Sinun vuoksesi en kerro sinulle vielä mitään

Jimi ei maininnut mistä hakisi minut ja tajusin sen vasta filosofian tunnille päästyäni. Hän ei tiennyt mitä koulua kävin eikä mitä reittiä kulkisin kotiin, mutta tiesi missä asuin, joten luotin siihen, että hän poimisi minut Laajavuorelta.
Minna ei ollut tukkinut suutaan eikä sammuttanut punaa poskiltaan koko loppupäivänä. Vilkuili toiveikkaasti minuun, höpötti sekavia ja kompasteli sanoissaan ja aiheissaan, kyseli Jimistä kierrellen ja kaarrellen ja yritti pitää Katin ja Paulan utelua mahdollisimman alhaisena, mikä oli minulle varsin hyvä juttu, vaikken nähnyt Minnalla olleen mitään syytä salailuun. Veikkasin sen olleen luonnollista oman ihastuksen salaamista tai joutuisi jatkossa ystävien kiusankohteeksi. Tai sitten hän ei halunnut kilpailijaa.

Istuin kerrostalon edustalla jalat ristissä, hieroin paljaita kämmeniäni toisiinsa saadakseni pientä lämmön kipinää aikaiseksi ja tuijotin kuolleiden, lehdettömien pensaiden takana ollutta autotietä nähdäkseni mustan, oman elämäni symbolin, joka toi minulle toivoa masentavien syyspilvien alla. Tunnin tai kahden päästä valo himmenisi kokonaan, eikä kello ollut kuin vähän yli kolme. Sellaista tapahtui vain joulukuisin ja ajatus hädin tuskin innosti minua. Talvi kuulosti masentavalta soopalta minun korvissani, vaikka rakastin kynttilöitä niin pimeässä kuin lumihangessa niiden tuoman toivon tunteen takia. Rakastin taivasta, jota koristavat tähdet loistivat jouluisin kirkkaimpina kuin koskaan koko vuoden aikana. Rakastin rauhaa ja ajan pysähtymistä kaikkein kylmimpinä iltoina ja tulikuumaa glögiä kiehumassa vesikattilassa.
Siihen oli vielä aikaa, mutta ajatuksen pieni viehätys viehätti puolin jos toisin. Ristin käteni yhteen, työnsin ne jalkojeni väliin lämmittääkseni niitä paremmin, ravisutin päätäni kylmyyden luoman refleksin johdosta ja puuskahdin.
Voimakas jylinä kantautui jostain kauempaa.
"Johan oli aikakin", nostin käteni mahdollisimman lähelle suutani ja puhalsin niitä lämpimiksi. Varpaat puristuivat kippuraan, kiersin käteni jalkojeni ympärille, laskin pääni polvilleni ja odotin kärsimättömänä.

Mustaa nahkaa, paljas ja suojaamaton pää. Vaaleat ja vastatuulen sekoittamat hiukset ja kylmyyden punaiseksi nipistämät posket. Hän hengitti ilmaan hälveneviä, kuuman hengityksen aiheuttamia pilviä ja nenänpää paistoi lähes yhtä punaisena kuin Petteri Punakuonon.
Hän ajoi aivan eteeni kiertäessään pyörällään kuolleet pensaikot, jätti koneen hyrräämään ja viittoi minua kyytiin.
"Ei sulla satu olee kypärää antaa?" kysyin jylinän ylitse. Hän pudisti päätään ja viittoi uudestaan, vähän hoputtavammin. Kookas, iso musta moottoripyörä pysyi pystyssä, vaikka hän nojautui minun lähemmäs auttaakseen minut kyytiin.
"En käytä", Jimi vastasi muutaman sekunnin liian myöhään. "Lyttää kampauksen."
"Kampauksesi on muutenkin pilalla", huomautin hypätessäni hänen selkänsä taakse istumaan ja asetin jalkani jalkatukien päälle. Jimi painoi kytkimen pohjaan, väänsi rohkeasti kaasua ja käänsi voimakkaasti eteenpäin työntävän pyörän ympäri päästakseen takaisin tielle.

"Minne me mennään?" kysyin Jimin kaasuttaessa pyörän pois kerrostalon pihalta.
"Vaajakoskelle", Jimi vastasi, vilkuili oikealle ja vasemmalle varmistaakseen tien olleen selvä. "Lupasin viedä sut sinne tehtaalle."
"Velvollisuudet ensin pois alta, niinkö?" kysyin hymyillen, kiedoin matkustajan ajoetiketin mukaan käteni Jimin vyötärön ympäri ja yritin nähdä hänen kasvonsa sivupeilien kautta. "Mitä sä teit Kävelykadulla keskellä kirkasta päivää? Et vastannut siellä kysymykseeni."
"Hoidin asioita. Sun sanojen mukaan 'velvollisuuksia' ", Jimi vastasi virnistäen ja väänsi kaasukahvaa vauhdilla, ajoi pyörän takaisin samaan suuntaan kuin mistä oli tullutkin.
En halunnut alkaa uteliaaksi, vältin kysymästä "mitä asioita?" ja tekeytyä tungettelevaksi. Parempi etten tiennyt, vaikka mieleni teki.
"Haluatko sä tehtaalta mitään?" vaihdoin aihetta. "Voin tarjota."
"En tarvii", iso risteys liikennevaloineen pilkotti edessäpäin, punainen vaihtui keltaiseen ja lopulta vihreään ja Jimi hidasti vauhtiaan onnistuakseen kaartaa pyörän keskustan suuntaan. "Uusi aski kyllä kelpais."

Jimi kruisaili lievällä ylinopeudella keskustan poikki moottoritielle, jonka kautta tehtaalle pääsi nopeammin. Jyväsjärvi oli elottoman tyyni, heijasti kuvajaisena vastarannalla olleita kerrostaloasuinalueita ja muutamia korkeita firmarakennuksia. Tie oli vilkas kuten aina, mutta eteenpäin kulkeminen ei ollut ongelma eikä mikään.
"Ootas ku pimeä tulee", Jimi herätti minut ajatuksistani nähdessään sivupeilin kautta maisemaa tarkastelevan katseeni. "Jyväskylä on silloin kauneimmillaan."
"Olen nähnyt", vastasin puolinainen hymy suupielessäni. "Varsinkin tuo järvi, heijastaa kaiken valon tästä kaupungista."
"Äläpä", Jimi hymähti.

Vaaleat, kuivat ja karheat hiukset hulmusivat ja kurkottelivat kohti kasvojani, kylmä ilma jäädytti lihaksia ja retuutti poskilihaksia. Painoin pääni hänen selkäänsä vasten saadakseni lämmön takaisin.
"Täällä on ihan tajuttoman kylmä. Miten tälläistä voi sietää?" marisin ja tunsin alkavani täristä yhtä vimmatusti kuin kapinallispyörä allani. "Talvi on hirvein asia mitä voi olla. Syksyn jälkeen."
"Talvihan on kivaa aikaa", Jimi puolusti. "Pakkasesta en oo samaa mieltä, mutta fiilis on hieno."
Painoin korvani tiukemmin hänen selkäänsä vasten kuullakseni hänen äänensä paremmin. Pyörä piti tajuttoman kovaa meteliä, että en ihmetellyt, jos olisimme saaneet koppalakit jäljillemme.
"Oletko koskaan viettänyt joulua?" päähäni tupsahti kysymys, joka lipsahti suustani ulos. Olin jotenkin syventynyt ajatukseen ja aiheeseen.
"Joskus lapsena", Jimi kohautti olkapäitään arvuuttelevasti, kuin ei olisi muistanut lainkaan milloin viimeksi vietti joulua. "Siitä ollu kauan aikaa. Viime aikoina ei oo oikein ehtiny."
"Kauan sä oot ollu jengissä mukana?"
"Kauan", hän huokaisi syvään. "En usko kristinuskoon. Ei usko muutkaan, lasten juttuja."
"Mutta entä se ajatus? Joulun viettämisen ajatushan on se olennaisin asia joulussa?"
"Kuka nykypäivinä enää ajattelee joulua yhdessäolon keinona?" Jimi naurahti pilkallisesti. "Ahneita kaikki. Halutaan ainoostaan lahjoja ja ruokaa ja siinä se joulu sitten oli."
"...Tuollaistako sinun joulusi aina oli?" tunsin jonkin sisälläni irtoavan paikaltaan. Johonkin sattui kuunellessani hänen karheaa ääntään.
"...Oli. Aina", Jimi vastasi, väänsi taas pyörään vauhtia ja antoi uuden tuulenpuuskan paiskautua päin hänen kasvojaan.

"Pidätkö mua lapsellisena, jos vietettäisiin oma joulu?" kysyin vähän epävarmana. "Tiedän ettette usko sellaiseen soopaan enkä minäkään, mutta...ihan vaan huvin vuoksi?"
"Jossu", kuulin Jimin syvän huokaisun. "Meillä ei oo aikaa semmoseen. Meillä on omat puuhat ja omat aikataulut ja suunnitelmat. Porukat ei vietä joulua. Ei olla koskaan vietetty mitään juhlapäivää siitä lähtien ku jengi perustettiin."
"Olitko jengissä mukana jo sen syntymästä lähtien?" oli jollain tasolla upeaa ja tyydyttävää saada mahdollisuus tietää heistä uusia asioita ja puolia. Aloin olla vaarallisen kiinnostunut kaikesta mitä he tekivät ja tekevät vieläkin.
"Olin", Jimi myönsi. Rauhalliset sinisilmät säihkyivät hänen katsellessaan tyynesti tietä. "Se on pitkä juttu."
"Sä siis tiedät kaiken Devil's Sonsista?"
"Kaiken", Jimi myönsi uudestaan. "Mut tuskin se sua pitäis kiinnostaa. Meidän historianpaperit ei oo kauheen puhtaita. Silloin kun muut viettää joulua, me ryöstetään ja pilataan kaikki."
"Ootko koskaan epäilly teidän jengin puuhia, katunut mitään tai...jotain muuta?"
"Itse asiassa en oikeestaan. Elämä on niin uskomattoman helppoa näin. Luvattoman helppoa, tiedän sen kyllä. Mutta koska muut haluaa olla kunnollisia ja suosivat enemmän vaikeeta kuin helppoa reittiä, me tehdään muiden elämästä niin hankalaa helvettiä kuin ne kunnon ylimieliset kansalaiset pyytää. Se on valinta."
"Epäreilu valinta..."
"Kaikki on epäreilua."

"Mistä se kaikki alkoi?" kysymykset ja uteliaisuus työntyivät väkisin suustani ulos enkä pystynyt hillitsemään itseäni.
"Mikä?" Jimi ihmetteli vilkaisten nopeasti minuun sivupeilin kautta.
"Teidän jengi. Miten se sai alkunsa?" tarkensin kysymystä odottavan näköisenä.
"Kuten sanoin, se on pitkä juttu", Jimi torjui vastaamisen mahdollisuuden. "Miksi se sinua kiinnostaa? Et hyödy siitä mitään."
"Haluan tietää tietämisen vuoksi. Ole kiltti", anelin.
"Et sais tunkea liikaa meidän jengin asioihin. Ihan vaan ittes vuoks, hei", Jimi torjui jo minuakin. "Parempi ettet tiiä."
Huokaisin tavattoman syvään ja Jimi otti sen luovutuksena.
"Jossu, kukaan ei haluu sekottaa sua tähän", hän yritti selittää. "Sua ennen on ollu monta helvetin uteliasta akkaa tunkemassa nokkaansa meidän asioihin, hankaloittanu meidän elämää ja tuonu draamaa joka paikkaan. Sä et oo yks niistä, sulle voitais tosiaan jotain kertooki ku vaikutat niin kauheen luotettavalta. Mut sattuu olee niin, että siinä tapauksessa me ollaan ne, jotka tuo SUN elämään draamaa. Ja mä en halua sitä. Samuelista en oo kauheen varma, mutta osa meidän jengistäkään ei kaipaa enempää hankaluuksia."
"Mutta eihän me olla tunnettu ku vähän aikaa. Siis sinä, minä ja muu jengi", muistutin vähän hämilläni. "Kuulostat kauheen epäuskottavalta."
"Ehkä. Emmä tiiä", Jimi huokaisi syvään. Aloimme lähestyä Vaajakoskea. "Jossu, kaikki naiset meidän elämässä on joko parin viikon seukkaushakuisia muijia tai väkisin otettuja. On varsinainen yllätys, että kukaan meistä ei oo koskenu suhun."
"Johtunee Samuelista?"
"Paskat. Tietääkseni Samuelkaan ei oo koskenu suhun siinä mielessä, mikä on oikee ihme. Se heivaa naisensa päivän tai kahden sisällä ja täällä sä meidän porukan hännillä vielä rynnit."
"Onko Samuel oikeasti sellainen...välinpitämätön?"
"En haluaisi pelotella, mutta näkisitpä minkälainen se tositilanteessa on", Jimi murahti, kuin muistaen kaikki ne pimeät hetket hänen muistoissaan. "Se tuskin antaa sun perääntyä helpolla, jos sua rupee kaduttaa."
"Ei minua kaduta", lupasin vakavana, mutta Jimin kiveksi jähmettyneet, punnitsevat kasvot saivat minut hetkeksi epäilemään tunteitani. Koitti pitkän hetken hiljaisuus ja odotin Jimin kasvoilta mahdollista vastausta.
"Luotan siihen sitten", hän sanoi lopulta.

Saavuimme Vaajakosken liikenneympyrälle ja Jimi ajoi ympyrästä pienen matkan eteenpäin Pandan tehtaanmyymälälle.
Hän pysäytti pyörän vapaana olleeseen parkkiin, laski tukijalan alas ja antoi minun nousta kyydistä, vilkaisi sivupeiliin nähdäkseen pilaantuneen kampauksensa ja rupesi muotoilemaan sitä takaisin kuosiin.
"Mun piti käydä tiedustelemassa parista talosta", Jimi sanoi yhtäkkiä, jättäen aiheen minun pureskeltavaksi. "Me etitään tukikohtaa. Sinivuokot alkaa pikkuhiljaa päästä kannoille. Oletko nyt tyytyväinen?"
Nyökkäsin epävarmana ja vaivaantuneena vastaukseksi.
"Kerron sulle liikaa asioista", Jimi huokaisi syvään, irrotti katseensa peilistä eikä vilkaissut minuun. "Susta alkaa tulla joku heikko kohta."
"Onko se hyvä vai huono asia?" kysyin jotenkin särjetyn näköisenä. Jimi kääntyi minun puoleeni, katsoi hetken ilmeettömänä ja vaitonaisena omia kasvojani. Otti pari askelta lähemmäs minua ja kietoi minut kainaloonsa, levittäen suupieliinsä tyhmänpuoleisen, itsevarman virnistyksen.
"Nii-i. Sitä sopii miettiä", hän sanoi ja veti minua mukanaan sisälle myymälään. "Tuu. Mulla on kylmä."

