Lupaus yrityksestä

Siirsin hämmentyneenä katseeni takaisin vaaleahiuksisen pojan sinisiin silmiin, jotka osittain peittyivät haisevan, epämiellyttävän savupilven taakse. Himmeässä valossa näin hänen silmissään pienoisen heijastuksen kuvajaisestani, kuin peiliin katsoisi.

Mutta niiden kautta katsoessani itseäni tunsin itseni hieman ontoksi. En tajunnut miksi. Nuo sanat tekivät osuivat oikeaan niin tarkasti, että minun oli mahdotonta sanoa mitään puolustukseksi. Tajusin kyllä mitä hän tarkoitti, mutten halunnut myöntää, enkä kieltää sitä.

Minkäänlaista sanaa en saanut lausutuksi hänen katsoessa minua tarkkaavaisesti ja odottaen jonkinlaista reaktiota. Kuulon peitti täydellinen melu: musiikkia, räkätystä, äänekästä keskustelua ja punatukkaisen huutelua peremmältä. Hän heilutteli kättään tiskillepäin ja yritti edelleen herättää vaaleahiuksisen huomion.

”Jimi! Kurkkua kuivaa! Ala tulla!”

Hän ei vilkaissutkaan taakseen rauhoitellakseen kärsimätöntä ystäväänsä. Hän alkoi kaivaa oikeasta perstaskustaan lompakkoaan ja veti esiin kympin setelin.

”Pidä vaihtorahat”, hän vippasi setelin tiskille kuin roskan, nappasi tölkit ja oli aikeissaan lähteä.

”Samuel ei siis tule?”, kysyin vähän kiireisen hätäisesti. Mahdollisuuteni loppumisen pelossa hengitykseni oli ehtinyt kiihtyä. Seteli rypistyi takaisin taiteltuun muotoonsa, jäi koskemattomaksi ja huomioimattomaksi.

Jimi kääntyi katsomaan takaisin minuun kulmat vähän koholla ja kasvoilla yllättynyt ilme. Hän pysyi hetken hiljaa paikallaan katsoen jonkin aikaa minuun.

Pöydässä hermostuttiin.

”Hei! Et jää sinne!!”, huusi tällä kertaa joku muu kuin punapää hänen pöydästään.

Jimi hymähti ja asteli takaisin tiskille leveä, juonikas virnistys kasvoillaan. Voitokas hymy.

Hän laski kaljat tiskille ja nojasi uudestaan tiskiin.

”Mä en vaan yksinkertaisesti tajua teitä naisia”, hän naurahti kuivasti ja aukaisi yhden tölkeistä. ”Sun täytyy olla joku masokisti”

”Kunhan kysyin”, sanoin vilkaisten pöytää, jonka luota asteli vähän ärsyyntynyt punatukka. ”En kaipaa varoituksia, tiedän kyllä mihin ryhdyn”

”Olet siis tietoinen?”, Jimi kysyi huvittuneena.

En tohjennut vastaamaan, en nyökkäämään enkä pudistamaan päätäni. Silmäni siirtyivät vuorotellen Jimistä lähestyvään punatukkaan ja sitten takaisin Jimiin, joka tuntui jollain tavalla aistivan ystävänsä lähestyvän. Hänen silmänsä käväisivät silmänurkassa ja korvat keskittyivät poikkeavien äänien kuuntelemiseen.

”Mikä helvetti sua viivyttää?”, punatukkainen saapui tiskille ärsyyntynyt ilme kasvoillaan. Hän tarttui tölkkeihin ja melkein kaatoi Jimin oman valumaan pitkin kiiltelevää tiskiä.

Jimi vilkaisi poikaa ja sitten taas minuun. Hänkin vilkaisi minuun vain pariksi sekunniksi ja käänsi katseensa takaisin Jimiin.

Varsin nopeasti ne silmät kääntyivät takaisin minun suuntaani ja kasvoille nousi hämmentynyt ilme. Hän oli aikeissaan aukaista suunsa sanoakseen jotain, mutta ääntä ei tullut hetkeen.

”Sinä!”, hän sai lopulta sanottua kimakalla äänellä silmät tuijottaen kasvojani.

