Varoituksen sanat

”Valmista”, sanoin heittäen kuluneen rätin vielä täysillään olleeseen ämpäriin ja varoin astumasta märälle lattialle, jonka jokaisen kohdan ja sauman olin puhdistanut putipuhtaaksi.

Mies tiskin luona vilkaisi olkansa yli nähdäkseen lattian jonka likaisuuteen hän oli jo ehtinyt tottua. Hänen kasvoilleen levisi tyytyväinen ja iloinen hymy, hän kääntyi ympäri nähdäkseen paremmin ja löi kätensä yhteen.

”Loistavaa tulosta”, hän sanoi hämmästelevään sävyyn ja vilkaisi jokaista kohtaa tarkkaan. Tuolit oli nostettu pöydille, jotta lattian peseminen olisi ollut helpompaa. ”Voit laskea tuolit”

Hän kääntyi takaisin tiskiinpäin ja jatkoi sen pinnan puhdistamista samalla vilkaisten kelloa. Asiakkaiden saapumisesta ei voinut olla niinkään varma, koska oli perjantai ja ihmiset mitä innokkaimmalla päällä.

”Pidetäänpäs vauhtia”, hän hoputti rauhallisena ja viittasi takahuoneeseen. ”Hae tupakit ja muut sieltä ihan perältä takaoven vierestä. Vaihda nuo laatikot niihin”

Riensin takahuoneeseen heti saatuani viimeisetkin tuolit alas pöydiltä.

Päässäni pyörivät ajatukset tunaroimisesta. Joskus tuntui, että mokailin jokaisessa asiassa, kävellessänikin.

Taustalla soi raskaampaa musiikkia, joka vaihtui varsin pian mainoksiin. En voinut olla kuvittelematta, kuinka parin tunnin päästä täällä oli vielä raskaampaa kuin mikään hevimetalliyhtye osasi soittaa. Silmissäni kuvittelin tuvan täpötäytenä asiakkaita, pääasiassa epäilyttäviä miehiä joihin osasin lukea mukaan Samuelin ja muun konkkaronkan.

Jännitys kulki selkäpiitäni pitkin, jokainen kosketus sormissani oli kuin sähköisku. Jostain syystä pelkäsin.

Riuhtaisin laatikon kannen auki ja asetin ne tyhjien laatikoiden tilalle, jotka heitin suureen roskakoriin tiskin alla.

Ovi kävi, ensimmäiset asiakkaat astuivat sisään. Ja pian toiset heidän perässään, olivat kuitenkin eri porukkaa.

”Hannu! Tuopas muutamat kaljat”, huusi yksi porukkansa seasta heidän varatessaan nurkkapöytää.

Siinä se nimi tuli.

Mies vilkaisi minuun nyökäten. Kohautin huomaamattomasti kulmiani, nappasin kylmäkaapista neljä Karhu-tölkkiä.

”Kukas tää uus misukka on?”, kysyi toinen porukan pojista kävellessäni heitä kohti tuodakseni tölkit illan alkajaisiksi. En tohjennut vastaamaan, Hannu teki sen puolestani.

”Testityöläinen”

”Mikä on testityöläinen?”, kysyi toinen huvittuneena ja vilkaisi muihin epämiellyttävä virne kasvoillaan.

”Koeajalla työskentelee”, Hannu vinkkasi tyynenä ja häipyi taas takahuoneeseen.

”Jahas, kiva nähä uusia kasvoja”, sanoi yksi ja virnisti niin iljettävää virnettä, että pakenin tiskin luokse, jossa odotteli pari muuta.

”Purtavaa”, sanoi kalpeaihoinen mies, jonka rasvaiset, vaaleat hiukset ylettivät yli niskan.

Kasvoilleni levisi kyseliäs ilme.

”Niin mitä?”, kysyin vähän nolona.

”Purutupakkaa”, mies tajusi minut aloittelijaksi. ”Ja pullo kossua”

Aloin tuntea itseni jonkinlaiseksi kriminaaliksi työskennellessäni heidän keskuudessaan.

Kukaan ei epäröinyt puhua julkisesti asioista, joista ei olisi kunnollisten ihmisten keskuudessa kannattanut. Outojen ja minulle tuntemattomien sanojen merkitykset avautuivat minullekin ja näin mitä kaikkea ihmiset pystyivät itselleen tekemään.

En voinut kuvitella itseäni sellaisena kuin heidät näin. Ja ajatukseni maailmasta kasvoi lisää sen mukaan minkä ovesta ihmisiä sisään tungeksi.

Ei mennyt kauaa niin paikka oli täysi ja minun ja Hannun yhteistyö oli tarpeen. Alkoholi myi järkyttävän hyvin, vaikka ilta oli vasta nuori. Hannu hoiti myymisen ja tarjoilun ja puheli asiakkaitten kanssa, joista osa oli hänen vakioasiakkaitaan. Minä tyydyin innolla täyttelemään kylmäkaappia ja siivoamaan häipyneitten ihmisten sotkuisia jälkiä pöydistä.

Väkevämmät juomat alkoivat käydä kaupaksi, mikä sai minut tavallaan aika hermostuneeksi ja ajattelemaan minkälaisia nyrkkitappeluja syttyisi ihmisten ollessa kännipäissään.

Ihmettelin, miten ihmeessä Hannu selvisi sellaisista tilanteista, joita ei varmasti voitu vältellä. Itse en todellakaan ollut mikään itsehillinnän täydellinen perikuva.

Mitä pidemmälle ilta kävi, sitä hermostuneemmaksi kävin huomatessani kuinka kiireistä Rollinissa tuntui olevan. Ihmisiä tuli ja meni eikä loppua tuntunut näkyvän.