"Hyvä on"

 VIHDOIN JA VIIMEIN SAAN KIRJOITTAA RAUHASSA!
Heräsin tänä aamuna pirteämpänä kuin koskaan siitä ajatuksesta, että on lauantai ja minulla on vapaata ja kaiken kukkuraksi olin nähnyt unta siitä, että tämä novelli oli julkaistu 8-osan kirjasarjana :D Heti herättyäni sain yhtäkkisen ajatuksen, että "Nyt minä jatkan!"
Tässä on, toivottavasti pidätte jatkosta! Yritän löytää aikaa seuraavalle pätkälle, ja ikävä kyllä en ole syyslomalla koneen äärellä :/

Hei, katselin sivun tilastoja ja saanen näyttää teille mitä kaikkea olen löytänyt? Olen toisinaan nauranut niille, kaikenlaisilta sivuilta tännekin päädytään :D Annan pari screenshotia, jotta saatte vilkaista! ;)

                                        Tän viikon hakutulokset.

                                    Menneen kuukauden hakutulokset. 

                                       Hakutulokset koko vuodelta/ajalta.
                                                      Klikatkaa suuremmiksi!

Ja sitten kyselyn tulokset esille ja uusi pystyyn!

Kenen "tarina" kiinnostaa kaikkein eniten?

Samuelin	69 (85%)
Jimin	18 (22%)
Eetun/Teemun	2 (2%)
Keithin	10 (12%)
Jonkun muun	2 (2%)

Ääniä yhteensä: 81

 -------------------------------------------------


"Käydäänkö Sokoksessa? Muistin just et mun pitäis ostaa meikkivoidetta", Minna lähinnä määritteli seuraavan kohteen kuin kysyi mielipidettäni. Linstarit istuivat rapuilla ja  polttelivat pötköjään lipat päässä, ruokapaikoissa alkoi paikat täyttyä kellon näytettyä kahtatoista ja ihmiset astelivat työpaikoistaan ulos kunnon lounaan toivossa.
Kävelykatu ei ollut siihen aikaan niin vilkas kuin olin tottunut näkemään. Sairaslomaa viettäneitä liikkui siellä ja täällä, lintsarit suunnittelivat keskenään pitäävänsä vapaata tietyt tulevat päivät, suunnittelivat perjantain ohjelmaa ja katselivat vastakkaiselta kadulta, kuinka aikuiset ihmiset rohmusivat mahansa täyteen ruokaa.

"Käydään vain", vastasin vilkuillen muualle kuin en olisi nähnytkään häntä. Etsin häntä toista, jonka uskoin olleen jossain aivan toisessa suunnassa kuin minne Minna suuntasi.
"Mitä etsit?" hän huomasi etsivän ilmeeni, hidasti tahtiaan ennen kuin oli astumassa Sokoksen liukuovista sisään.
"Kunhan katselen"
"Mitä katsottavaa täällä on? On epäkohteliasta katsoa ikkunoista sisälle kun muut syö", Minna sanoi virne naamallaan.
"Haluan valkosuklaata", vastasin nopeasti selittääkseni vilkuiluni. "Tiedäthän sinä mikä valkosuklaa-addiktio minulla on."
"Tiedän", Minna nauroi. "Ostetaan mullekin kun saadaan se meikkivoide ostettua."
"Haluan suklaata nyt", marisin päästäkseni hetkeksi etsimään Jimiä edeltä. En ollut edes varma oliko hän koko alueella sillä hetkellä. Potkin kiviasfalttia hermostuksissani ja katselin kärsimättömänä ympärilleni löytääkseni jotain poikkeavaa.
"No hyvä on. Ostetaan sitä suklaata ja mennään sitten Sokoks--", Minna oli kääntymässä takaisinpäin.

Riensin kiireissäni hänen luokseen ja työnsin häntä taaksepäin takaisin kohti Sokoksen liukuovia.
"Mitä turhaan! Minä voin käydä ostamassa meille kummallekin ja sinä käyt sillä aikaa ostamassa meikkivoiteen, säästetään sillä tavalla aikaa", selitin kuin papupata, katsoin suoraan häntä silmiin vakuuttaakseni hänet, vaikka olin niin helposti läpinähtävä selitykseni kanssa.
Minna katsoi minua tulkitsevasti ja ihmetellen, kurtisti hetkeksi kulmiaan ja kohautti sitten ohuita olkapäitään.
"Miten vain", hän myöntyi.
"Nähdään tässä?"
"Käy minulle", hän nyökkäsi hymyillen. "Onko sinulla jokin kiire?"
"Näkyykö se minusta?"
"Näkyy"
"Suklaa odottaa"
Minna kääntyi ympäri nauraen ja lähti kävelemään liukuovia kohti.

Käännyin täydellisen u-käännöksen ja lähdin melkein juoksemaan Sokoksesta poispäin, juosten Kävelykadun toiseen päähän katsellen puolelta toiselle. Minulla oli tunne, varma tunne siitä, että hän seisoisi jossain täällä kuin kohtalon saattamana juuri oikealle paikalle oikeaan aikaan.
Mustat Marco Tozzin tennarikorkkikset kopisivat jalkojeni alla askeleiden tahtiin, olin ostanut ne lauantaina Paulan kanssa shoppaillessani. Niistä oli tullut suosikkikenkäni, jotka ilmaisivat omaa itseäni kaikkein parhaiten kuin mikään muu vaatetus tai mikään muu kenkäpari. Mustat hihattomat liivit ja alta pilkisti 50-luvun mustavalkea ruutupaita, hihat käärittyinä siististi olkapäiden korkeudelle.
Kati oli letittänyt hiukseni kahdelle letille, jotka laskeutuivat tylsinä olkapäitteni yli etupuolelle, saaden minut näyttämään oudolla tavalla erilaiselta. Tunsin näyttäneeni kapinalliselta Peppi Pitkätossulta ilman pisamia.

Pysähdyin henkeä haukkoen Kävelykadun toiseen päähän, katselin ympärilleni kuin paniikin valtaama gaselli ja etsin muusta, pienestä massasta poikkeavaa blondipäätä.
"Toivottavasti aistini eivät huijaa minua", ääni sisälläni totesi, saaden minut puremaan alahuultani ja kääntymään ympäri. Kävelin ripein askelin takaisin kohti keskusaukiota, käännyin Anttilan suuntaan käydäkseni ostamassa suklaalevyt, jotka olin sanonut ostavani.
Jonkun käsi laskeutui yllättäen olkapäälleni, saaden minut säikähtämään ja pompahtamaan paikaltani sydän kurkussa. Ääni selkäni takaa räjähti nauruun ja käsi vetäytyi olkapäältäni pois.

"Jimi!" huudahdin kääntyessäni ympäri, sydän edelleen jyskyttäen kuin pommin jäljiltä. Hänen vaaleat hiuksensa olivat vedetty siististi taakse, komealle ja täydelliselle pompadourille, joka olisi ollut täydellinen malliesimerkki hiuskampaamojen kuvastoissa.
"Yllätys", hän virnisti nauraen, kessu suussa ja savu työntyen ulos sieraimista. Hän piilotti kätensä nahkatakkinsa taskuihin ja nojasi vasemman jalkansa varassa. "Mitä sä täällä hillut?"
"Mitä sinä luulet tekeväsi?" korjasin hymyä peitellen. "Ruokavälituntia kuluttelen. Ystävän kanssa."
Minna ei ollut edes ystäväni, pikemminkin kaveri. Hän ei tuntenut minua niin hyvin, että olisi nähnyt lävitseni. Mutta jotenkin, ajatus ystävästä sai minut tuntemaan rauhaa sisälläni.
"Tulin siis väärään aikaan?" Jimi kysyi kulmat koholla, vilkuili ympärilleen ja katsoi sitten taas kysyvästi minua.
"Päinvastoin", virnistin. "Niin mitä teetkään täällä?"
"Kulutan aikaa, niin kuin sinäkin", hän vastasi potkien maata tylsistyneesti, veti kessun suustaan ja laski sen lantionsa korkeudelle, kohotti leukaansa puhaltaakseen savut pois kasvojeni suunnalta. "Ja sitten näin päättömän kanan - joka muistutti sinua- rynnimässä ympäriinsä."

"Kuules Jimi, minulla olisi sinulle käyttöä...", aloitin teeskentelevästi yskien ja vilkaisin Sokoksen suuntaan varmistaakseni oliko mustatukka ilmaantunut jo paikalle.
Jimi kohotti uudelleen kysyvästi kulmiaan.
"Aika paljonkin", lisäsin heti perään.
"Miten voin olla avuksi?" hän kysyi asettaen kessun takaisin huulilleen.
"No...tarvitsen valkosuklaata hyvin pienessä ajassa--"
"Anttilasta löytyy pikkunen karkkihylly", Jimi vastasi samantien. Hänen nahkahousut kiilsivät vaikkei taivaalla paistanut aurinko. Oli pilvinen ja syksyinen päivä, samanlainen edellisiin verrattuna. Masentava, mutta Jimin piilotettu virne suupielessä piristi sitä huomattavasti.
"Ja...mulla on yks kaveri, joka saattais ilahtua sun näkemisestä--"
"Anteeks mitä?" Jimi keskeytti samantien, pudisti ymmällään päätään ja katsoi minua silmäripset räpsyen. Hän oli vetämässä uusia sauhuja. "Kuulinko oikein? Joku ilahtuis mun näkemisestä? Kuka muka?"

Käännyin katsomaan uudestaan olkani yli Sokoksen suuntaan, tökkäsin häntä kyynärpäälläni käsivarteen ja nyökkäsin liukuovien suuntaan.
Edustalla seisoi mustahiuksinen, laiha ja nätti tyttö, joka katseli odottavasti ympärilleen.
Jimi alkoi yskiä vimmatun lailla nähdessään tytön, silmät vetistyivät ja muuttuivat punertaviksi. Hän pudisti tiukasti päätään.
"Jossu hei", hän köhi limaista tupakkayskää. "Mitä sinä suunnittelet?"
"Hän halusi nähdä sinut", vastasin kohottaen viattomasti kulmiani. "Tai niin ainakin ymmärsin. Et viitsisi ilahduttaa häntä puolestani."
Jimi katsoi minua epäröivästi, sitten taas mustahiuksista, yksinäisen näköistä tyttöä ja taas minua. Hän ei sanonut mitään, heitti pieneksi palaneen tumpin maahan, tallasi sen ja lähti kävelemään edeltä tyttöä kohti.

Minnan pää kääntyi sattumalta meidän suuntaan, kangistui paikoilleen nähdessään blondin kapinallisen enkelin. Hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan sydämen tahdin. Hänen poskensa valahtivat punaisiksi, silmät kiilsivät ihastuksesta ja noloudesta, katsoen minua apua kiljuen ja kiroten virnettä huulillani.
Jimi pysähtyi tyynenä hänen eteensä, katsoi häntä päästä varpaisiin ja antoi välinpitämättömän ensivaikutelman. Hän kääntyi katsomaan minuun.
"Löysin tuttuja", muutin ääneni iloiseksi, annoin voitokkaan virneeni näkyä kaikille ja vilkuilin ympärilleni nähdäkseni josko joku muukin oli paikalla todistamassa sitä tärkeää hetkeä. "Minna, tässä on Jimi."
"Kyllä minä hänet muistan", Minna yritti pitää itsensä tyynenä, posket helottaen punaa ja suupielet värähdellen. "Hei."
"Moi", Jimi vastasi nyökäten tervehdykseksi, laski katseensa maahan ja suunnitteli polttavansa toisen pötkön. Hänen kasvonsa olivat kivenkovat, tyynet ja tylyt samaan aikaan. Mutta hänenkin kasvoiltaan pystyi näkemään sen kiperän ajatuksen siitä, mitä tekisi. Hän veti kätensä esiin takkinsa taskusta ja ojensi sitä tyttöä kohti kätelläkseen. "Hauska tutustua."
Purin huultani välttääkseni näyttämästä idiootilta.
"Samoin", Minna mutisi takaisin, laski katseensa ujona maahan ja vilkaisi nopeasti kelloaan keksiäkseen pakokeinon. Hän kohotti katseensa minuun, huomasi ilmeeni ja oli vähällä räjähtää punasta. "Jo-Jossu, meidän ruokavälitunti loppuu ihan kohta."
"Ei se yksi lintsaus mitään pahaa tee", huikkasin välinpitämättömästi kättäni.
"Minä ainakin menen", Minna sanoi lähes änkyttäen. "Mulla ei ole varaa lintsata."
"Et ole lintsannut kertaakaan", huomautin.
"Enkä aio", hän vastasi, nyökkäsi Jimille vältellen liian läpinäkyvää hymyä ja huomasi Jimin kasvoilla huvittuneen ilmeen.

Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi. Hän näki silmäkulmastaan kuinka Jimin toinen käsi etsi taskusta punaista Marlboro-askia, veti lähes tyhjästä askista esiin viidenneksi viimeisen tupakkansa, asetti sen huulilleen sinisestä säihkyvät silmät vielä kiinni hänen omissaan kiinni kuin puoleensa vetävä magneetti.
Minna oli sanaton, hänen ajatuksensa eivät enää juosseet niinkuin niillä oli tapana. Hän näki ilkeän ja samaanaikaan vilpittömän kiusauksen pojan ikkunoita kuvastavista silmistä, yritti muistaa hengittämisen tärkeyden ja järjen viisaan äänen. Hän oli menettänyt kaiken itsessään siinä sekunnissa, jolloin Jimin silmistä huokui härnäävä päätös.
"Hyvä on", hän luki sanat Jimin kasvoilta, näki toisen silmistä sulkeutuvan millisekunniksi ja vinon hymyn suupielessä.
"Mä--Jossu, mä taidan mennä nyt. Mulla alkaa filosofian tunti", Minna menetti puhekykyknsä kokonaan, yritti sokeana etsiä itseään takaisin, mutta tuijotti ihastuneena Jimin kiusaavia kasvoja. Hän oli juuri iskenyt hänelle silmää ja hymyillyt hänelle.
Minna oli avuton.

"Kai sä löydät sinne takasin?" kysyin, peitellen faktaa, että olin nähnyt sen kaiken.
"Joo, löydän", Minna vastasi, tajusi myöhään sanojeni toisen merkityksen. "Etkö sä tuu?"
"Mulla on Jimille asiaa", vastasin.
"Mut sä tuut kuitenkin?"
"Joo, tuun. Mee edeltä."
"Okei", Minna nyökkäsi, vilkaisi tupakkaansa sytyttävää Jimiä, heitti tälle heipat ja katsoi uudestaan minuun, kuiskaten äänettömät sanat kuin suoraan korvaani. "Nirhaan sut."
Ja hän kääntyi lähteäkseen, kipitti hurjaa vauhtia poispäin ja vältti katsomasta taaksensa.

