Monopoli on huijareiden peli

Muutaman minuutin iloinen ja huoleton tanssiminen sai Jimin elävät silmät äkkiseltään yskimään keuhkonsa melkein ulos. Teemu hiljensi kiireesti radion äänenvoimakkuutta matalammaksi, jotta olisin saanut pelästyneen ääneni kuulumaan musiikin yläpuolelta.
"Jimi, onko kaikki hyvin?" kysyin tarttuen hänen vähän laihahkosta, mutta voimaa täynnä olevasta käsivarresta kiinni ja taputin toisella kädellä häntä selkään tyrehdyttääkseni hänen yskimisensä. Hänen naamansa muuttui hetkessä punaiseksi ja silmät näyttivät vuotamisen merkkejä, että melkein pelästyin hänen tukehtuvan. "Odota, haen sinulle yskänlääkettä!"

Oli Jimin vuoro tarttua minua käsivarresta yskän laantuessa vähemmän voimakkaaksi. Hän tuijotti minua vieläkin huolettomin silmin, pudistellen päätään ja yskien vielä parisen kertaa saadakseen hänen kurkkuaan kutittaneet limaklöntit pois. Toisella kädellään hän pyyhkäisi silmänsä kuiviksi ja hymyili pienesti.
"Ei tarvitse", hän päästi irti käsivarrestani saadessaan minut pysähtymään paikoilleni.
"Mutta--"
"Pikku juttu vaan", Jimi naurahti. "Ihan normaalia tämä on."
"Ota ihan iisisti. Jimi yskii välillä kuin vimmattu", Teemu huikkasi kädellään välinpitämättömästi ja kovensi musiikkia hitusen verran kovemmalle saadakseen äskeisen tunnelman takaisin.
"Sun ei oo oikein hyvä tanssia tämän enempää...", purin vaivaantuneesti hampaitani yhteen ja yritin työntää huvittunutta Jimiä sohvalle istumaan ja rauhoittumaan. Hän työnsi minut hellävaroen, mutta ymmärtäväisesti pois edestään ja hymyili leveästi.
"Turhaan sä musta huolehdit", hän naurahti hyväntahtoisesti ja jammaili jälleen kerran musiikin tahdissa näyttääkseen ettei mikään ollut vialla.
"Jimi...", huokaisin epävarmana katsoessani hänen kasvoilleen palanutta innokasta ilmettään, mutta tyydyin pysymään hiljaa Jimin viilettäessä takaisin tanssilattialle ja vetäessä Teemun tuosta vain uudeksi tanssiparikseen.

Istahdin sohvalle ja painoin pääni kämmeniini, katsoen kaksikon iloista menoa, johon entistä pahemmin humaltunut Risto liittyi mukaan, saaden ylitse lentelevän juomansa valumaan pitkin lattioita.
Huoneessa haisi vahvalle, ja aamulla hajuaistini palatessa ennalleen haistaisin sen kaiken entistä paremmin. En ollut ajatellut yöpymiskuviota yhtään tarkemmin kuin kuvitellut jokaisen nukahtavan pitkin iltaa keskelle lattioita. En ollut edes varmistunut Paulan kotiinpaluusta ollenkaan, vaan pelasin amatöörinä pokeria laittaen Paulan ja minun välisen ystävyyden likoon. Tietenkin piti muistaa se, että Jimi pelasti minut jo kerran, mutta liikaa paljastuessa saattoi toinen pelastumisen mahdollisuus tuntua täysin mahdottomalta. Nuo huolettomilta, jollain tavalla vaarattomilta näyttävät pojat sanoisivat ympäripäissään varmasti jotain ylimääräistä, jota ei saataisi pyyhittyä Paulan mielestä lahjoilla, anteeksipyynnöillä eikä maailmaa uudistavilla hyvityksillä.

Mieleeni heräsi kysymyksiä. Miksi he olivat minulle tälläisiä? Olivatko he oikeasti tälläisiä letkeitä kaveruksia, vai piilottivatko he sisälleen hirviön, joka ei tuntenut sanaa "laki" tai "moraali"? Olivatko he vain väärinymmärrettyjä vai liioittelivatko ihmiset sanojen merkitystä?
Mistä tämä kaikki lähti?