”En kai mä niin kammottava näky ole?”

”Ei ei ei, en mä sitä”, hän pudisteli päätään estellen ja vilkaisi sitten Jimiä. ”Mitä hittoa se täällä tekee?”

Mielessäni käväisi epämiellyttävä tunne. Tiesivätkö he jotain mistä minä en tiennyt? Epäilys kasvoi minun katsoessani punatukkaa, joka siirsi katseensa Jimistä takaisin minuun.

”Tekee töitä”, Jimi vastasi puolestani.

”Ootko tosissas?”, punatukka kysyi kohottaen toista kulmaansa hetken epäluuloisena. ”Ihan vaan töitä tekeen?”

”Mitä haittaa siitä olis, vaikkei olis tullukaa?”, Jimi kysyi vilkaisten tätä. Hän oli melkein pudottaa kaljatölkit lattialle.

Punapää ei vastannut, vaan katsoi minuun vähän epäillen. En uskaltanut katsoa häntä silmiin, näin niissä jotain mitä en olisi halunnut nähdä. En uskonut haluavani nähdä omaa kuvajaistani hänen silmistään. Ehkei se sitäkään ollut.

”Tuutko sä?”, hän kysyi Jimiltä katsoen edelleen minua.

”Enpä usko”, Jimi vastasi ja huomasi polttaneensa tupakkansa loppuun. Hän etsi tiskiltä jotain mihin olisi voinut sammuttaa tumppinsa. Hän kurkotti kädellään kohti sivummalla ollutta kulhoa ja litisti paperimaisen, pieneksi palaneen filtterin kulhon reunaa vasten.

Poika vilkaisi jälleen kerran minuun epäluuloisena, eikä sanonut sanaakaan. Silti hän jäi paikoilleen seisomaan. Jimi ei noteerannut, minua hänen kyttäyksensä tosin haittoi.

”Ei tule”, Jimi sanoi yhtäkkiä. Vilkaisimme kumpikin Jimiä kysyvät ilmeet kasvoillamme.

”Mitä?”, punatukka kysyi. Olin todellakin unohtanut hänen nimensä, vaikka muistin pojan.

”Kuka ei tule?”, kysyin hetken epävarmana, kunnes muistin. ”Ai...”

Jimi nosti katseensa minuun ja kulautti tölkistään lisää juotavaa. Hän nielaisi vähän äänekkäästi ison määrän litkua ja karaisi kurkkuaan.

”Mut yritän huomiseksi”, hän hymyili vinosti pilke silmäkulmassaan.

Tunsin kuumuuden nousevan poskilleni. Räpytin silmiäni pari kertaa ja katsoin häntä hölmistyneenä, odottaen kuulevani tuon saman lauseen uudestaan. En ollut uskoa kuulemiani sanoja. Miten niin yritti? Kuka pyysi? Miksi hän edes vaivautuisi sellaiseen?

Sydämeeni pisti epävarma tunne kuin romuttaen ne pienet, ihanat toiveet sisälläni: otinko sen liian tosissani? Oliko hän edes tosissaan?

”Täh?”, kysyin hölmistyneenä ja tuijotin Jimiä silmät tapillani.

”Mistä hitosta te puhutte?”, punatukka tunki vaivaantuneena väliin, aivan turhaan. Jimi virnuili itsevarmasti itsekseen ja näytti hetken aikaa huvittuneelta, arvaten minun toivoneen kuulevani sen lauseen uudestaan.

Mutta hän ei ilkeyttään halunnut suoda sitä iloa minulle.

”Hei, mistä te puhutte?”, punatukka toisti kysymyksen hermostuneena. Jimi käänsi katseensa ystäväänsä ja virnuili edelleen sitä samaa virnettä.

”Aleksi, rauhotu nyt. Ei mitään tärkeetä”, hän sanoi ja vilkaisi selkänsä taakse. ”Eikö sun pitäis mennä jo?”

Kaikki kolme vilkaisimme heidän pöytäänsä, jonka ympärillä istui 4 jätkää samasta jengistä, kaikki katsoen meihin naama vääntyneinä kärsimättömiksi ja kädet ristittyinä rinnalle.