"Olipas sillä kiire", Jimi kohautti kulmiaan kuin ei olisi tehnyt mitään.
"Miks sun piti kiusata sitä? Kato ny mitä sä teit!", nauroin. "Se lähti sua karkuun! Ei tässä näin pitäny käydä!"
"Mä luulin et se tykkäis", Jimi sanoi vilpittömästi, puhalsi savut jälleen suustaan ja katsoi tarkkaavaisena minuun. "Mitä sä Jossu yrität?"
"Ilahduttaa"
"Käyttämällä minua? Olisithan sä voinu ostaa sille kukkia tai jotain?"
"Voi Jimi, olet niin läpinäkyvä", huokaisin virnistellen.
"Anteeks?" hän kohotti kulmiaan.
"Myönnä pois, pidät hänestä", sanani työntyivät hänen kurkkuunsa, mutta hän pudisti kieltävästi päätänsä.
"Olet tajuton", hän mutisi kireästi.

"Mulla oli kyllä muutakin asiaa", vaihdoin aihetta mutristaen huuliani. Tunsin itseni ennennäkemättömän hilpeäksi Jimin lähellä. En voinut ymmärtää hänen antamaansa vaikutusta minuun. "Ootko milloin tulossa käymään?"
"Kuinka niin?" hän kysyi katsoen muualle kuin minuun.
"Kaipaan seuraa", vastasin. "Eikö se ole jo itsestäänselvää?"
"Sullahan on noi sun...typykaverit. Mikset oo niitten kanssa?"
"En tiedä...", kohautin olkapäitäni laskien katseeni maahan. "Mutta jos sulla on jotain muuta tekemistä niin..."
"Kuules Peppi", Jimin kasvoille levisi kiusaava hymy ja voimakas ääni sai minut nostamaan katseeni maasta. "Kyllä mulle käy, jos kaipaat seuraani. Hankitaan sitä."
"Ja siitä valkosuklaasta...", potkin kiviasfalttia kädet selän takana. Nojailin puolelta toiselle kuin vaaka, katselin hänen tulkitsevia kasvojaan niitä lukien ja annoin hänen päätellä loput.
"Vien sut Panda-tehtaalle", Jimi vastasi, tumppasi tupakkansa pylvääseen ja otti askeleita taaksepäin lähteäkseen. Kiiltävät nahkavaatteet, sinisilmät etääntyen omistani hidasta vauhtia ja tyynen rauhallinen, mutta samaan aikaan juonittelevat kasvot hymyillen viekkaasti. "Haen sut kolmelta."
"Multa loppuu neljältä", kovensin ääntäni hänen kävellessä takaperin kasvot minua kohti.
"Eipä lopu", hän vastasi, kääntyi selin minuun ja lähti astelemaan omaa tahtiaan kohti Kävelykadun toista päätä, jonne olin aikaisemmin juossut.

En voinut olla piilottelematta sitä hymyä, joka ylettyi korviini asti koko päiväksi odottaessani kolmen tunnin kuluvan sormieni läpi. Kädet tummien pillifarkkujeni takataskuihini tungettuina, aloin kävellä hilpeästi samaa Minnan kulkemaa reittiä kohti Cygnaeusta.

Ensi viikolla jatkoa!

Mulla on juuri nyt ensimmäinen koeviikko meneillään ja nämä kokeet todellakin stressaavat. Päätin kirjoittaa jatkon ensiviikonloppuna kun olen selvinnyt koeviikosta ja tiedossa olisi ensimmäinen koeviikon jälkeinen rento viikonloppu.
Toivon, että kestätte ensi viikkoon! :)
- RockabillyDelilah

Vastasyntynyt ihastus

 Minkälaista loppua toivoisit?

Onnellista! :)	61 (64%)
Surullista ja onnetonta :/	0 (0%)
Kunhan tarina saa päätöksen	0 (0%)
Osittain onnellista ja osittain surullista	33 (35%)

Ääniä yhteensä: 94

Uusi kysely on vallannut kyselypalkin, saatte taas aivan vapaasti vastata jos on tekemisen puutetta tai muuten vaan  tekee mieli! Kiitos kaikille vastanneille!
Hauska huomata, että äänet olivat jakautuneet kahtia kahden vaihtoehdon välillä :D


---------------------------------------------------


Maanantai koitti ja todellinen lähtölaskenta sisälläni alkoi. Yritin olla kuin mitään ei tulisi tapahtumaan, kuin kaikki olisi normaalisti vaikka numerot näyttivät montaa nollaa. Ennen pitkää unohdin koko jutun astuttuani Cygnaeyksen ovista sisään ja annoin itseni vastahakoisesti palata arkeen.
"Jossu!"

Käännyin katsomaan taakseni, nähden takanani korkeissa piikkikoroissa kipittävän tytön, jonka lyhyen mustat hiukset olivat saaneet kokea terävien saksien rikkovan kosketuksen. Hänestä huomasi hänen käyneen viikonlopun aikana kampaajalla latvoja leikkauttamassa, mutta jollain tavalla hänestä huokui ulos uusi, mutta se sama iloinen tyttö, joka ennen pitkää tarrautuisi minua käsivarresta.

Hän tarttui kummallakin kädellään minusta kiinni ja vetäisi karhunhalaukseen kävellessämme samaa tahtia eteenpäin hallin poikki.
"Mistä näin yhtäkkinen iloisuus on peräisin? Eikö sua sureta?" kysyin epäilevän vino hymy suupielessäni.
"Mikä pitäisi surettaa?" Minna kysyi hymyillen niin leveästi ja avoimesti, että melkein epäilin hänen karanneen jostain uusimmasta Pepsodent-mainoksesta.
"Että on maanantai?"
"Eikö sua ilahduta, että perjantai on neljän päivän päästä?" Minna heitti tahattomasti vinoillen.
Jätin vastaamatta.

"Miten sun viikonloppu meni?" Minna innostui kysymään pienen hetken hiljaisuuden jälkeen. Ihmisiä virtasi hiljalleen sisälle isoviisarin lähestyessä varmalla ja kiusaavalla liikkeellä kohti kahdeksaa aamulla.
"Ihan chillisti", vilkuilin muualle. "Teidän ja Paulan seurassa oli todella piristävää."
"Meidänkö vain?" Huomasin Minnan suupielessä pienen värähdyksen, jonka olisin voinut tulkita miksi vain.
"Niin?" vilkaisin häntä epävarmasti kulmat koholla. "Vai näkyikö musta jotenkin, että mulla oli epämukavaa?"
"Päinvastoin", Minna puri kiusaavaa hymyään pidätellen alahuultaan. "Suorastaan hehkuit punasta kun se mustahiuksinen kundi ryösti sut meiltä."
"Arvaa vain miksi..."
"No miksikäs?"

"Tuntisitpa jätkän niin et kyselisi", murahdin kaivaessani silmäkulmistani loputkin rähmät. Mielessäni sävähti nopea kuva viimeöisestä unestani, kadoten yhtä nopeasti kuin silmiini ilmestyikin Minnan ravistellessa intoa pursuten käsivarttani.
"No ei siinä mitään vikaa näyttänyt olevan", Minna kohautti olkapäitään. "Hiljanen se kyllä oli, mutta aika vetävä, pakko myöntää."
"Yks sen pahimmista puolista"
"Kuinka niin?" Minna lukitsi katseensa sivuprofiiliini ja lopetti käsivarressani roikkumisen. "Oliko teillä riita?"
"Äh, Minna...Miksi sä kyselet tälläsia asioita?" käännyin katsomaan Minnaan päin vaivaantuneisuus huokuen jokaisesta ihosolustani.
"Kunhan kysyn, huvin vuoksi", mustahiuksinen tyttö vieressäni kohautti ihmetellen olkapäitään. "En mä mitään pahaa tarkottanu---"

"Anteeks, unoha", mutisin itsekseni vaivaantuneesti ja lähdin kävelemään nopeampaan tahtiin. Miksi minusta piti aina tulla niin hankala? Ihmisseura ei tuntunut yhtään parantavan oloani, vähiten kyselevä ja tunkeileva sellainen.
"Onks sul kaikki hyvin?" Minna kipitti hiirenhiljaa pää alaspäin painuneena, silmät tuijottaen lattian heikosti kiillotettua pintaa.
"Väsyttää vähän, puhu vaan jos tekee mieli", hidastin pahoitellen tahtiani mutten tohjennut katsoa Minnaan.

"Saanko kysyä vielä yhden jutun?"
"Kysy pois"
"Se liittyy niihin poikiin"
Vetäisin huomaamattomasti syvään henkeä nenän kautta sisään.
"Jos tekee kovasti mieli niin kysy vain", rohkaisin häntä välinpitämättömästi.
"Kuka se blondi oli?"
"Blondi? Ai se vähän mielellisesti hurahtanu?"
Minnan huulille levisi iloisen nauravainen hymy.
"Ei se ihan hurahtaneelta näyttäny"
"Ulkonäkö pettää", naurahdin itsekseni. "Se on vähän sekasin, mut just sen takia porukan parhain."

Enhän minä ollut tuntenut Jimiä sen kummemmin, tuskin lainkaan. Satuttiin kohtalon pilkkaamina törmäämään uudestaan kesän lopussa Laajavuoren Ärrän edessä, hän mitään tarkoittamatta pelasti minut heidän pimeiltä puoliltaan ja myöhemmin pääsin löytämään heidän valoisammat puolensa, joita tuskin uskoin olleen ennen kuin tapasin heidät kaikki.
Pari kertaa olin hänet tavannut, mutta jostain syystä Jimistä huokui itsevarmuus hänen astellessa lähelle minua. Jostain syystä tunsin samoin. Jostain kumman syystä tunsin löytäneeni sielunveljen, vaikkei tilanteemme ollutkaan millään lailla sama, en ollut edes huomannut meissä minkäänlaisia samanlaisuuden piirteitä. Olin vain antanut olla, rentoutunut aina kun näin hänet.

Samuelin kanssa sain tuntea kireyttä ja hermostuneisuutta. Hän oli muistutus tekemistäni virheistä ja tulevista virheistä, joita tulisin tekemään ja joista tulisin vielä kärsimään enemmän kuin mitä unissani pystyin kokemaan.
He olivat aivan erilaisia toisiinsa verrattuna, olivat kuin tasapainoa havittelevat painot, jotka toivat varovasti omia piirteitään esiin omaan lähiympäristöönsä. Tässä suhteessa se tarkoitti Devil's Sons:in jengiä, joka oli täytetty monella erilaisella ja värikkäällä personaallisuudella, joita salaa omassa mielessäni kyseenalaistin. Mikä oli heidän tarinansa?

Toisaalta näin Jimin tasapainottavana vaakana, joka piti jengiä kasassa, sitoi jokaisen toiseensa ja piti heitä yhdessä. Samuel oli rauhallinen, mutta raskas taakka, toinen painopuoli lankeisisi luultavasti Kallelle hänen ollessa brutaali voimankäyttäjä, joka ei ollut vielä omien silmieni edessä päässyt purkautumaan.
Minulle Jimi oli turvallinen ja sielua lämmittävä aurinko, Samuel sinihopea, näköä huijaava ja huumaavan kaunis kuu, joka niin tahtoessaan saattoi opastaa kulkijansa oikeille raiteille.

Minna ei olisi tajunnut Jimin ja Samuelin merkitystä minulle. Samuel oli pitkässä ajassa merkinnyt minulle elämää, mutta Jimi oli lyhyessä ajassa melkein tehnyt saman. Mitä tapahtuisi jos aikaa kuluisi vielä hitusen verran enemmän, kaikki jatkuen näin?
Mitä tapahtuisi jos heille tapahtuisi jotain?

"Jimi", sanoin hänelle pieni lämpö huulissani nimen sanoessani.
"Jimi?" Minna toisti kysyvästi.
"Jimi, sen blondin nimi on Jimi"
Minnan silmistä pursui ihastus, joka kohdistui tuohon nimeen.
"Kivan tavanomainen", Minna toisti Jimiä ääneen. "Minkälainen hän on?"
"Höpsö", naurahdin pitäen katseeni vieläkin poissa Minnasta. En nähnyt häneen katsomista tarpeellisena, näin sieluni silmin sen kaiken hänessä. Tunsin ihollani ne pursuavat tunteet, jotka eivät kuuluneet minulle.
"Kuulostat ihastuneelta"
Minnan poskille levisi vilpitön punastus, kulmakarvat kohoten säikähtäen taivaisiin. Pää heilui kieltävästi puolelta toiselle, silmät yrittäen vetää ihastusta silmistä.

"En mä--", Minna änkytti ruusunpunaiset väriläikät poskillaan. Mustat hiukset heiluivat litteinä ja sileinä hänen kasvojensa kummallakin puolella, tehden hänestä nätin ja miellyttävän näyn. "Mä vaan--"
"Ei se mitään", hymyilin hänelle, viimein vilkaisten häneen pieni ovela pilke silmäkulmassani. Hän huomasi sen.
"Et kai sä aio kertoa sille?!" kirkkaat silmät melkein pelästyivät. "En myönnä mitään!"
"Kuulostat ihastuneelta kuusivuotiaalta", virnistin juonittelevasti, mutta hillitsin kiusanhaluisen intoni. "En mä kerro."
Mitä turhia vaivautumaan. Perjantai-iltana oli jo nähty vähän samanlainen, mutta hiljaisempi ja sulkeutuneempi versio ihastuksesta. Jimiä pystyi lukemaan kasvoilta yhtä helposti kuin Minnaa.
Ja sama tunne oli huokunut hänestäkin niiden diskovalojen alla painostavan tunnelman litistäessä meitä kaikkia alleen.
Mutta oliko se yhtään järkevää? Kannattiko riskeerata kaikkea, Minnahan ei tiennyt totuutta? Olisiko Jimi niin käytännöllisesti katsova ihminen, että antaisi leikin vain olla?

"Tuutko mun kanssa Kävelykadulle ruokavälkällä?" vaihdoin tahattomasti puheenaihetta toiseen.
Eikä Minna voinut kieltäytyä kutsusta, ei edes vaivautunut kutsumaan muita mukaansa.

Lompakon valokuva

Sinä iltana päätin olla sanomatta Paulalle laimeita ja epäuskottavia tekosyitä häipymiseeni Rollinin odottaessa minun tekevän määrätyt työni. Olin koko päivän hänen kanssaan, odottaen mahdollisuutta livahtaa ovesta ulos laukku olalla. Palkka piti saada tilille ensi viikonloppuun mennessä rahojen käydessä hiljalleen vähiin, mutta päätin siitä huolimatta olla kinuamatta keneltäkään rahallista tukea, jota en kuitenkaan tarvinnut. Rahaa vielä oli.

Paulan nukahdettua yhdeksältä sohvalle huomasin mahdollisuuteni tulleen. Nallekarkit olivat lennelleet pitkin olohuoneen lattiaa ja sohvaa yrittäessämme heittää karkkejamme ilman kautta suuhun, sipsit oli aseteltu ylipursuavasti pieniin kulhoihin, joista yksi oli kaatunut kumoon Paulan käden roikkuessa sohvan reunalta kohti lattiaa.
Hänen hiuksensa olivat takkuiset, kasvoille levitetty meikki oli näyttänyt pimeässä väkisin maalatulta ja pitkin poskia levinneeltä tuntien vieriessä eteenpäin. Olimme pukeutuneet rennoimpiin vaatteisiimme ja jutelleet kaikesta mukavasta, normaalista. Ihan kaikesta, paitsi itsestämme.

