Naurat, en todellakaan kerro", tuhahdin huokaisten. Viileä sormi silitti oikeaa poskeani Samuelin hymyillessä vastustamattomasti.
"Kerro nyt", hän supisi pimeyteen kaikuvat sanat. Kahden sydämen rummut löivät ilmaan sekavia rytmejä, minä laskin sekopäisesti tahtia yrittäessäni pitää itseäni järjissäni.

Huokaisin rauhallisesti ja syvään luovutuksen merkiksi raapiessani ohimoani vaivaantuneena.
"Mistä sitä nyt kertoisi...", tuumin itsekseni kohottaen katseeni kuuhun hakien siltä vastausta. Samuel seurasi jokaista kasvojeni liikettä ovelan vino hymy suupielessään.

"No", pidin katseeni vielä pari sekuntia kuussa päättäessäni kertoa omasta mielestäni yhden maailman ihanimmista taruista, jolle Samuel varmasti kohauttaisi olkapäitään. "Kuussa asui kerran rauhan ja rakkauden valtaama kansa, jota hallitsi kaunis ja nuori kuningatar Selene. Hopeavalkoiset hiukset, puhtaanvalkoiset vaatekankaat yllään ja silmät olivat kuin kuut pienoiskoossa. Hauras vartalo, hyvin hurmaava ja suloinen. Hänellä muistaakseni riitti kosiskelijoita vaikka millä mitalla ja Ylijumala Zeus oli yksi heistä. Häntä ei silti kiinnostanut miehet siinä mielessä, vaan hän katsoi kansansa hyvinvoinnin perään ja rakasti kaikkia. Aina öisin hänellä oli tapana käydä 'kävelyllä' omien hevostensa kanssa, ja matkasi lähelle Maan pintaa nähdäkseen planeetan, jonka kanssa oli rauhanliitossa.
Kerran hän kuitenkin näki nukkuvan miehen lampaiden keskellä, mies oli paimen. Nuori, komea, jollain tavalla erilainen ja siksi vei Selenen huomion, oikeastaan sydämen. Miehen nähdessään Selene saapui joka yö katsomaan nukkuvaa paimentaan, johon oli rakastunut, eikä missään vaiheessa vihjaissut miehelle olemassaolostaan. Hän toivoi näkevänsä tämän aukaisevan silmänsä ja heistä tulisivat pari, mutta muistaessaan oman kuolemattomuutensa ja paimenen kuolevaisuuden, Selene ryntäsi hätäisenä Zeuksen puheille, anellen tätä antamaan rakkaalle paimenellensa ikuisen elämän, jotta he kummatkin voisivat elää yhdessä ikuisesti nuorina. Zeus empien toteutti Selenen hartaimman toiveen ja teki paimenesta kuolemattoman. Selenen tullessa tulevan miehensä tykö seuraavana yönä, hän sai huomata ettei mies aukaisisi enää ikinä silmiään, niin kuin oli päivisin aina tehnyt.
"Mitä sinä teit?!" Selene syyllisti Zeusta itkusilmin.
"Varo mitä toivot. Hän elää, mutta sokeana", Zeus häipyi Selenen ulottumattomista ja jätti katkeruudesta itkevän tytön omillensa."

Samuel kuunteli hiljaa kasvot peruslukemilla.
"Selene piilotti miehensä kallioiden uumeniin johonkin luolaan, ja he elivät siellä yhdessä koko elämänsä. Selene taisi kuulemma synnyttää paimenelle 15 lasta, vaikka mies ei herännyt Selenen toiveen jälkeen enää koskaan."
"Eihän siinä ole mitään järkeä", Samuel tuhahti lopun jälkeen koittaneen hiljaisuuden vallitessa huoneen. "Mies nukkuu ja nainen synnyttää sille lapsia."
"Mies eli, Selene taisi hoitaa kaiken tämän puolesta", kohautin olkiani. "On monta tapaa nukkua."
"Mikä sen paimenen nimi oli?"
Käänsin katseeni nopeasti totiseen Samueliin, joka ei langennut pilkkaamaan pitämästäni tarinasta.
"Endymion", hymähdin pudistellen päätäni. "Olin aika lapsellinen tuolloin, nykyään vain hävettää, että tuollaiset valeet viehättää minua."
"Keksijä on myöntämättä ollut nero", Samuel kohotti kulmiaan ilmaistakseen vähän päinvastaisen reaktionsa.
"Ja romanttinen kusipää, joka sai naisia", totesin nauraen.

Nauruni loppui lyhyeen hieroessani poskeani hänen omaansa vasten, surullisuuden painaessa minua alimpaan rakoon.
"Käykö meillekin niin?" kysyin haikeana.
"Meidän juttu on jo toinen tarina", Samuel hivutti kätensä niskani taakse ja silitti hiuksiani sotkuun.
"Kerro siitä", hymyilin sulkien silmäni ja laskiessani pääni hänen paljaalle olkapäälleen.
"Se on jo aika seksuaalinen tarina...", Samuel naureskeli itsekseen. Nauru loppui lyhyeen hänen kuullessaan uniset huokaukset korvansa juuressa ja hän käänsi päätään nähdäkseen mistä oli kyse.


Punahiuksinen Ariel oli nukahtanut hänen olkapäälleen, rauhallisen hengityksen tuudittaessa häntä entistä syvempään uneen.
"Idiootti", Samuel tuhahti pienesti hymyillen. Hän kaivoi toisella kädellään sängyn alta viileää tölkkiä ja virnisti voitokkaasti saadessaan alumiinipurkin käsiinsä. Hampaillaan ja vasemmalla kädellä hän yritti avata sen, oikean käden silittäen tyttönsä pehmeää hiuspehkoa, jonka jättäminen vaivaisen juoman vuoksi ei houkuttanut.

Hän häivytti kuivuuden kurkustaan, katsoi hetken aikaa sinihopeaa kuuta heidän yläpuolellaan ja hän päätti siunata kuunvalolla ja sinetöidä suudelmalla kaksikon välisen siteen, joista hän päätti olla puhumatta ääneen.
Musta, valkeassa valossa kiiltävä hiuspilvi kumartui kalpean tytön puoleen, huulien koskettaessa hellästi toisen omia ilman lupaa ja kirkkaan sinisten silmien toivottaessa kauniita unia siniharmaille silmille, jotka piilottivat taakseen haaksirikkoutuneita laivoja ja tummia myrskypilviä keskellä valtamerta.

Hän veti päänsä taaksepäin jättääkseen Selenensä rauhaan ja tuijotti pitkään pyöreää kuuta, juoden tölkkinsä loppuun ja nukahtaen omiin lapsellisen naiiveihin ajatuksiinsa kaksikon tulevaisuudesta.
Vielä kerran hänen teki mieli kantaa särkynyt tyttö sateessa kotiin, ja vielä kerran hänen olisi tehnyt mieli sanoa ne kielletyt sanat ääneen, jotka hän vahingossa kuiskasi simahtaneille korville, pimeyden sulkiessa heidät lopullisesti yhteen.
Hän oli riippuvainen, toivoton paskiainen.
Noihin sanoihin hän nukahti, kuun hymyillessä heille hyvää loppuelämää.