Vaimeat piipahdukset herättivät minut ajatuksistani.
Vieressäni istui siilitukkainen, minua hitusen verran pidempi sulopoika, jonka nenä oli liimautunut kännykkänsä ruutuun. Veikkailin keskittyneen ilmeen johtuneen jostain vaativasta kännykkäpelistä, joiden kanssa itse olin joskus menettänyt hermoni keskittyessäni liikaa vaikeiden tasojen suorittamiseen.
Omaksi yllätyksekseni Eetun suu vääntyi lohduttomaksi ja silmät heijastivat sanat, jotka syöksyivät syvemmälle hänen mieleensä hänen käydessään läpi ajatuksia suljetun, muille tuntemattoman muurin takana.
Hänen surumielisiksi muuttuneet kasvonsa saivat minut huolestumaan Jimin yskäkohtauksen takia vielä enemmän ja vilkaisin sivusilmällä mahdollisimman huomaamattomasti hänen vanhan Nokian ruutua.

Eetu näppäsi viestin pois ja työnsi puhelintaan takaisin farkkujensa taskuun nahkatakin ollessa muualla. Hän tuijotti hetken aikaa lattiaa ilmeettömästi ja vilkaisi sitten pelleilevää tanssikolmikkoa huoneen keskellä. Pieni, huomaamaton ja mitätön hymy hänen silmissään sai surun katoamaan hänen muurinsa takaa hänen katsoessaan nauravaa platinablondia. Hän alkoi hiljalleen palata takaisin nykymaailmaan ja antaa menneiden olla.
Olin onnekas syntyessäni tarkalla näöllä lahjottuna. Yksi pieni johtolanka, joka saisi minut vielä joku vaihe ymmärtämään tuon haikean, masentuneen katseen Eetun silmissä.
"Lähettäjä: Inkeri"

Nousin sohvalta ennen kuin Eetu ehti nähdä pohdiskelevan katseeni ja astelin väistellen pois olohuoneesta törmäten parvekkeelta tulleeseen kaksikkoon, joiden vaalea iho hengitti vieläkin kylmää ilmaa heidän astuessaan ulkoilmasta sisälle.
"Varovasti, varovasti", Aleksi pelästyi vähän itsekin, levittäen kuitenkin hellävaraisen hymyn huulilleen.
"Anteeksi", pahoittelin vilkaisten minua tuijottavaan Keithiin, jota ei ollut näkynyt sen koommin astuessamme asunnon ovesta sisään.
"Kiire johonkin?" hän huomasi arvuuttelevan katseeni ja kysyi viattoman kysymyksen häivyttääkseen turhat pois mielestäni.
"Juotavaa vaan haen", käännyin jatkaakseni keittiöön.
"Jos siellä ei ole enää, niin parvekkeella on vielä pari. Ota ennen kuin noi juopot juo loppuun", Keith iski silmää Aleksin hyppelehtiessä katsomaan olohuoneessa näytettyä esitystä.
"Juu", hymyilin katsoessani Keithin häipyvän olohuoneeseen muiden seuraksi.