Ehkä Paula jotenkin tajusi ettei halunnut tietää, eikä huomata minussa mitään epäilyttäviä piirteitä. Hän ei kysynyt mitään tekemisistäni, ei kysynyt mitään poikajengistä, jonka kanssa olin viime aikoina liikkunut, ei kysynyt tekstiviestistä, jonka takia olin mennyt hiljaiseksi. Viestin sisällön paljastin hänelle itse omin päin, vaikkei hän vaatinutkaan minua kertomaan.

Eikä hän tajunnut sitä kiperää tunnetta kylkiluissani ajatellessani parin päivän paluuta Keravaan. Mikään ei tuntunut väärältä eikä väkisinaiheutetulta, en tajunnut ajatuksiani ja tuntemuksiani oikein itsekään. Kerava ei koskaan ollut paikka minulle, vaikka viihdyin selkäänpuukottajien keskuudessa. Minua ei puukotettu selkään, niin ainakin uskoin. Mutta ystäväni tekivät niin toisilleen ja kaikki tuntui teennäiseltä, pakosti yhteen sidotulta.
Olin viimein päästänyt irti kaikesta, antanut sen kaiken vain mennä. Silti minua häiritsi. Ei Kerava, ei ne ihmiset, eikä vanhempani, joiden kanssa minulla ei ollut edes ongelmia.

Tuskin muistin Nooraa ja hänen luonnonlapsen kasvojaan, puhtaita ja pitkiä selänylittäviä, lainehtivia hiuksiaan, joiden alla säteili yhtä kirkkaat silmät kuin Samuelilla. Ei ollut laiha, ei liian pyöreä.
Hän omisti tiimalasivartalon, kummallisen ja ihmeellisen, ihailtavan. Hänen peräänsä olivat pojat aina kuolanneet, mutta ihme kyllä hän jaksoi roikkua aina vain minussa, torjui kaikki selkein sanoin, mutta ystävällisesti välttääkseen vihamielisyyksiä ja järjettömiä elämää hankaloittavia riitoja, joiden kanssa hän ei millään jaksanut puurtaa.

Varhain aamuisin hänen lähes valkoisen vaaleat hiuksensa olivat kieriytyneet useaan harakantakkuun, joita hän sai kammata huoneensa peilin edessä ärsyyntynyt ja unelias katse kasvoillaan. Päivän mittaan ruusunpunaista vaaleammatkin huulet värjäytyisivät takaisin omaan punertavaan sävyynsä, jota löytyi luonnollisesti hänen poskiltaankin. Iho oli pehmeä ja kimmoisa, usein kananlihalla. Posket korkeat hänen hymyillessä korviin asti, suunpieliin painautuivat pienet, mutta huomaamattomat hymykuopat. Joskus hänellä oli iho-ongelmia, mutta varhaisen kaunesintonsa ja -kiinnostuksensa takia hän pääsi niistä nopeasti eroon. Punertava sävy hänen poskissaan ei ikinä lähtenyt vaikka hän kuinka yritti sitä uusimmilla ihotuotteillaan häivyttää ja hangata pois.

Hän ei ikinä muuttanut itsessään mitään, vaikka valitti luonnollisuudestaan hyvinkin usein. Vaatetus oli omaperäinen ja synkähtävä, toisinaan hän pukeutui lapsenomaisiin mekkoihin ja pitsisiin minihameihin soveltaakseen lapsellisia Lumikin kasvojaan mustia hiuksia lukuunottamatta.

Kerätessäni ja kootessa tavaroitani kokoon, siivotessani olohuonetta ennen lähtöäni yritin palauttaa mieleeni hänen kasvonsa. Tarrasin sipsikulhot varovasti syliini.
"Lähes valkeat hiukset", kuiskasin ääneen. "Punaiset huulet, punaiset posket"
Laskin kulhot tiskille ja painoin raskailta tuntuneet kasvot käsiini.
"En muista"

Farkkujen ja ruutupaidan vaihduttua ylleni häivyin Rolliniin ilman laukkuani uskoen selviytyväni illasta varsin leppoisasti. Mikään ei tuntunut siinä baarissa muuttuneen, muu kuin sisäisen akkuni kesto oli vahventunut. Hannulta pyysin puhelinnumeroa tulevien myöhästymisieni ennalta selvittämiseksi.
"Ne sitten vähennetään palkastasi", hän oli sanonut melkein virnistäen. "Palkka tulee ensiviikon perjantaina. Siitä puheenollen, meidän pitäisi hoitaa ihan paperimuodollisetkin asiat ja sopimukset, hoidetaanko ne pois alta illan päätteeksi? Tarvitsen tilinumerosi palkansiirtoa varten."
"Juu", vastasin poissaolevasti nyökkäillen, siirtyen samalla siivoamaan naistenhuonetta. Painolasti oli alkanut tuntua yhtä raskaalta kuin koeviikkoa odotellessa, ja tiesin sen painavan minua entistä enemmän viikonlopun lähestyessä ja huoneeni nurkassa lojuneen matkalaukun hiljalleen täyttyneen omista vaatteistani kuin itsestään.


Päästyäni töistä kotiin ja astellessani kirkkaiden katulamppujen alta kotiin tunsin itseni tyhjäksi. Aina kun yritin muistella Nooran kasvoja mielessäni, oloni muuttui yhä vain toivottomaksi ja samalla näin sen kaiken haasteena, joka minun piti päihittää. Pistin aina vain paremmaksi yrittäessäni muodostaa mielessäni kuvaa hänestä olemattoman tähtisateen alla.

Paula kuorsasi olohuoneessa tömistellessäni ulko-ovelta eteiseen.Istuuduin kengät jalassa sänkyyni, vedin jalkani ristiin ja tuijotin lattiaa. Väsymys ei painanut silmiäni kasaan, en pystynyt nukkumaan yrittäessäni muistella häntä ja minua. Kahdestaan.
Kaivoin taskustani esiin lompakon ja vedin sen läpät auki nähdäkseni kuvan, jonka olin kiinnittänyt heti vasemmalle nähdäkseni hänet ensimmäisenä.
Silmät tuijottivat suoraan omiini. Vaaleat hiussuortuvat laskeutuivat poskien viereltä hänen olkapäilleen. Valkoinen viltti harteille kiedottuna, hellä hymy, joka oli osoitettu taitavalle kuvaajalle, joka oli vanginnut hänen viehätysvoimansa valokuvaan.


"Hymyilet kuin norsu!"
"Turpa umpeen ja ota se kuva!" hän kietoi nauraen vilttiä tiukemmalle vasten ihoaan.
"Miksi juuri minä?" punatukka tiuski vinoileva hymy huulillaan säädellessään kameran ominaisuuksia. "Täällä on monia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet valokuvauksesta ja vieläpä harrastavat sitä, ja silti sinä valitset minut. Olet uskomaton muija."
"Lakkaa marmattamasta", tyttö nauroi täysin avoimesti. Ote viltistä löystyi, ja hänen olkapäänsä valahtivat esiin.
"Näyttää jo paremmalta", punatukka vitsaili ja kohotti virnuillen kameran vasemman silmänsä kohdalle.
"Arvaa miksi halusin juuri sinut?" tyttö kysyi varmistaessaan asentoaan mukavaksi.
"Pysy nyt paikallasi ja varokin pilaamasta. Suu kiinni", tyttö painoi laukaisimesta hänen mieltyessään ja varmistuessaan lopputuloksesta. Kamera piti oudon äänen, jota se aina kuvaa ottaessaan piti. Salama ei välähtänyt, juuri niin kuin hän oli toivonut.

Tyttö viittoi punatukkaa luokseen nähdäkseen kuvan. Olkapäitänsä kohauttaen hän asteli asfaltilla istuneen tytön viereen, painoi ottamansa kuvan kameran näyttöön ja näytti kuvaa ystävälleen.
"Täydellinen!" hän hihkui posket punottaen. Suusta tuprusi tiheää, savunkaltaista ilmaa, joka katosi mustuuteen. Taivas oli ahdettu täyteen tähtiä, paljas ja puhdas, taivas parhaimmillaan. Asfaltin kummallakin vierustalla kohoili jäätyneet ja sumuiset pellot, jotka saivat vaaleahiuksisen luonnonlapsen ahdistumaan hänen vilkaistessaan sinnepäin.
Hän kietoi lähelle tulleen ystävänsä yllättäen vilttinsä sisään ja halasi häntä pitkään, ummisti silmänsä hakien tältä lämpöä ja turvaa.
"Mikä on?" punatukka kysyi hämmentyneenä. Hän ei saanut tytöltä vastausta, muuta kuin raskaita, mutta rauhallisia hengityksiä. Hän tunsi vaimean kylmyyden nostattaman tärinän vasten ihoaan, tiesi hänen olleen taas kylmä.

"Mitä olit sanomassa?" punatukka vaihtoi hymyillen puheenaihetta, istuutui parempaan asentoon ja sieppasi ystävänsä syliinsä. Tyttö avasi yllättyneenä silmänsä, jotka hetken kuluttua olivat alkaneet loisteliaasti hymyilemään kaiken sen ankeuden keskellä. "Miksi halusit juuri minut?"
Tyttö lankesi yhtäkkiä hymyilemään ovelasti.
"Arvaa"
"En minä keksi"
"Sinähän olet hyvä arvuuttelemaan"
"No sinä oletkin hyvin arveluttava ihminen", punatukka nauroi ilkeillen.
Hänen yksinäisiin hiussuortuviinsa oli takertunut heikkoa jäätä ja punertavat posket olivat lähes yhtä valkoiset kuin hänen hiuksensakin, joskin sävyeron huomasi vieläkin. Hän painoi kasvonsa vasten punaisia, äskettäin lyhyeksi leikattuja ja rikottuja hiuksia, jotka tuoksuivat lumelta. Kylmyys huijasi hänen sieraimiaan ja hajuaistiaan, mutta jollain tavalla hän tiesi kylmyyden kuvastavan punatukkaa enemmän kuin mikään muu. Eikä hänellä ollut mitään ajatusta miksi.

"Koska rakastan sinua"


Tarrasin kääntymättä selkäni takaa paksuimpaan tyynyyni, painoin kasvoni sitä vasten ja annoin itseni ulvoa ja itkeä. Puristin pehmeää esinettä tiukemmin kuin viha nyrkkiäni, annoin sen kerätä kaikki kyyneleeni talteen, piilottaa kaikki muistoni jokaiseen uneeni kun painaisin pääni sitä vasten.


Punatukka naurahti kuivasti, pitäen kasvojaan peruslukemilla ja peittäessään liikutustaan.
"Olet kuin jonkinlainen puhdistava vesi, joka saa kaikkien viat ja virheet unohtumaan. Ajattelin sen näkyvän kuvassa, jonka otit"
"Nyt sulla on aika naiivit kuvitelmat", punatukka nauroi vähätellen. Äänestä huokui särkyväisyys, jonka Noora oli valmis rikkomaan. "Et sinä sellaisia tarvitse, eihän sulla sellaisia ole."
"Koska sinä olet siinä."
"Olet naurettava", punatukka yritti vältellä puhkeamasta kyyneliin, ei katsonut vieläkään ystäväänsä. "Ja hymyiletkin noin naurettavasti."
"Ethän sinä edes katso", vaaleatukka naurahti ja sipaisi kasvoiltaan pois hiukset, jotka hän siirsi korvansa taakse.
Punatukka kääntyi takaisin ystäväänsä, antoi kummankin katsoa toisiaan pienen hetken, kunnes hän sai äkillisen halun kaataa kummatkin vasten asfalttia. Hän nousi polvilleen, työnsi ystäväänsä olkapäistä ja antoi tämän tuntea kylmän asfaltin selässään. Hän kiersi aivan tämän vierelle ja tuijotti taivasta samalla korkeudella kuin toinen.

Punatukka kohotti etusormensa pystyyn ja osoitti erästä yksinäistä tähteä taivaalla.
"Näetkö tuon?
"Joo"
"Se olet sinä"
"Miksi minä olen yksin?"
"Odotat prinssiäsi", hän vastasi kuin sanoisi sen kaiken välinpitämättömästi, kuin ohimennen. Etusormi siirtyi toiseen kohtaan, kohti toista puolta taivasta, kohti itää. "Tuo tuolla on valkoisella ratsulla ratsastava prinssisi."
"Mua ei kiinnosta prinssit. Eikä valkeat ratsut", vaaleatukka tokaisi. Hänen hiuksensa olivat levinneet jonkinlaiseksi leijonanharjaksi hänen päänsä ympärille.
"Se prinssi on tyhmä ja idiootti, sillä ei ole käytöstapoja eikä sitä kiinnosta yhtään kuinka ärsyttävä sä joskus olet kun satut olemaan runollisella päällä"
"No jopas on kiva jätkä", vaaleatukka kohotti kulmiaan.
"Mutta se välittää susta. Aina vahtimassa sun perään, sanoi se mitä tahansa ilkeää tai kuinka paljon se pilkkasikaan sun kuvitelmia ja metaforia."
"Niin kuin sinä", hän käänsi kasvonsa kohti punatukkaa, joka tuijotti tiiviisti tähtirykelmää.
"Se en ole minä"
"No ei mua sitten kiinnosta tuollainen turha ukko"
"Miksi minun pitää olla tarinassa?"
"Koska tarina koskee minua, niin sinun pitää olla siinä, koska olet osa elämääni."
"Tyhmä", punatykka pyöräytti silmiään. "Minä olen se valkoinen ratsu."
Tyttö meni sanattomaksi.
"Annan sinulle kaiken minkä tarvitset. Halusit vaikka kuun tai onnen tai rahaa, ihan sama jos halusit vaikka Jumalan ja Saatanan ja nähdä Michael Jacksonin, voin antaa sen kaiken sinulle jos niin pyydät."
"Idiootti", vaaleatukka kohotti kasvonsa kohti taivasta, sulki puristaen silmänsä ja pidätteli kyyneliään, jotka putoilivat hänen poskiltaan asfalttiin. "Nyt menet liian pitkälle."
"Sillä hinnalla, että pysyt aina kanssani", punatukka käänsi kasvojaan vasemmalle nähdäkseen ystävänsä kasvot.