”Kai mun pitäis, juu...”, Aleksi huokaisi tajutessaan, ettei hänellä ollut asiaa puuttua minun ja Jimin heikonpuoleiseen keskusteluun ja vilkaisi sitten Jimiin. ”Tuu sitten kun tuut”

Hän vilkaisi vielä ilmeettömästi minuun ja kääntyi tölkit käsissään takaisin kohti pöytään, jonka luota oli tullutkin. Laskiessaan tölkit pöydälle huomasin jonkun heistä osoittaneen minua ja Jimiä ja sanoi jotain, josta en saanut selvää. En saanut edes luettua tämän huulilta niitä sanoja.

”Mitä te täällä teette?”, kysyin pidellen silmiäni edelleen pöydässä. Porukka ei enään huomioinut meitä. Tiskillä oli tyhjää ja pöydissä jutut luistivat.

”Mitä me ei tehtäis?”, Jimi kysyi tyynesti vilkuillen muualle.

”Missä loput porukasta?”, ihmettelin siirtäen katseeni tiskin pinnalle.

”Omillaan”

”Miten niin?”

Jimi katsoi taas minuun ilmeettömästi. Hän vilkaisi taas kerran selkänsä taakse.

”Ei mitään”, hän vältteli. ”Eihän se sinäänsä ole sun asias”

”Itte asiassa on”, mielessäni välähti Samuelin kuva niin nopeasti, etten meinannut edes tajuta. Purin alahuultani Jimin vilkaistessa huvittuneena minuun.

”Ja mitäs tuolla meinasit?”, hän kysyi.

”En mitään”, vastasin tyynesti nostaen katseeni hänen silmiinsä. ”Eihän se sinäänsä ole sun asias”

Jimi räjähti niin kovaan nauruun, että hypähdin säikähdyksissäni pari senttiä ilmaan.

”Tajuan kyllä”, hän sai sanottua hillittyään naurunsa. ”Vai niin, niinkö paljon te ootte viettäny aikaa”

”Älä heitä turhaan arvauksia, ei nyt kuitenkaan niin paljoa”

Jimi naureskeli ja hörppäsi lisää kaljaa.

Takahuoneesta kuului kilinää ja kolinaa, ovelta rahinaa. Vilkaisin olkani yli nähdäkseni Hannun, joka työnsi kännykkää takaisin taskuunsa.

”Miten sujuu?”, hän kysyi vilkaisten Jimiä ja moikkasi tälle. Jimi heilautti kättään takaisin, joskin tylsästi ja keveästi.

”Rauhallisesti”, vastasin pitäen katseeni edelleen Hannussa. ”Mistä oli kyse?”

Hannu vilkaisi kylmäkaappia ja kääntyi taas minuun leveä hymy kasvoillaan.

”Hyvinhän sulta tuntuu luonnistuvan tämä työ”, hän sanoi, jättäen vastaamatta kysymykseeni. ”Hakisitko lisää juotavaa ja tyhjentäisit takahuoneeseen lisää tilaa seuraaville laatikoille? Pitää saada huomiseksi tilaa”

Vilkaisin nopeasti Jimiin. Mutta näin vain tyhjää ilmaa edessäni, täysinäisen huoneen täynnä ihmisiä. Siirsin katseeni pöydän suuntaan, jota kohti Jimi juuri käveli. Vilkaisematta taakseen, sanomatta sanaakaan.

Kurkussani tuntui epämiellyttävä maku, jonkinlainen kuvituksellinen pala, joka tuntui tukehduttavan minut siihen epävarmuuteen ja onneen.

”Mut yritän huomiseksi”

Pudistin päätäni herääkseni ajatusmaailmastani ja käännyin takaisin Hannun puoleen pukien teennäisen hymyn kasvoilleni.

”Juu, menen”, lähdin kalppimaan takahuoneeseen vetääkseni henkeä. Hannu vilkaisi nopeasti minuun, sitten Jimiin joka oli juuri istuutunut ystäviensä joukkoon. Hän nappasi tiskiltä kympin setelin ja tunki sen kassakoneeseen ajatuksissaan.