"Missä pirussa...", huomasin mustahiuksisen kaivavan keittiön maustekaappeja se sama ärsyyntynyt ilme kasvoillaan. Harmaat silmät kääntyivät minun suuntaani hänen nähdessään punatukkaisen silmäkulmassaan ja vähän vähemmän vaivaantunut ilme ei tyytynyt selittämään minulle tekemisiään.
"Elätkö sä ainoastaan nuudeleilla?" hän kysyi selityksen sijaan minun saadessani hänet kiinni kaivamasta minun ja Paulan keittön kaappeja. Hän näppäsi pöydälleen laskemansa pastapaketit liukumaan minua kohti ja jatkoi kaappien kaivamista.
"Mitä etsit?" kysyin kulmat huvittuneesti koholla ja nojasin keittiön ovensuun reunaa vasten kädet puuskassa.
"Syötävää", hän vastasi vilkaisematta minuun ja veti kaapista esiin pari pakettia lisää, ja laski ne muiden nuudelien viereen.
"Eikö nuo kelpaa?" kysyin nyökäten pakettien suuntaan ja nappasin käteeni yhden. "Voisin valmistaa."
"Osaan minä itsekin, kiitos vaan", hän ei vieläkään ottanut minua huomatakseen.
"Kunhan tarjouduin auttamaan", yritin piilottaa hymyn kasvoiltani huomatessani hänen olleen noin itsepäinen. Hän oli riisunut mustan nahkatakkinsa pois päältään ja antoi sileän, täydellisen ja paljaan ylävartalonsa näkyä ilman minkäännäköisiä esteitä. Hän oli kuin Sid Vicious keittiön tiskien yläpuolella loistavien, kirkkaiden valojen helliessä hänen vartalonsa jokaista pientä yksityiskohtaa, näyttäen hänen kasvojensa maskuliinisen, vihaiseen ilmeeseen juuttuneet kasvonpiirteet harmaiden silmien heijastaessa tahattomasti valoa omiini.
"Mitä tuijotat?" hän kysyi kurtistaen epäluuloisesti kulmiaan huomatessaan jähmettyneeni paikoilleni, silmät kiinni hänen liimauttavissa kasvoissaan, jotka huusivat röyhkeyksiä, ja anteeksiantamattomia loukkauksia.
"En mitään", huomasin niskakarvani nousseen pystyyn katsoessani niitä peilityyniä silmiä, jotka hyljeksivät minua kauemmas.
Hän ei sanonut mitään. Hän siirsi katseensa pois minusta, ja siirtyi toiselle kaapille penkoakseen senkin läpi.

"Olen muuten Johanna", yritin mahdollisimman ystävällisesti ja varoen esitellä itseni, pitäessä mielessäni Kallen tulenaran temperamentin, joka saattaisi vahingon sattuessa halvaannuttaa minut.
Kalle käänsi katseensa jälleen kerran minuun, silmissään edelleen se sama, vierastava kaukainen katse. Kulmat vieläkin kurtussa, ja hän alkoi muistuttaa tylyiltä kasvonpiirteiltään jo Billy Idoliakin, niin kuin olin hänet muistanut kävellessäni häntä vastaan ensimmäistä kertaa.
"Öö...selvä?" Kalle nyökkäsi oudoksuen ja käänsi päänsä taas kaapin suuntaan saadessaan käteensä jotain uutta, mutta hänen katseensa muuttui vielä piikittelevämmäksi hänen heittäessään löytämänsä uuden nuudelipaketin olkansa yli lattialle. "Perkele, millä te muijat nykyään elätte...?"

"No mitä sinä sitten etsit?" kysyin uudelleen tuskastuessani nähdessäni Kallen olleen vähän hankalampi tapaus.
"Edelleen sitä syötävää", Kalle tiuski ja löi viimeisen kaapinoven kiinni, kääntyi kokonaan minun suuntaani ja nojasi vasemmalla kädellään tiskiin, toinen käsi lanteilla.
"No mitä syötävää sinä sitten haluat?" olin jo tottunut ajatukseen, että minun pitäisi ruokkia hänenkaltaisensa hapanmarja.
"Jotain muuta kuin tota vinosilmien ruokaa", Kalle huokaisi haroen kädellään geelillä pystyyn nostattamia, melko lyhyitä hiuksiaan.
"No meiltä lyötyy ranskalaisia pakastimesta...", kohautin olkapäitäni kysyvästi, ja huomasin herättäneeni Kallen kiinnostuksen heti.
"Onko grillimaustetta?" hän kysyi toiveikkaasti.


Työnsin peltiä vähän vanhaksi käyneeseen uuniin ja Kalle sulki luukun Teemun hyppelehtiessä keittiön ovensuulle leveä, arveluttava virnistys kasvoillaan.
Kalle tuijotti jengitoveriaan kulmiensa alta toivoen, ettei tunnistaisi tuota hänen silmissään näyttävää idioottia.
"Sano asiasi", Kalle ennätti happamalla äänensävyllä sanomaan ennen Teemua, jota Kallen asenne ei masentanut senttiäkään. Hän oli selvästi jo tottunut siihen.
"Pelataan Monopolia", Teemu virnisti entistä arveluttavammin ja häipyi sekunnissa kadoksiin niin kuin oli siihen ilmaantunutkin.
"Missä vaiheessa se pelikätkön löysi?" kysyin ihmetellen suu jähmettyen auki noustessani jaloilleni Kallen ruoan valmistuessa uunissa.
"Teemulta ei piiloteta mitään. Se löytää vaikka Tukiaisen valasparven joukosta, jos siltä tuntuu", Kalle tokaisi tyynesti pokerinaamalla eikä ollut sinäänsäkään minun nauraessani maha kippurassa.