Hän tunsi otteen sormissaan, otteen joka kiertyi hänen kätensä ympäri tueksi, joka tiukentui hänen pujotellessa sormiaan toisen omien väliin.
"Kiinni veti"

Kutsu menneisyyden maisemiin

Kuinkahan monetta kertaa pyytelen taas anteeksi teiltä kaikilta lukijoilta? Todella toivoisin, että edes joku yrittäisi ymmärtää kuinka minulla on nykyään oikeasti vaikeaa saada revittyä kunnolla aikaa kirjoittaa ja toteuttaa mitään omaa. Aloitin juuri lukion toisessa paikkakunnassa ja ihan oikeasti on pakko sanoa, että se vie kaiken voimani. Aivan kaiken.
Kuvitelkaa: Heräätte aamuviideltä, menette 45 minuuttia vievällä bussilla kouluunne ja olette siellä 3-4:n asti iltapäivällä, palaatte taas samalla 45 minuutin bussilla omaan kotikuntaanne (ja jos onni käy, pääsee puolella tunnilla kotiin), mutta et saakaan mennä kotiisi sänkyyn lokoilemaan, vaan sun pitää mennä seuraavaan koulutuspaikkaan teoria-ja ajotunneille, jotka vievät joko kolmesta seitsemään iltaan asti. Ja loppupäivä läksyjä. Sitten yrität yhdeksältä illalla saada unta, mutta koska uni tulee keskiyöllä, saat joka päivä nukuttua vain viisi tuntia.
Olen ihan naatti. Pakko tätä kuitenkin on kestää, paikka jossa käyn on ihana, mutta kun lomia tuskin on ollenkaan. Syysloma kaksi päivää + viikonloppu, satunnaisia yhden päivän lomia, joululoma vain viikon...

Olen monta kertaa, ihan oikeasti monta kertaa miettinyt miten menettelen Devilin kanssa kun ei aikaa löydy. Tiesin monen ottavan asian negatiivisesti Devilin kuolemana, vaikka tarkoitus ei ole se kiireestäni huolimatta. Viikonloput ovat yksi keino, mutta silloinkin minun pitää löytää voimaa jaksaa kirjoittaa ja univelatkin pitää totta vieköön maksaa.
Tänään heti herättyäni mielessäni oli ensimmäinen asia: Loving my Devil boy. En ollut edellisiltana ajatellut juuri mitään, pitkin viikkoa kylläkin kirosin itsekseni etten ollut päässyt sitä jatkamaan. Tänään kuitenkin sain pakottavaa motivaatiota jatkaa ja synnytin pientä kipinää jatkamisen halusta.

Tässä sitä jatkoa nyt sitten olisi. Yritän kaikkeni pitääkseni vauhdin tasaisena, mutta en usko sen olevan jokapäiväistä tarinan jatkamista niin kuin silloin taannoin, kun minulla sattui viimein olemaan aikaa ja intoa. Toivottavasti pääsen tästä taas vauhtiin ja totun lukioelämään ja säännöstelemään vapaa-aikani.
Koitattehan ymmärtää minuakin? :(

Kirjoitin nyt jatkoa ilman pakkoa, olisin yhtä hyvin voinut jättää tämän sikseen ja jatkaa lepäämistä ja akkujen lataamista uutta viikkoa varten, mutta jokin sisäinen Devil-rakkaus käski minua matkustamaan taas omiin maailmoihini edes hetkeksi.

Ja tämä jos mikä rentouttaa minua.

PS. Uusi kysely, tuo ei seiso tuossa kuin pari viikkoa, joten pyytäisin teiltä nyt pientä pyyntöä: Ehdottakaa uusia kyselyitä! Mitä tahansa mitä mieleen tulee! :)
Ja lukijoitahan siis kertyi 211. Kiitos kiitos kiitos kiitos todella todella paljon teille kaikille ♥ Myös lukutoukkiakin tullu pari lisää, kiitos! Piristitte ihan suunnattomasti yhtä harakkaa täällä ruudun toisella puolen!

-RockabillyDelilah

-----------------------------------------------------------------


"Voi luoja, taasko tuota", Kalle huokaisi, loikkasi tilaavievästi alas tiskiltä ja tepasteli täyteen ahdatusta keittiöstä ulos. Romanttiseen tunnelmaan kyllästyneet Rasmus ja Pauli häipyivät samaa vauhtia parvekkeelle aloittamaan ensimmäiset aamutoimensa ja jättivät jäljellä jääneet pieneen keittiöön puuhastelemaan omiaan.

"Meidän pitäis tehdä pikkuhiljaa lähtöä", Samuel sanoi sammaleisesti rähmän yrittäessä pitää hänen silmiään puoliunessa.
"Niin tosiaan pitäisi", myönsin nyökytellen ja viitoin häntä katsomaan lattiaa. "Ja jätätte minut tänne luuttuamaan."
"Ei se niin iso homma ole", Samuel virnisti painaen kasvojaan olkapäätäni vasten. Huomaamattomat, tummuneet silmäpussit hänen silmiensä alla kertoivat halusta nukkua lisää.
"Ei olekaan. Aloitan siivoamisen hiuksiasi käyttämällä", mutisin piilottaen virneen huuliltani. Jimi hörähteli selkämme takana.
"Päivän ekologisin teko. Ei tarvitse edes pestä", Jimi nauroi hetken aikaa, kunnes väsynyt huokaus sai hänet venyttämään selkäänsä ja käsiään pitkiksi ja naksahdus selkärungossa sai hänen silmänsä aukeamaan saman tien.

"Käykää suihkussa ennen kuin lähdette", ehdotin irrottautuen Samuelin otteesta.
"Mitä turhaan" Samuel puuskui ja nappasi voitelemattoman leivän käsiinsä sen syödäkseen. "Sitä paitsi Matias ehti varata sen jo."
"Sehän vain nukkuu"
"Ei enää"

"Ei kovin hyvä ilma lähteä mihinkään", Pauli kurtisti kulmiaan epäluuloisesti. "Tie on liian liukas."
"Ei se kuitenkaan mitään estä. Lähdetään vaan, mitä me täällä enää tehdäänkään?" Kalle tokaisi kuin ohimennen ja veti voimakkaan sauhuannoksen. "Mistä toi tyttö edes ilmestyi?"
"Ei ole kuule mitään järkevää selitystä", Pauli naurahti. "Ihan ookoohan se loppujen lopuksi on."
Rasmus piti katseensa liimautuneena asfalttiin ja hengitti syvään. Suupielet mutristuivat hetkeksi ja tupakanpoltto oli muuttunut konemaiseksi touhuksi. Tahmeaksi muuttuneen litkun peittämä Olli makasi tajuttomana parvekkeen karhealla pinnalla eikä hänestä nähnyt minkäänlaista heräämisen merkkiä, vaikka kolmikko puhui varsin kovaan ääneen ottaen huomioon, että he olivat vasta äskettäin heränneet.

Kalle potkaisi kevyesti Ollia jalkaan ja pian toisen ja kolmannenkin kerran Ollin jatkaessa uinumista.
"Kyllä se sitten herää", Pauli rauhoitteli.
Rasmus nosti katseensa ja pysäytti poikien ajatukset tykkänään, palauttaen aiheen takaisin äskeiseen.
"On se kumma kun meillä ei muutenkaan mene hyvin ja yhtäkkiä tuo tipu ilmestyy meidän elämäämme sotkemaan asioita vielä enemmän", hän pohti melkein kuin itsekseen.
Pauli vilkaisi hämmentyneenä Rasmusta, Kalle tumppasi kessunsa ja heitti laidan yli alas.


Pojat olivat jo lähtövalmiita. Kaikki muut paitsi Samuel, joka oli tahallaan jäänyt jälkeen. Osa oli pistänyt asian pahakseen, mutta toiselle puoliskolle esitys oli suorastaan naurettavan huvittava, siltikin mitäänsanomaton.
"Samuel, ootko edes tulossa?"
"Tuun perässä!", hän huusi suihkuhuoneesta karhealla äänellä. Kultakutrinen Keith vilkaisi vielä kerran minuun ennen kuin käänsi selkänsä, eikä piirtänyt kasvoilleen edes väkisin aiheutettua hymyä.
"Tulekin sitten, sinne missä tavallisestikin nähdään", Keith vastasi ja häipyi muiden mukana ulos.

Jimin paljas käsivarsi kietoi minut kainaloonsa ja leveä hymy sai minut vaivaantumaan entistä enemmän ajatuksesta, että pojat tiesivät Samuelin jälkeenjäämisen olleen tahallista.
"Mihin te jätitte nahkatakkinne?"
"Pidä se housuissaan", Jimi naureskeli.
"Pidän siitä huolen", virnistin ilmaistakseni kiusaa tekevät haluni Samuelia kohtaan.
"Hyvä", Jimi taputti minua olkapäälle. "Me ei nimittäin tulla tänäiltana Rolliniin, saatika koko viikonloppuna."
Ilmeeni hyytyi sekunnin murto-osassa lähes täysin.
"Me saatetaan tulla käymään--"
"Se ei ole kovin viisasta. Just selvittiin Paulasta, toista kertaa ei selvitä", laskin katseeni huokaisten maahan. "Arki tekee paluuta."
"Piristy nyt. Pitäkää nyt niin paljon hauskaa kuin tarvitsette, nähdään sitten myöhemmin", hän oli kääntämässä jo selkänsä.
"Kiitos Jimi"

Hän katsahti olkansa yli uudestaan nähdäkseen kasvoiltani mitä tarkoitin, mutta tuki ihmetystään sanoin.
"Mitä tarkoitat?"
"Ilman sinua en seisoisi näin varmana pystyssä", nostin katseeni kulmieni alta häneen.
Ohuet hymynpiirteet hänen kasvoillaan meinasivat langettaa minutkin samaan olemattomaan ansaan. Siniset, melkein viattomat silmät olivat kuin pestyt muiden lyijyn tahrimalla verellä.
Ehkä minä joskus vielä pääsisin tuntemaan heidät paljon paremmin kuin minä itseni.
"Mitä suotta", hän vähätteli kädellaan huitaisten. "Morjens!"
"Tervemenoa...!"

Samassa kun ulko-ovi pamautettiin kerrostaloa räjäyttävästi kiinni, jossain selkäni takana avautui toinen ovi.
"Sulta loppu shampoo, sori", mustahiuksinen, yltäpäältä kalpeaihoinen poika narisutti muka-pahoittelevasti hampaitaan. Putipuhdas, kehoon jääneet vesipisarat olivat kastelleet alapään ympärille kiedotun pyyhkeen puolimäräksi, hiukset olivat lässähtäneet ja lähes suorat.
Iho hehkui edessäni paljaana, saaden käsivarteni peräytymään kananlihalle kuvitellessani jotain tuota näkyä ihastuttavampaa. Hetken epäilin hänen käyttäneen jotain niistä Paulan ihonhoitotuotteista, mutta koska Samuelin kasvonpiirteet olivat täysin normaalit eivätkä naurua pidättelevät, uskoin näkeväni ulkoisesti täydellisemmän ihmisen kuin olin ensimmäisellä kerralla osannut odottaa.
"Ja käytin sitä liljantuoksuista saippuaa, ei kai haittaa?"

Tunsin veren nousevan epämiellyttävästi pitkin kurkkuani. Samuelin kasvoilta paistoi hämmentyneisyys ja ennen pitkää säikähdys.
"Jossu, miks sulta tulee verta nenästä?"
Painoin kämmenen nenälleni ja ryntäsin sokaistuneena pesuhuoneeseen hakeakseni paperia, enkä vilkaissut Samuelin houkuttelevaa vartaloa kertaakaan oman hyvinvointini ja vereni tähden.
"Perverssi", Samuel nauroi räkänaurua minun rullatessani vessapaperirullasta usean metrin paperia tukkiakseni verenvuodon.

Pytty oli täynnä tummanpunaista paperia, pieniä veritäpliä oli vuotanut pitkin lattiaa ja rulla oli alkanut kutistua. Peilikuva heijasti nolostuneen punatukan nyrpeät kasvot, jotka välillä vilkaisivat oven suulla nojaavaan, puolialastomaan poikaan ja viittoi kädellään minulla olleen vielä verta naamassa.
"Tuossa on vielä"
"Jaa"
Pojan huulille levisi itsevarma hymy. Hän laski puuskassa olleita paljaita käsiään pyyhkeensä solmukohtaan ovela ja ilkeamielinen virnistys naamallaan. Huomasin sivusilmällä hänen aikeensa ja mulkaisin häntä.
"Jos sen teet niin heitän sut parvekkeelta alas", mutisin varoittavasti, puna hehkuen poskillani.
"Sitä ennen joudut luovuttamaan kaikki veresi Punaiselle Ristille", Samueli pilkkasi. "Jos kosket minuun, pyyhe lentää."
"Ei minulla yleensä vuoda verta nenästä", ihmettelin nolona katsellen peilikuvaani ja pyyhkien loputkin veret pois.
"Minä nyt satun olemaan tälläinen pervojen kuvitelmien magneetti", Samuel virnisti, ottaen varovasti lähestyviä askeleita minua kohti, enkä tajunnut asiaa ollenkaan.

"Ette kuulemma ole tulossa Rolliniin tänään", huokaisin vähän pettyneenä, heittäen viimeisen paperin pyttyyn ja vetäisin kahvasta.
Laskien päätään hiukan alemmas, hivuttautuen selkäni taakse ja painaessaan huulensa jälleen kerran paljaalle olkapäälleni näin sen silmäparin tuijottavan minua peilin kautta. Tälläistä se oli aina ollut, tälläistä se tulisi aina olemaan. Sitä samaa, paikallaan pyörimistä mikä ei tuntunut todistavan juuri mitään.
Hän suoristi selkänsä ja pudisti päätään.

"Milloin näemme taas?"
"Turhaan huolehdit, kyllä minä tulen käymään kun ehdin"
Hän painoi kasvonsa takaraivoani vasten, hengitti hetken syvään sulkien silmänsä peililtä ja tulevaa miettivältä katseeltani.
Juuri kun olin kääntymässä ympäri ja tarttumassa häntä kädestä, hän aukaisi silmänsä, palautti itensä takaisin maanpinnalle ja käänsi minulle selkänsä tulkitsematon ilme kasvoillaan.
"Menen pukemaan", hän huikkasi ja häipyi pesuhuoneesta.
Tälläistäkö se tulisi olemaan? Kulkisimmeko siinä samassa ympyrässä pitkäänkin, huutaen tuskanhuutoja siitä, ettemme päässyt siitä mihinkään?
Oli niin raskauttavaa ajatella ettei meillä ollut tilaa elää niin kuin muilla.


Ovelta kuului avaimen kilahdus. Olin juuri saanut luututtua lattian ja vielä Paulan huoneenkin putipuhtaaksi juuri ennen hänen saapumistaan. Tölkit oli piilotettu seuraavaa kauppareissua varten panttien toivossa, ja olin suihkutellut ainoan käyttämättömän hajuvesipulloni puolet sisällöstä puhdistaakseni ilman mahdollisimman raikkaaksi. Kaikki ikkunat olivat auki ja tiesin Paulan arvaavan heti mitä talossa oltiin tehty ennen hänen tuloaan.
Saippualla vaahdotettu täysi vesisanko toimi pesuvetenä, vanha käytetty ja pesuhuoneen siivouskaapista löytynyt luuttu oli parilla hankauskerralla tuottanut hyvin tulosta. Taustalla soi kasaamani soittolista omilta cd-levyiltäni löytyneistä kappaleista, kampaamattomat hiukseni olin kiertänyt ja kiinnittänyt nutturalle.