”Vie tuonne pöytään nämä”, Hannu käski viitaten erästä pöytää huoneen keskellä ja työnsi viskipullot käsiini. Astelin ilmeettömänä Hannun viittaamaan suuntaan ja laskin pullot erään puheliaan porukan pöydälle hymyillen heille teennäisesti.

Ovi kävi ja ulkopuolelle oli häipynyt ihmisiä.

Vein pöydästä tyhjät pullot takahuoneessa olleisiin laatikoihin ja palasin takaisin tiskille avustamaan Hannua, jolla oli vähän hankaluuksia käsitellä kaikkia asiakkaita mahdollisimman nopeasti.

Puhelin soi, Hannu kaivoi housujensa taskuja vaivaantuneena ja tuijotti hetken kännykän ruutua ilmettömänä. Sitten hän kohotti kasvonsa takaisin minuun astellen aluksi pari askelta kohti takahuonetta.

”Voitko hoitaa nämä?”, hän kysyi tyynesti, kuin piilottaen jotain.

”Voin”

Hän häipyi ripein ja pitkin harppausaskelin takahuoneen kautta takaovelle puhuakseen rauhassa ilman minkäänlaista häiritsevää melua.

Samassa ovi kävi uudelleen.

”No vittu ku on täyttä”, äänekäs ääni kantautui korviini ja muistin kuulleeni sen jossain aikaisemminkin.

Jossain syvällä sisimmässäni tunsin voimakkaan lyönnin ja mieleni teki piiloutua tiskin alle. Automaattisesti silmäni eksyivät oven suuntaan ja samassa käänsin ne poispäin sydän hypähtäen paikaltaan.

Kuusihenkinen nahkatakkiporukka asteli ovesta sisään ja huoneen ilmapiiri synkkeni entisestään, vaikkeivat muut heitä juuri huomioineet. Ainoastaan minun silmäni meinasivat siirtyä heidän suuntaansa kuin uhrilammas susien keskelle.

Yritin keskittyä tiskin takana palvelemiseen, mutta en ehtinyt ajatella sitä pidemmälle.

”Annas pari kaljaa”, tuttu ääni kuului erään irokeesin omistaneen asiakkaan vierestä ja silmäni eksyivät minua käskyttäneen silmiin. Vaaleat hiukset ja ne tutut kasvot, joita tuskin muistin niiden viikkojen jälkeen.

Nimenkin olin jo unohtanut.

”No mutta, kukas se siinä!”, pojan kasvoille levisi samaan aikaan huvittunut että yllättynyt ilme. Kasvoni vääntyivät kauhistuneeseen ilmeeseen ja tunsin jäätyneeni varpaita myöten paikoilleni.

Hänen kasvoilleen levisi varsin nopeasti yhtä vakava ilme kuin minullekin emmekä kyenneet juuri puhumaan.

”Hei Jimi! Mikä kestää?”, kuului punatukkaisen huuto juuri vapautuneesta pöydästä. Blondi kääntyi katsomaan toveriensa suuntaan ja huikkasi virnistäen poikamaisesti.

Sitten hän kääntyi taas minuun.

”Mitä sä täällä teet?”, hän kysyi ihmetellen. ”Luulin että kiltit tytöt pysyy kotona odottamassa miehiään”

”Miksen saisi olla?”, kysyin kurtistaen kulmiani epäluuloisesti. ”Kyllä munkin pitää rahani jostain hankkia”

”Ai siitäkö tässä on kyse?”, hän kysyi epäilevästi, suupieliin levisi huvittunut ilme. ”Ihanko totta?”

”Mitä muuta luulit?”, kysyin mahdollisimman viileästi. Jotenkin tuntui, että keskustelimme kuin ihmiset jotka eivät tulleet toimeen. Mutta silti keskustelumme tuntui niin tuttavalliselta niiden parin näkemisen jälkeen. Vain kerran olin kuullut hänen puhuneen eikä hän puhunut silloin minulle.

Jimin kasvoille levisi arvaileva hymy ja hän katsoi minuun pudistaen päätään.

”Pahoittelen, mutta Samuel ei tule tänä iltana”, hän sanoi tyynesti ja viittoi kylmäkaappiin. ”Saisinko muuten ne kaljat?”

Yritin peitellä pettymyksen mieleeni ja käännyin ottamaan juotavat. Jimi hyräili hetken leppoisasti samalla tarkkaillen minua arvioivasti. Hän kaivoi nahkatakin taskustaan röökiaskin ja zipon, laski kessun huulilleen ja sytytti sen samalla kun työnsi askia takaisin taskuun.

Laskin tölkit tiskille hymyillen teennäisesti. Melkein odotin hänen häipyneen tölkit rinnallaan.

Mutta siinä hän seisoi tiskiin nojaten ja katsoi minua harmaan savun takaa. Hänen tutkivat silmänsä melkein ahdistivat minua ja saivat minut tuntemaan turvattomuutta Samuelin ollessa muualla.

Hän ei sanonut sanaakaan, vaikka näin hänen kasvoiltaan ne kysymykset joita hän juuri nyt mietti.

”Sinuna pötkisin pakoon”, hän sanoi yhtäkkiä. Kohotin kulmaani ja vilkaisin huvikseni oliko tiskillä ketään muuta odottamassa.

”Anteeksi kuinka?”, kysyin tyynesti vilkaisematta Jimiin. Hänen hymynsä oli hyytynyt kokonaan, taustalta kuului taas punatukkaisen pojan kutsuhuuto.

”Jimi, et kai sä nyt iske jotain misukkaa siellä? Ala tulla jo!”

Jimin suusta tuprusi huusi savupilvi ja hän katsoi minua vakavana.

”Sun ei kannattais tunkea reviirille”, kuuluivat varoituksen sanat hänen suustaan. ”Vielä ehdit jäädä pois junasta”