Teemu toi pohattojen lempipelin pöytään ja mainosti kovalla äänellä muita mukaan peliin. Näin Kallen kasvoilta, että hän olisi halunnut tunkea lähimmän tiskiharjan Teemun kurkkuun tukkiakseen tämän äänekkään suun, mutta tyytyi odottamaan hetkeä jolloin voisi lyödä platinablondin pois pelilaudalta.
"Pelimerkkejä ei ole tarpeeksi", Jimi räpläsi kuudelle henkilölle tarkoitettuja pelimerkkejä ja nappasi yhden itselleen.
"Pelataan ryhmittäin", Rasmus kääntyi minun suuntaani ja kohotti kulmiansa kysyvästi ennen kuin heitti tyhjäksi juomansa tölkkinsä minulle nyökätessäni myöntävän vastauksen. Osalla oli huomaavainen asenne, ja se sai minut hämmästymään entistä enemmän.
"Kahden ryhmiin, yksi jää yli", Matias laski päässään ja etsi ympäriltään ylimääräistä vaihtoehtoa. "Kuka haluaa olla pankkiiri?"
"MINÄ!" Kalle huusi naureskellen pirullisella äänellä pysäyttäen jokaisen ajatuksen tyystin. Hän vilkaisi Teemua pieni ilkeämielinen virne naamallaan, ja Teemu tajusi heti.
"Hei! Ei tuota ainakaan! Joku muu kuin tuo! Se huijaa multa rahat!" Teemu katsoi jokaista vähän pelästyen, toivoen jonkun kiistäneen Kallen pankkiirin roolin.
"Tyydy kohtaloosi, Roope", Kalle istuutui keittiön edessä olleeseen pöytään muiden seuraksi.

Teemu mulkaisi tätä alennetun pikkuveljen näköisenä ja etsi sitten läheltään siilitukkaista poikaa, joka oli tulossa minun luokseni höpöttämään jotain.
"Johan--"
"Eetu! Oo sä mun pari!" Teemun äänensävy oli kuin hän olisi päättänyt asian Eetun mielipidettä kysymättä.
Hänen poskiensa sävy alkoi muistuttaa lähes yhtä punaista sävyä kuin paloautoilla ja silmät lähettivät minulle tuntematonta morsetusta. Hän kääntyi ympäri ennen kuin ehdin lukemaan hänen ajatuksensa, ja aukaisi suunsa liian myöhään huomatessaan ettei saanut Teemun antamaa huomiota takaisin sanoakseen vastalauseita.
Hän huokaisi syvään ja siirtyi sen enempää vihjeitä antamatta Teemun viereen istumaan turhautuneen näköisenä. Tunsin jonkinlaisen epämiellyttävän vihlaisun nähdessäni Eetun vähän lohduttoman ilmeen vieläkin hänen kasvoillaan, ja yritin piilottaa ajatukseni vetäessäni Kallen ranskikset uunista.
"Ja sinähän olet minun parini", kuulin tutun, rakastamani äänen korvani juuresta laskiessani pellin keittiön tiskille, sammuttaessani sen ja sulkiessani luukun. Paljas käsivarsi kietoi minut kainaloonsa niiden pehmeiden, vaaleiden huulien hymyillessä itsekkään ylpeää hymyä. Hän viittoi kädellään leikillisen ylhäsmäisesti muita siirtymään pois tieltä saadakseen meille kahdelle paikat istua.  "Tehkää tilaa, Brad Pitt ja Angelina Jolie vie teidän rahat."


Jokaisen naamalta näki pelin uuvuttaman hitaan ajantahdin, jota Kallen teki mieli potkia nopeuttaakseen tahtia. Jatkuva pään käyttö ja laskimen loppuun kulutetut patterit sai hänet haluamaan heittämään sillä Teemua, jota onni oli pelin aikana potkinut aika uskaliaasti Kallen istuessa tätä vastapäätä. Hän ja Eetu olivat jotenkin välttyneet veroilta ja muiden laskutukselta, ja se sai jokaisen turhautumaan heidän heittäessään vuorotellen kahta noppaa ympäri, saaden joka kerta parittomia lukuja.