Ovi aukeni. Sisään asteli vähän ulkoisesti sekalaisissa tunnelmissa ruskeatukka, jonka ihasteleva ilme jumittui oitisi puhtaaseen kämppään ja rauhalliseen tunnelmaan. Hän sulki oven perässään, potkaisi kengät siististi jalastaan ja katseli ympärilleen positiivisesti tyrmistyneenä.
"Oletpas ollut ahkera tänään", hän hymyili auringon voimalla. Eiliset vaatteet tungettuina olkalaukkuun, hiukset hieman likaiset, mutta silti siististi ponnarilla. Yllään hän piti mustia lainattuja urheiluvaatteita ja vaaleanpunaista Puma-hupparia. Meikin hän oli jättänyt vähälle, mutta sitäkin kuitenkin oli, läntättynä pitkin naamaa entisten päälle.

"En ole ikinä nähnyt mitään näin puhdasta, paitsi itteni", Paula vitsaili. "Käyn saman tien suihkussa, niin tulos on harmoninen jopa minunkin kohdallani."
"Paula", huomasin sanovani ennen kuin tajusin asiaa. Hän ei ollut ehtinyt kääntää selkäänsä ja hän lukitti katseensa kysyvästi minuun.
"Niin?" hän kysyi, huulille levittyen yhtäkkiä onnellinen hymy. Nostin käteni hieroakseni vaivaantuneesti niskaani, laskin päätäni nolona alemmas ja kohotin katseeni Paulaan.
"Vietetäänkö yhteinen lauantai?"

Paulan silmiin kohosivat onnen kyyneleet, jotka eivät päässeet virtaamaan poskille. Tyttöjen välinen herkistely ei tuntunut loppuvan ikinä, minunkaan kohdallani.
"Voi kulta, totta kai pidetään!!" Paula juoksi syliini, kaataen minut ja vesisangon kumoon.


Tili alkoi vilautella säästöpossun pohjaa Paulan ehdotellessa minulle loistavia vaatekappaleita. Hänellä itse sattui olemaan jälleen kerran tukku tuohta mukana eikä minulla ollut mitään tietoa tulevasta palkkapäivästä. Rolliniin piti jotenkin illalla karata ilman, että Paula näki, vaikkei siellä olisi ollut mitään kiinnostavaa minua varten.
Kaivoin tilikorttini lompakostani esiin, vilkaisin vielä kerran ostopäätöksiini ja sitten Paulaa, joka oli maksamassa omiaan käteisellä.
"Niiden poikienko takia siellä oli niin sotkuista?" Paula kysyi minulta hymyillen ja antoi myyjättärelle tasarahan. Hän sieppasi kaupan nimellä varustetun pussin käteensä ja riensi minun luokseni päästääkseen takanaan olleet asiakkaat asioimaan.
"Joo", mutisin helpottuneena siitä, että olin jaksanut siivota sen kaiken. "Ihmettelin kyllä mikset sinä tullut."

"Ajattelin sinun jääneen jonnekin muualle yöksi kuin kotiin, enkä minä olisi halunnut virua siinä kämpässä ilman sinua tai muuta seuraa", Paula selitti. Painoin tunnusluvut oikein ja pienen laitteen näyttö paljasti suomeksi, että ruotsiksi "Tapahtuma hyväksytty".
Paula nappasi pussin minulle minun sählätessäni lompakkoni ja myyjältä saaneen kuitin kanssa. Hän työnsi minua varovasti sivummalle tehdäkseen saman kohteliaisuuden minunkin selkäni takana odottaneille asiakkaille.
"No, olin siellä kuitenkin. Ne apinat vei liikaa tilaa, pakko sanoa. Oli ihan hyvä, ettet tullut", naurahdin puoliksi hymyillen ja nappasin pussin Paulalta laitettuani lompakon laukkuuni.

"Mennään seuraavaksi syömään! Ehdotan Subwayta!" Paula innostui, tarttui minua kädestä ja lähti melkein juoksevin askelin viemään meitä vastakkaisen kadun leipäravintolaan.
"Rauhoitu, Paula!" huuhdahdin puolisäikähtäneenä juostessamme keskeltä autotietä autojen ajaessa siitä jatkuvasti ohitse. Kummastakin suunnasta oli jo tulossa yhtä useampi määrä, mutta se ei tuntunut Paulaa pysäyttävän.

Toisen puolen kadun reunan tavoittaessamme Paula nauroi tyytyväistä maailmanhallitsijan naurua minun huhkiessani itseäni takaisin eloon. Sydän oli lopettaa säikähdyksen takia toimintansa, pieni nauravainen hymy siitä huolimatta nousi huulilleni vilkaistessani Paulaa, joka melkein kieri maassa.
"Rauhoitu, olen ihan tosissani. Tuossa olisi voinut käydä huonosti", yritin naureskellen puhua häneen järkeä. Hän ei välittänyt.
"Tule, mennään sisään!" hän viittoi minua peräänsä, aukaisi raskaan avonaisen oven ja riensi sisälle lämpimään.

Syksy oli muuttumassa talveksi. Sateen jäljiltä koko maa oli tuntui jäätyneen eikä aurinkoa näkynyt minkään pilvihattaran takana. Fiksut olivat jo pukeneet ylleen värikkäät tuulitakit ja heijastimet, osa kulki tyylikkäissä saappaussa, mutta siitäkin huolimatta he tinkivät tyylistä niin kuin minä ja Paula.
Kylmät tuulenpuuskat muistuttivat minua kaivamaan takkikokoelmani esiin kotiin päästyäni, talven tuloon ei menisi enää kauaa.

Farkkujen taskussani värisi. Hätkähdin saman tien hereille tarkistaakseni kadun joka nurkan ihan huvin vuoksi. Vedin toisella kädelläni oven auki, toisella kaivoin taskuani saadakseni luurini käsiini nähdäkseni mikä sitä vaivasi.
Painoin näppäinlukon auki ja painoin ylävasenta nappia uudestaan avatakseni uusimman viestin.
"Jossu! Mitä sä otat? Minä tarjoan!"
Hetken katseeni jumittui puhelimen näyttööni voidakseni lukea sanat uudelleen varmistaakseni lukeneeni oikein.
"Jossu?" Paula huhuili tiskiltä, huoneen toisesta päästä vähän huolestuneella äänellä.
Kohotin katseeni häneen suu hieman hämmentyneenä auki: "Joo, oota hetki."

"Hei kulta :) Tulisitko käymään täälläpäin, meillä on kova ikävä sinua. Käykö ensi viikonloppu? Mitä sinulle kuuluu?"

Paluu Keravalle sai kehoni hytisemään hyljetyn tunnetta ajatellessani väkisin Nooraa. Kestäisinkö minä? Jokin sisälläni huusi minua kieltäytymään kutsusta, mutta koska ikävä vanhempiani kohtaan oli lähes yhtä suuri, päätin naputtaa saman tien myöntävän vastauksen.

"Tulen ensi viikonloppuna."

Aamuhyräilyä

Olohuoneesta kuului kuivaa yskintää laskiessani kokonaisen leipäpussin Paulin käsien ulottuville. Lattia narahteli, seinien takaa kuuli naapureiden heräävän. Autotie heräsi kuin napsahduksesta eloon, liikennevalot joutuivat taas kerran katsomaan ihmisten turvallisuuden perään ja kaduilla tallusteli hyvissä mielin iloisia kaduntallaajia, jotka olivat matkalla mitä luultavammin keskustaan.

Pauli haukotteli raskaasti kaivaessaan pussista kaksi vaivaista leipää ja ihmetteli haikailevaa katsettani tyhjyyteen.
"Mikä on?" hän kysyi ilmeettömästi. "Etkö ota aamupalaa?"
"Haluan radion päälle", vastasin huokaisten. "Joskus aina aamuisin tekee mieli aukaista radio."
"Mikset vaan pistä?"
"Koska Jimi rakastelee radioni kanssa."
Pauli työnsi olkapäitään kohauttaen kokonaisen leivän suuhunsa, mussutti sitä posket yhtä pulleina kuin orava säilyttäen käpyjä poskissaan ja häipyi pikaisesti olohuoneeseen hakeakseen radion.

Olisinhan minäkin sen voinut hakea, mutta Paulin kasvoilta näki, että hän kaipasi herättävää musiikkia enemmän kuin minä. Tummat silmäpussit pistivät syystäkin huolestumaan Paulin nukkumattomuudesta ja toiseksi minutkin tuntemaan itseni jotenkin väsyneeksi. Itse silmät loistivat kuin hiottu ja huoliteltu timanttipari, ehkä siksi tunsin Paulin ulkonäön jotenkin hyvällä tavalla ristiriitaiseksi.

"Olisinhan minäkin sen voinut hakea", tuhahdin hymähtäen Paulin palatessa sininen mankka kainalossaan. Hän työnsi radion eteeni, nappasi töpselin ja etsi pistoketta pää heiluen jokaiseen keksittyyn ilmansuuntaan.
"Jimi näkee niin irstaita porhon unia, että kaiken minkä se saa käsiinsä se ei anna niitä muille", Pauli selitti katsahtaen minuun nopeasti.
"Miten sinä tuon sitten sait?" naamani vääntyi ihmetellen.
"Annoin radion tilalle sukkani", hän osoitti paljaita varpaitaan nerokkaasti hymyillen ja samassa hänen kasvoilleen levisi yllättynyt hymy hänen silmiensä löytäessä sattumalta etsimänsä. "Tuossahan se pistoke on!"

Olohuoneessa rysähti.
"Mikä se oli?" kysyin vähän säikähtäneenä radiota leppoisasti säätävältä Paulilta, joka tunki suuhunsa kerralla toista leipäänsä. Hän työnsi töpselin seinään, painoi radion päälle ja väänsi vaihteeksi Radio Cityn soimaan. Stereoiden jyskyttäessä Led Zeppeliniä aivojen herätyskappaleeksi, Pauli käänsi tyytyväisenä kasvonsa minuun kohauttaen epätietoisesti olkapäitään. Hänen katseensa karkasi sekunnissa ovelle uuden vieraan astuessa mukaan menokkaaksi muuttuvaan aamuhartauteen.

"Mun vika, sori", toinen ruskeahiuksinen seisoi keittiön ovensuulla venyttäen puutuneita raajojaan ja haukotteli niin leveästi kuin pystyi.
"Mitä tapahtu?" Pauli kysyi kulmat hieman epäilevästi kurtussa Rasmuksen avatessa omapäisesti jääkaapin oven tarkistaakseen sen sisällön kelposuuden mahan täytöksi.
"Teemu putos lattialle", Rasmus nappasi puolitäynnä olleen colapullon, aukaisi korkin ja joi pullon suusta. Työnsin jääkaapin oven kiinni, kylmä ilmavirta heilautti Rasmuksen ohuita hiuksia taaksepäin, entistä hauskempaan asentoon. Hänen hiuspehkonsa oli kuin harakanpesä, ja samaa pystyi sanomaan Paulin hiuksista.

Samassa Keith asteli Rasmuksen taakse hieroen puoliunessa olleita silmiään auki.
"Sinäkin?" Rasmus totesi osaaottavasti. Pauli hakkasi kevyesti kädellään rytmiä radiosta kuuluneen Immigrant Song-nimisen kappaleen tahdissa.
"Haluatko aamupalaa?" huomasin tajuta kysyväni Keithin haroessa silmiensä jälkeen sotkussa olleita hiuksiaan.
"Mielelläni", Keith vastasi haukotellen, saaden muutkin keittiössä olleet seuraamaan esimerkkiään. Hän asteli luokseni sählätessäni kaappien sisältöjen kanssa saadakseen aamupäivän energia-annoksen, ja kuuntelimme samalla muiden höpinöitä.

Keith väänsi radion nuppia hitusen verran kaakkoon luodakseen tunnelmaa koko asuntoon ja saadakseen koko porukan hereille. Kauaa he eivät enää talossa viipyisi.
"Hiljemmalle!" Kalle karjui ruokapöydän päältä.
"Herätys!" Pauli huusi takaisin tietoisena Kallen tulevasta tylystä vastauksesta. Nyrpeä poika nosti kätensä korkealle kohti kattoa ja nosti keskimmäisen sormensa julmasti pystyyn.
"Vaihtakaa ees kappaletta!" Kalle nurisi happamasti.
"Vaihtuu automaattisesti kappaleen loputtua", Rasmus totesi ja viittoi Keithia lisäämään äänenvoimakkuutta.
"Eikö Kalle pidä Led Zeppelinistä?" tunsin melkein tyrmistyväni ja laskin myslipaketin pöydälle.
"Ei ilmeisesti", Keith murahti napaten paketin ja viittoessa Paulia ojentamaan kulhon hyllyltä.
"Minä jo luulin, että koko porukka pitäisi vanhoista klassikkobändeistä", huokaisin pettyneenä.

Kalle nousi salamannopeudella istumaan ja hyppäsi pöydältä alas. Hän hieroi uneliaasti nyrpeää naamaansa ja tunkeutui itsekin ahtaaseen keittiöön päästäkseen mukaan fiilikseen, vaikka hänestä löytyi koko aamun ajan samaa tylyä käytöstä.
Hän asteli vierelleni vaihtaakseen kanavaa, mutta käsi pysähtyi siinä samassa kun hänen etusormensa pää kosketti radion sileää pintaa. Nopeampi ja sekavampi musiikki valtasi stereot, jokaisen asunnon nurkan ja Kallen pään siinä samassa.
"Sex Pistols!" hän hihkaisi epätavallisen iloisena ja luopui yrityksestään vaihtaa taajuutta. Hän kääntyi ympäri hypäten tiskille istumaan ja laski jalkansa vastapäiseen tiskiin rummuttaen jaloillaan tahtia.
"Mitä vikaa Led Zeppelinissä on?" kysyin kohottaen kulmiani.
"Ei mitään, Sex Pistols vain on parempi", Kalle lyttäsi muiden musiikkimaun tunnustellen taskujaan ja vilkuili kyseliäästi muita. "Kellään röökiä?"
"Jaahas", Keith pyöräytti kyllästyneesti silmiään. Hän oli joutunut tottumaan jenginsisäiseen musiikkimaun haukkumiseen ja jatkuvaan arvosteluun. "Kummatkin yhtä hyviä."
"Sex Pistolsia ei voi verrata Led Zeppeliniin", Kalle nurisi kulmat kurtussa. Rasmus kaivoi jostain esiin askinsa ja heitti sen Kallelle.
"Ei voikaan, Led Zep on parempi ja liian hyvä verrattavaksi Sex Pistolsin kaltaiselle roskalle"

"Riittää jo!" Keith huokaisi raskaasti hieroen kivusta jyskyttävää ohimoaan.
"Mitä musiikkia sä Jossu kuuntelet?" Kalle nosti yhden kessun askista, nosti sen huulilleen laskien askin pöydälle oikean käsivarteni viereen ja etsi sytkäriä.
"Cochrania", vastasin nopeasti. Kalle oli jostain syystä pudottaa nikotiiniannoksensa huuliltaan, hän käänsi katseensa minuun ja täten missasi Rasmuksen heittämän sytkärin, joka osui häntä poskeen. Nopeasti hän katsahti murhaavasti Rasmukseen, mutta kiinnitti huomionsa taas minuun naama ilmeessä, jota en osannut tulkita.
"Eddietäkö?" Kalle kysyi kulmat koholla. Kumarruin poimimaan sytkärin ja annoin sen mustahiuksiselle hapannaamalle, joka näytti parasta aikaa muitakin ilmeitään.
"Juuri sitä"

Kallen huulille levisi juonikas ja tyytyväinen hymy, jollain tavalla voitonriemuinen ja samaanaikaan kilpailunhaluinen. Silmissä riehuneen tulen nähdessäni tiesin heti mitä hän aikoi sanoa.
"Sid Vicious teki Cochranin kappaleista parempia", hän virnisti.
"Älä puhu paskaa", kohotin toista kulmaani välinpitämättömästi ja siirsin katseeni Keithiin, joka kauhoi jogurttimysliä lusikalla. "Vicious pilasi ne kappaleet."
"Toi oli loukkaus", Kalle vihastui.
"Niin oli Viciousin Cochran-coveritkin. Sen äijän ei olisi koskaan pitänyt koskeakaan Cochranin kappaleisiin", totesin tylysti.
"Olen samaa mieltä!" Pauli totesi nyökkäillen ennen kuin Kalle ehti väittää mitään vastaan.

"Kuunteletko mitään muuta?" Rasmus kysyi jatkaen aihetta takaisin musiikkimakuun, ja samalla vältellen Kallen vihanpurkauksia.
"Paljonkin. Scorpionsia, Queenia, The Police, The Doors---"
"QUEEN ON LEGENDA!" olohuoneesta kuului äkillinen innokas huuto, joka päättyi yskimiseen.
"Ja The Doors" kuului uneliaampi ääni.
"Parivaljakko heräs", Kalle totesi kuivasti. "Kai Teemua sattu ku se putos?"
"Ai sä kuulit?" Rasmus kohotti kulmiaansa pieni hymy suunpielessään.
"Kaiken"

Samassa, kun kultahiuksinen Springsteen-fani yritti tuuppia tiensä keittiöön, Sex Pistols vaihtui maagisesti Queeniin, jonka ensinuotit saivat leveän hymyn ikipirteän Jimin huulille. Säihkyvät, hyvin nukkuneet silmät ja vaalentuneet huulet saivat punertavan värinsä hiljalleen takaisin. Hiukset eivät olleet muiden tapaan pystyssä, vaan pysyneet kiltisti paikoillaan välttääkseen nöyryyttämästä komeaa ulkokuorta omistavaa omistajaansa. Hänen tiukat nahkahousunsa saivat hänen jalkansa näyttämään laihoilta, ja kaljalle haissut toppi oli saanut koristeeksi Riston kuolaa.
Platinablondi jäi mieluusti unisena ovensuuhun seisomaan ja totuttautumaan varhaiseen aamupuuhasteluun. Hiukset olivat liiskaantuneet, eikä hänellä selvästi ollut niistä minkäänlaista hajua.

"It's a kind of magic", Jimi aukaisi suunsa jälleen kerran jammatakseen hyvän musiikin tahdissa, ja yllättyi nähdessään minutkin hyräilevän kappaleen tahdissa. Hänen katseensa oli innosta säteilevä ja pyyntöjä tulviva, joten suljin hymyillen suuni ennen kuin hän keksisi pyytää minua mukaansa tanssimaan ja laulamaan.
 
"It's a kind of magic", sama lause toistettiin toista kertaa ja nostin katseeni nopeasti ovelle. Mustahiuksinen kiharapehko ja jumalaisen kirkkaat sinisilmät hyräilivät vaimeasti kappaleen tahtiin, herättäen minut aamuhorroksesta nopeammin kuin oli sallittua. Pehmeät kasvot maalasivat huulilleen virnistelevän ja juonikkaan hymyn hänen napsutellessa sormillaan tahtia ja tunkiessa väkivoimalla luokseni ystäviensä ohitse.
Hän hivutti kätensä kainaloideni alta, kurottautui radion volyyminsäätäjää kohti ja kovensi musiikkia luvattoman kovalle, että parissa minuutissa tulisi koko kerrostalon asukaskunta valittamaan.
Ja ennen kuin tajusinkaan, Queen veti koko hereillä olleen jengin mukaan rytmiinsä ja sai jokaisen laulamaan Freddie Mercuryn johtamana.

"Äijä on jumala", Teemu sanoi totisena kädet puuskassa hänen päänsä lyödessä kappaleen bassojen tahtiin.
"Universumi se on", Samuel korjasi välisoiton tullessa ja laski huulensa kaulalleni.
Pauli pidätteli hymyään haistaessaan Jimistä haisevien sukkiensa hajun.

-----------------------------------------------------------------

EI OLE TOTTA! YLI 30 000 KÄVIJÄÄ! SUURI KIITOS KAIKILLE IHANILLE LUKIJOILLE JA KÄVIJÖILLE! RAKASTAN TEITÄ! :'3

Herätys

Ikkunaruudun tuollapuolen odotti lähes pikimusta pilvipelto, joka itki sekunnissa kokonaisen Atlantin verran pisaroita. Ikkunan lasiin liimautuessaan ne sumensivat näköpiiristäni viimeöisen tähtitaivaan, joka oli päättänyt paeta kukonlaulun aikaan ennen kuin olin ehtinyt raottaa silmiäni ensimmäistä kertaa sinä säällisesti kurjana aamuna.

Samuelin syvä, levollinen hengitys korvanjuuressani pyysi minua sulkemaan silmäni vielä kerran ja syventymään takaisin uneeni, josta ei jäänyt minkäänlaista muistikuvaa minkälainen se olisi ollut. Pieni kalvahdus painajaisesta mielessäni kävi, mutta kiitin silti Nukkumattia siitä huonosta unimuististani. Joskus olin pohtinut ottavani unipäiväkirjan käyttöön, vaikka uneni olivat joskus niin hämmentävän selittämättömiä ja joskus hyvin ahdistavia, että en olisi halunnut niitä edes muistaa.

Sormeni eksyivät hänen mustiin hiuksiinsa, näpelöivät niitä silkinpehmeitä kiehkuroita, joissa huomasin epähygeeniseksi jääneen puhtauden. Pojan herätessä passittaisin hänet - kenties koko sakin suihkuun pesulle ennen kuin kenellekään tarjoiltaisiin yhtäkään aamupalaa, etenkin ennen kuin Paula ehtisi ennättää pirteänä paikalle keskelle sekasortoa. Minulla ei ollut edes harmainta aavistusta oliko hän kompastunut Riston jalkoihin tepastellessaan ympäri kämppää, vai oliko hän siirtynyt suoraan omaan huoneeseensa huomatessaan kokonaisen kuorsaavan apinalauman olohuoneessa.
Olikohan hän edes tullut?

Nousin varovasti sängystäni jättäen tukin lailla nukkuvan Samuelin epämukavalta näyttäneeseen asentoonsa siepatessani hänen kädessään lojuneen tyhjän alumiinitölkin ja hiivin kömpelöin askelin ulos huoneestani. Yhtä hyvin olisin voinut kietoa viime yön ajan käyttämättömäksi jääneen peittoni hänen ympärilleen, mutta sen verran mitä olin Samuelin yllättävästä luonteesta oppinut, päätin jättää kohteliaat hyvänmielenosoitukset väliin.

Raotettuani hiljaa narisemattoman huoneeni oven kuulin sietämättömän kuorsausorkesterin raikuvan ympäri asuntoa. Yksi huone ei ollut riittänyt jätkäporukalle, vaan jokaisella oli asunnossa ikioma kohta tai nurkka missä he vetelivät hirttä. Päästyäni huoneeni vaara-alueelta ulos, naurussani oli pahemmin pidättelemistä nähdessäni unisen vilkkaan jätkämeiningin.
Eetu nukkui sohvalla pää kuolaa valuttavan Rasmuksen olkapäällä, punahiuksinen Aleksi kyyryssä sohvan reunalla. Meneväluonteinen platinablondi nukkui epämukavasti kolmikon päällä, käsi koskettaen paljasta lattiaa ja jalat tilaavievästi levällään Aleksin ja Rasmuksen sylissä. Pienikin liikahdus ja Teemu olisi pudonnut sekunnin murto-osassa mätkähtäen paljaalle lattialle, joka oli peitetty suurin piirtein samanlaisilla tölkeillä, mitä pidin juuri kädessäni. Suuret ja pienet täplät tahmeaksi kuivunutta olutta tuntuivat inhottavilta jalkapohjissa, ja vielä inhottavimmilta selkäytimessä kuvitellessani hetkeä, jona joutuisin ne itse siivoamaan porukan lähdettyä.

Lattialla makasi punaiseen mattoon kiedottu, hyvin epäonnisen näköinen Risto, joka oli kuorsauskonserton kovaäänisin. Kädet ja jalat maton alla lukittuina, ja Jimi makasi vartioivasti tämän päällä hiljainen mankka sylissään, kuin pidellen huolta Baby Bornista lapsuusaikojensa eskarissa.
Kalle uinui pöydällä monopolin päällä kämmenet päänsä alla tyynynä. Keith nukkui pöydän vieressä itseviritetyn tuolirivin päällä hieman tyytyväisen näköisenä ja tuhisi pää nojaten seinää.
"Missähän ne loput on?" kysyin itseltäni pidellen nauruntirskahdusta hiipiessäni vessaan hiusten pikapesulle.

"Kappas", naurahdin suupielet levällään äkätessäni mustahiuksisen, porukan vähän fiksuimman näköisen jätkän pyykkikoneen päällä tutimassa viimeisiä minuuttejaan. Matias oli repinyt vaatteet yltään tajutessaan, ettei pesuhuoneessa ollut pienintäkään ilmastointia helpottamaan kuumuutta, ja repisi luultavasti hiuksensakin irti pääkopastaan huomatessaan heittäneensä ainoat vaatteensa märkään lavuaariin. Ajatus kohtauksesta jotakuinkin nauratti, mutta olin saanut Matiaksesta viimeöisen perusteella hieman rauhallisen kuvan muihin poikiin verrattuna.

Koruttomasti tassuttelin pesuhuoneen perälle sulkiessani oven ja vetäisin lyttyyn survotun suihkuverhon Matiaksen eteen suojaksi.
Huone oli jäänyt siistiksi, mitä luultavammin mustatukkainen poitsu oli kiltisti heittänyt roskansa roskikseen minua miellyttääkseen, tai sitten se johtui hänen tavoistaan, joista en ollut niinkään varma. Matiaksen unisia kasvoja vilkaistessani vielä kerran varmistaakseni, että hän todella nukkui, mieleeni hyppäsi ajatus etten tuntenut koko jengiä niin hyvin, että voisin jotenkin kehuskella olevani heidän luotettu ja uskottu ystävänsä, jos silläkään pystyi rehvastelemaan ottaen koko tilanteen yleisesti huomioon. Jostain syystä mieleni teki tutustua heihin paremmin, ja Matiaksen tummia, mutta lyhyitä ripsiä tuijottaessani tiesin vielä jokupäivä tuntevani heistä jokaisen, joko hyvällä tai pahalla. Aikaa tutustumiseen olisi riittämiin, sen mukaan mitä jätkät jaksoivat ärsyyntyneiltä koppalakeilta karkuun paeta.

Avasin suihkun ja kastelin etukumarassa pitkät hiukseni, varoen kastelemasta vaatteitani ja verhon takana lököttelevää Matiasta, jonka pelkäsin jossain vaiheessa putoavan pyykkikoneen päältä.
"Kuka vitun höynä siellä jaksaa tähän aikaan aamusta?" aamutuore valitus kuului valkean ja ohuen verhon takaa. Hetken hän yritti korjata itseään parempaan asentoon nukkuakseen viisi minuuttia lisää, mutta tohkeni sen sijaan tympääntyneenä kurkata verhon taakse.
"Sori, kello on kyllä aika paljon", puristin vaivaantuneena hampaitani, vaikken missään vaiheessa ollut katsahtanut kelloonpäin.
"Aa, sinä. Ei se mitään, annat vaan mun nukkua niin kaikki on hyvin", Matias sopersi unisena ja tuudittautui samaan asentoon kuin Kalle ruokapöydässä, kädet päänsä alla.
"Teen kohta aamupalaa", huomautin varovasti vilkaistessani Matiaksen ulkonäköä ennen kuin tunkisin aamupalan ehdoksi suihkukäynnin.
"Ei oo nälkä"
"Vaikka kurkkua kuivaa?"
"Mun suullan vissi joku syöny kissanpaska", Matias siteerasi oivasti Tuntemattoman Sotilaan turunmurretta puhuvaa Hietasta. Naurahdin laimeasti, suljin suihkun hanan ja sieppasin nopeasti käteeni pienen käsipyyhkeen, kiersin sen hiuksieni ympärille ja kipitin viimeiltaisissa vaatteissani pesuhuoneesta ulos, jättäen oven pelastavan viilentävästi auki Matiaksen mieliksi.

Pöydällä vieläkin sikeästi uinuva Kalle riuhtoi itseään parempaan asentoon, ja melkein löi vasemmalla kädellään Keithiä poskelle. Astelin rauhallisin mielin keittiöön, ja melkein kaaduin naamalleni kynnyksen takia. Kynnystä minä ainakin ensimmäisenä tajusin syyttää.

Pauli nukkui keskellä keittiön lattiaa niin sikeää unta, että mieleni olisi tehnyt potkaista häntä huvin vuoksi, hieman katkeroituneena siitä, että olin herännyt ensimmäisenä.
Ruskeahiuksinen, tummatukkainen poika vääntelehti varomattoman liikkeeni takia hereille ja kurkisti tummien silmäpussiensa raskauttamana olkansa ylitse minuun.
"Anteeksi", purin taas vaivaantuneena hampaitani ja mietin miten tokkurassa mahdoin olla. Yhtäkään tölkkiä poikien samaa litkua en ollut ottanut, mutta silti aamu alkoi tukalasti, eniten pojilla onnettoman möhlimiseni takia.
"Paljon kello on?" Paulin kuiva ja käheä ääni oli niin kova, että tuntui ettei hän olisi nukkunutkaan yön aikana. Hän kuulosti heti pirteältä ja elinvoimaiselta, vaikka pinnalliset seikat sotivat niitä ristiriitaisesti vastaan.
"Öö...", vilkaisin nopeasti mikron kelloa. "Puoli kymmenen."
"Mitä hittoa mä täällä vielä lorvin?" Pauli vähän säikähti ja kompuroi horjahdellen pystyyn.
"Muut on vielä täällä", rauhoittelin ja osoitin selkäni taakse monopolinsotkuiseen pöytään, jonka päällä Kalle murahteli pahaenteisesti. "Ei kiirettä."
"Huh", poika huokaisi helpotuksesta ja pyyhkäisi avokämmenellään hietontä otsaansa. Hän katseli minua hetken mietiskellen, saaden minutkin miettimään miksi vielä seisoin paikoillani.
"Ajattelin tehdä aamupalaa", vastasin, ennen kuin hän ehti esittää kysymyksen.
"Miksi olet näin aikaisin jalkeilla?" Pauli kysyi kulmat koholla, väistyen tieltä antaakseen minulle liikkumavaraa voidakseni toteuttaa suunnitelmani. "Luulisi sinun kieriskelevän Samuelin kanssa sängyssä parasta aikaa."
"Se nukkuu", hymähdin kaivaessani keittiön kaappeja, niin kuin Kalle.
"Vetää siis unta ku paavi Vatikaanissa", Pauli totesi pokkanaamalla, saaden minut nauramaan.