Parit menivät aika satunnaisesti. Minä ja Samuel, Teemu ja Eetu, Olli ja Aleksi, Risto ja Matias, Rasmus ja Keith, sekä Pauli ja Jimi. Rasmus ja Keith olivat älykkäine aivoineen johdossa, vaikka Matiaksella oli porukan matemaattisin pää, joka ei vain päässyt sen kummemmin valloilleen Riston sammuessa kesken pelin tuolilleen. Paulilla ja Samuelilla oli samankaltaista pelisilmää, ja minä katsoin kuinka toverukset huijasivat toisiltaan rahaa ja tienasivat miljoonia.

Hiljattain koko joukkio tunsi vierivien tuntien näkyvän heidän kivuliaissa selkäytimissään, joita jokainen yritti varovasti venyttää kuntoon naksauttamatta. Kello näytti huimasti yli keskiyön ja väsymys painoi muutamien silmäluomia alaspäin. Myös minun.
"Nyt saa riittää. Pyyhkikää niillä miljoonilla perseitänne, en rupea pelleilemään tämän vempeleen kanssa yhtään enempää", Kalle puhkui kyllästyneenä ja hieroi kummallakin kädellään kasvojaan pysyäkseen hereillä. Tyhjä ranskalaislautanen hänen edessään odotti siivoamista. "Onko juotavaa yhtään enempää."
"Ei taida olla", Pauli haukotteli leveästi, ravistellen tyhjää tölkkiään kädessään.
"Katsotaan leffaa! Jossulla on hyvä leffakokoelma tuolla" Jimi ehdotti nousten penkistään, ja sai kuulla väsyneitä huokauksia selkänsä takaa.
"Miten toi jaksaa?" Keith katsoi kulmat koholla Jimin innokasta menoa ja siirsi katseensa sitten muihin.
"Johtunee Springsteenistä", Aleksi mutisi tuijottaen ovea, jonka taakse Jimi häipyi. Hän palasi nopeasti takaisin kädessään se sama tuttu elokuva, jota katsoimme Samuelin kanssa monta viikkoa taaksepäin.
"Tämä!" Jimi virnisti.
"Mikä se on?" Rasmus kysyi nousten tuoliltaan ja otti kannen käsiinsä. "Paholaisen asianajaja?"

Samuel vilkaisi nopeasti minuun pieni hymy huulillaan ja katsoi sitten taas Jimiin saadessaan minutkin hymyilemään.
"Mitä te siinä vielä istutte? Saakelin laiskiaiset", Jimi naureskeli itsekseen ja hoputti muita takaisin olohuoneeseen. Hitaasti nousivat takamukset penkeistä ja nopeasti täyttyi olohuoneen sohva, jonne Samuel ei halunnut minun menevän istumaan. Hän piti minua kädestä hidastaen tahtia ja jättäytyen tahallaan muista jälkeen, jääden olohuoneen suuhun seisomaan, minä kainalossaan. Jimi sääti ammattitaitoisesti DVD-soittimen kanssa, ja minä suljin valot hänen ollessaan valmis. Väsyneet silmät eivät halunneet näyttää kaukosäätimen sumeiksi muuttuneita nappeja, mutta elokuva lähti käyntiin kuin itsestään Jimin painaessa satunnaisesti yhtä niistä monesta kymmenestä.

Elokuvan ensiminuuttien jälkeen tunsin lähes huomaamattoman nykäisyn kädessäni ja Samuelin tumman varjon vetäytyvän hiirenhiljaa taaksepäin.
Seurasin häntä uskollisesti omaan huoneeseeni, tarkistaen ettei kukaan huomannut pimeän turvin häipymistämme. Samuelin hurmaava, salaisuuksia kätkenyt hymy hurmasi minua vieläkin, erotin hänen ääriviivansa leikiten hänen kulkiessa selkä edellä kohti huoneeni ovea, vetäen minua vaativin nykäisyin itseään vasten ja näykkien huuliani, vannoen leikin alkavan huoneeni oven sulkiessa muun maailman kauas aidan tuolle puolen.