"Haluatko mitään?" tarjosin hänelle mahdollisimman montaa aamupalaan kuuluvaa ruokalajia.
"Leipä riittää", Pauli vastasi vinosti hymyillen ja vilkaisi taas pöydälle. "Joudutaan väliaikaisesti syömään täällä, kun tuo leikkii taas leijonaa."
"Kuuluu vissiin luonteeseen",
"Syntyny tollaseks", Paulin äänestä kuuli huvittunutta ivaa. "Kova tappelemaan ja pitämään kiinni oikeuksistaan, puhumattakaan miten huono se on häviämään. Puhumisessa Kalle häviää kenelle tahansa, mutta vahvat mielipiteet sillä on. Ja ne mielipiteet useimmiten edustaa ennemmin häntä, kuin jotain vähemmistöä tai enemmistöä."
"Kuulostaa vaikealta ihmiseltä"
"Kiitä luojaasi ettet joutunut katsomaan ton perään kun se oli viisvuotinen räkänokka", Pauli virnisti kuvitellessaan näyn, mutta piilotti nopeasti sen kaiken pokerinaamansa alle muistaessaan useammankin jutun.

2 viikon tauko!

Olen nyt lomalla 2 viikkoa. Lähtö oli aikaisin maanantaiaamuna, ja nyt meikäläinen löysi itsensä Puolasta :D
Perse on niin kipeä, ettei mitään rajaa...

Koittakaa jaksaa, 2 viikkoa se vain on! Minullekin kidutusta, mutta lomaa vihdoin. Ja vasta sitten kun pääsen pois moottoripyörän kyydistä, saan kohta krampin...

- RockabillyDelilah

Taru

Hän laski minut sängylleni, yrittäen hellästi irrottautua lujittuneesta otteestani, kämmenet puristuneina nyrkkiin ahmien koko kankaan käsiini. Sormeni eivät tahtoneet päästää irti hänen perääntyessään, jättäen viimeisimmän suudelman kesken.
Käteni nousivat käskemättäni hänen valkoisen toppinsa kaulukselle ja vetivät häntä väkipakolla takaisin luokseni, huulet anellen lisää Amorin nuolia. Varovaisen tunnustelevasti hän hiveli nenänpäällään vasenta poskeani, silmät tavoitellen omiani hänen kuljettaessaan hitaasti kylmää kättään paitani alle.

Ja samassa hän veti kätensä pois hänen silmistään tulvineen halun ilmoittautuessa mukaan peliin. Hän laskeutui vaitonaisena istumaan lattialle, nojaten sängyn vasempaan reunaan ja laskien päänsä taaksepäin patjaa vasten nähdäkseen katon. Hän asetti kädet huokaisten päänsä alle ja hengitti raskaasti.
"Pelkuri", mutisin pettyneenä lyöden avokämmenellä otsaani tajutessani kuinka tyhmä olinkaan. Pimeys imi hänen hiuksensa, mutta ikkunasta tulvineen kirkkaan katuvalon säteet paljastivat himmeästi hänen kasvonpiirteensä, jotka jollain tavalla osoittivat tunnetta nimeltä 'tyytymättömyys'.

"Älä leiki vanhempien kanssa", Samuel tunnusteli taskujaan.
"Ai siitäkö on kyse? Mistä lähtien se on alkanut sinua vaivaamaan?" matelin sängyn sotkuisten peittojen seasta tunkien pääni hänen omansa vierelle.
"Ai mikä?" Samuel kysyi turhautuneena huomatessaan, että taskuista ei löytynyt sätkän sätkää hillitsemään häntä. Olohuoneen jätkillä olisi varmasti ollut antaa pari kappaletta lainaksi, mutta Samuel oli liian laiska ja haluton nostamaan takamustaan lattialta. Etenkään siinä vaiheessa, kun hän kuuli tupakkaakin pahempaa riippuvuutta aiheuttavan hengityksen aivan korvansa juurella.
"Minun ikäni. Olen alaikäinen", arvuuttelin suu leveässä virneessä kuiskutellessani hänen korvaansa. Hänen tullessaan elämääni, tulella leikkiminen oli muuttunut houkuttelevaksi ajanvietteeksi.

"Se ei ole mikään este", Samuel tuijotti ikkunan takaa paljastuvaan pimeään taivaaseen, josta oli alkanut tuikkia useampi tähti, lukuunottamatta hurmaavaa sinihopeaa kuuta, joka oli vanginnut hänen katseensa ensimmäisenä.
"Sinulla on sitten varmaan muita esteitä?" kysyin kohottaen katseeni kauniinväriseen, valaisevaan yön aurinkoon, josta olin lapsena haaveillut monia asioita. Toivoin olleeni kuussa syntynyt lapsi, viimeinen kuun jälkeläinen ja kruununperijä, joka vahti lukuisten lemmikkikaniensa perään. Vanhan japanilaisen uskomuksen mukaan kuussa asui pupujusseja.

"Samuel", kuiskasin hänen korvaansa pitäessäni katsetta kuussa.
"Hm?" hän nojasi päällään poskeani vasten tuijottaen samaa kaunista taivaan lyhtyä kuin minäkin.
"Oletko koskaan ajatellut, että kuussa asuisi kaneja?"
Hänen huulensa levenivät huvittuneesti lähes korviin asti, mutta hän ei kääntänyt päätään minuunpäin.
"Mistä sä revit noita aiheita?" hän naureskeli.
"Lapsuudesta", laskin katseeni hymyillen lattiaan piirtäessä mieleeni ne muistot minusta ja Noorasta leikkimässä vuosisadan kauneinta rakkaustarinaa. Hän oli leskikuningatar kuusta, joka rakastui maan komeaan prinssiin.
Myöhemmin sain kuulla tarusta, joka oli lähes samanlainen leikkiimme verrattuna, mutta pari juttua olimme kuvitelleet väärin. Itkin silmät päästäni kuullessani koko tarinan, vaikka se olikin pelkkä uskomus.

"No sinullahan on ollut vilkas lapsuus", Samuel naureskeli kommentoiden asiaa sarkastisesti. "Et poikkea muista juuri mitenkään. Sillä aikaa kun muut leikkivät prinsessa Ruususia ja Tuhkimoita niin sinä kuvittelet kuussa asuvan kaneja. Tyttö, olet ihana."
"Älä pilkkaa!" puna nousi poskilleni ja tönäisin entistä kovempaa nauravaa poikaa kiusaantuneena. "Ihan totta! Vanhat uskomukset ovat ihania."
"Yhtä ihania kuin sinä", Samuel virnisteli yrittäessään hillitä nauruaan, välttääkseen loukkaamistani.
"Älä viitsi, olen tosissani", mutisin painaen pääni vasemman kämmeneni varaan ja kohotin katseeni vielä kuuhun.

Samuel huokaisi, häivyttäen virneen pois kasvoiltaan ja katsoi sivuprofiiliani hetken hiljaa. Tunsin viileän hengityksen poskellani, silmät jättäen jälkensä omiini.
"Kerro yksi", Samuel houkutteli minua kääntämään pääni hänen suuntaansa. "Yksi vanha taru, minä kuuntelen."
"Naurat, en todellakaan kerro", tuhahdin huokaisten. Viileä sormi silitti oikeaa poskeani Samuelin hymyillessä vastustamattomasti.
"Kerro nyt", hän supisi pimeyteen kaikuvat sanat. Kahden sydämen rummut löivät ilmaan sekavia rytmejä, minä laskin sekopäisesti tahtia yrittäessäni pitää itseäni järjissäni.

Huokaisin rauhallisesti ja syvään luovutuksen merkiksi raapiessani ohimoani vaivaantuneena.
"Mistä sitä nyt kertoisi...", tuumin itsekseni kohottaen katseeni kuuhun hakien siltä vastausta. Samuel seurasi jokaista kasvojeni liikettä ovelan vino hymy suupielessään.

"No", pidin katseeni vielä pari sekuntia kuussa päättäessäni kertoa omasta mielestäni yhden maailman ihanimmista taruista, jolle Samuel varmasti kohauttaisi olkapäitään. "Kuussa asui kerran rauhan ja rakkauden valtaama kansa, jota hallitsi kaunis ja nuori kuningatar Selene. Hopeavalkoiset hiukset, puhtaanvalkoiset vaatekankaat yllään ja silmät olivat kuin kuut pienoiskoossa. Hauras vartalo, hyvin hurmaava ja suloinen. Hänellä muistaakseni riitti kosiskelijoita vaikka millä mitalla ja Ylijumala Zeus oli yksi heistä. Häntä ei silti kiinnostanut miehet siinä mielessä, vaan hän katsoi kansansa hyvinvoinnin perään ja rakasti kaikkia. Aina öisin hänellä oli tapana käydä 'kävelyllä' omien hevostensa kanssa, ja matkasi lähelle Maan pintaa nähdäkseen planeetan, jonka kanssa oli rauhanliitossa.
Kerran hän kuitenkin näki nukkuvan miehen lampaiden keskellä, mies oli paimen. Nuori, komea, jollain tavalla erilainen ja siksi vei Selenen huomion, oikeastaan sydämen. Miehen nähdessään Selene saapui joka yö katsomaan nukkuvaa paimentaan, johon oli rakastunut, eikä missään vaiheessa vihjaissut miehelle olemassaolostaan. Hän toivoi näkevänsä tämän aukaisevan silmänsä ja heistä tulisivat pari, mutta muistaessaan oman kuolemattomuutensa ja paimenen kuolevaisuuden, Selene ryntäsi hätäisenä Zeuksen puheille, anellen tätä antamaan rakkaalle paimenellensa ikuisen elämän, jotta he kummatkin voisivat elää yhdessä ikuisesti nuorina. Zeus empien toteutti Selenen hartaimman toiveen ja teki paimenesta kuolemattoman. Selenen tullessa tulevan miehensä tykö seuraavana yönä, hän sai huomata ettei mies aukaisisi enää ikinä silmiään, niin kuin oli päivisin aina tehnyt.
"Mitä sinä teit?!" Selene syyllisti Zeusta itkusilmin.
"Varo mitä toivot. Hän elää, mutta sokeana", Zeus häipyi Selenen ulottumattomista ja jätti katkeruudesta itkevän tytön omillensa."

Samuel kuunteli hiljaa kasvot peruslukemilla.
"Selene piilotti miehensä kallioiden uumeniin johonkin luolaan, ja he elivät siellä yhdessä koko elämänsä. Selene taisi kuulemma synnyttää paimenelle 15 lasta, vaikka mies ei herännyt Selenen toiveen jälkeen enää koskaan."
"Eihän siinä ole mitään järkeä", Samuel tuhahti lopun jälkeen koittaneen hiljaisuuden vallitessa huoneen. "Mies nukkuu ja nainen synnyttää sille lapsia."
"Mies eli, Selene taisi hoitaa kaiken tämän puolesta", kohautin olkiani. "On monta tapaa nukkua."
"Mikä sen paimenen nimi oli?"
Käänsin katseeni nopeasti totiseen Samueliin, joka ei langennut pilkkaamaan pitämästäni tarinasta.
"Endymion", hymähdin pudistellen päätäni. "Olin aika lapsellinen tuolloin, nykyään vain hävettää, että tuollaiset valeet viehättää minua."
"Keksijä on myöntämättä ollut nero", Samuel kohotti kulmiaan ilmaistakseen vähän päinvastaisen reaktionsa.
"Ja romanttinen kusipää, joka sai naisia", totesin nauraen.

Nauruni loppui lyhyeen hieroessani poskeani hänen omaansa vasten, surullisuuden painaessa minua alimpaan rakoon.
"Käykö meillekin niin?" kysyin haikeana.
"Meidän juttu on jo toinen tarina", Samuel hivutti kätensä niskani taakse ja silitti hiuksiani sotkuun.
"Kerro siitä", hymyilin sulkien silmäni ja laskiessani pääni hänen paljaalle olkapäälleen.
"Se on jo aika seksuaalinen tarina...", Samuel naureskeli itsekseen. Nauru loppui lyhyeen hänen kuullessaan uniset huokaukset korvansa juuressa ja hän käänsi päätään nähdäkseen mistä oli kyse.


Punahiuksinen Ariel oli nukahtanut hänen olkapäälleen, rauhallisen hengityksen tuudittaessa häntä entistä syvempään uneen.
"Idiootti", Samuel tuhahti pienesti hymyillen. Hän kaivoi toisella kädellään sängyn alta viileää tölkkiä ja virnisti voitokkaasti saadessaan alumiinipurkin käsiinsä. Hampaillaan ja vasemmalla kädellä hän yritti avata sen, oikean käden silittäen tyttönsä pehmeää hiuspehkoa, jonka jättäminen vaivaisen juoman vuoksi ei houkuttanut.

Hän häivytti kuivuuden kurkustaan, katsoi hetken aikaa sinihopeaa kuuta heidän yläpuolellaan ja hän päätti siunata kuunvalolla ja sinetöidä suudelmalla kaksikon välisen siteen, joista hän päätti olla puhumatta ääneen.
Musta, valkeassa valossa kiiltävä hiuspilvi kumartui kalpean tytön puoleen, huulien koskettaessa hellästi toisen omia ilman lupaa ja kirkkaan sinisten silmien toivottaessa kauniita unia siniharmaille silmille, jotka piilottivat taakseen haaksirikkoutuneita laivoja ja tummia myrskypilviä keskellä valtamerta.

Hän veti päänsä taaksepäin jättääkseen Selenensä rauhaan ja tuijotti pitkään pyöreää kuuta, juoden tölkkinsä loppuun ja nukahtaen omiin lapsellisen naiiveihin ajatuksiinsa kaksikon tulevaisuudesta.
Vielä kerran hänen teki mieli kantaa särkynyt tyttö sateessa kotiin, ja vielä kerran hänen olisi tehnyt mieli sanoa ne kielletyt sanat ääneen, jotka hän vahingossa kuiskasi simahtaneille korville, pimeyden sulkiessa heidät lopullisesti yhteen.
Hän oli riippuvainen, toivoton paskiainen.
Noihin sanoihin hän nukahti, kuun hymyillessä heille hyvää loppuelämää.