Kutsu menneisyyden maisemiin

Kuinkahan monetta kertaa pyytelen taas anteeksi teiltä kaikilta lukijoilta? Todella toivoisin, että edes joku yrittäisi ymmärtää kuinka minulla on nykyään oikeasti vaikeaa saada revittyä kunnolla aikaa kirjoittaa ja toteuttaa mitään omaa. Aloitin juuri lukion toisessa paikkakunnassa ja ihan oikeasti on pakko sanoa, että se vie kaiken voimani. Aivan kaiken.
Kuvitelkaa: Heräätte aamuviideltä, menette 45 minuuttia vievällä bussilla kouluunne ja olette siellä 3-4:n asti iltapäivällä, palaatte taas samalla 45 minuutin bussilla omaan kotikuntaanne (ja jos onni käy, pääsee puolella tunnilla kotiin), mutta et saakaan mennä kotiisi sänkyyn lokoilemaan, vaan sun pitää mennä seuraavaan koulutuspaikkaan teoria-ja ajotunneille, jotka vievät joko kolmesta seitsemään iltaan asti. Ja loppupäivä läksyjä. Sitten yrität yhdeksältä illalla saada unta, mutta koska uni tulee keskiyöllä, saat joka päivä nukuttua vain viisi tuntia.
Olen ihan naatti. Pakko tätä kuitenkin on kestää, paikka jossa käyn on ihana, mutta kun lomia tuskin on ollenkaan. Syysloma kaksi päivää + viikonloppu, satunnaisia yhden päivän lomia, joululoma vain viikon...

Olen monta kertaa, ihan oikeasti monta kertaa miettinyt miten menettelen Devilin kanssa kun ei aikaa löydy. Tiesin monen ottavan asian negatiivisesti Devilin kuolemana, vaikka tarkoitus ei ole se kiireestäni huolimatta. Viikonloput ovat yksi keino, mutta silloinkin minun pitää löytää voimaa jaksaa kirjoittaa ja univelatkin pitää totta vieköön maksaa.
Tänään heti herättyäni mielessäni oli ensimmäinen asia: Loving my Devil boy. En ollut edellisiltana ajatellut juuri mitään, pitkin viikkoa kylläkin kirosin itsekseni etten ollut päässyt sitä jatkamaan. Tänään kuitenkin sain pakottavaa motivaatiota jatkaa ja synnytin pientä kipinää jatkamisen halusta.

Tässä sitä jatkoa nyt sitten olisi. Yritän kaikkeni pitääkseni vauhdin tasaisena, mutta en usko sen olevan jokapäiväistä tarinan jatkamista niin kuin silloin taannoin, kun minulla sattui viimein olemaan aikaa ja intoa. Toivottavasti pääsen tästä taas vauhtiin ja totun lukioelämään ja säännöstelemään vapaa-aikani.
Koitattehan ymmärtää minuakin? :(

Kirjoitin nyt jatkoa ilman pakkoa, olisin yhtä hyvin voinut jättää tämän sikseen ja jatkaa lepäämistä ja akkujen lataamista uutta viikkoa varten, mutta jokin sisäinen Devil-rakkaus käski minua matkustamaan taas omiin maailmoihini edes hetkeksi.

Ja tämä jos mikä rentouttaa minua.

PS. Uusi kysely, tuo ei seiso tuossa kuin pari viikkoa, joten pyytäisin teiltä nyt pientä pyyntöä: Ehdottakaa uusia kyselyitä! Mitä tahansa mitä mieleen tulee! :)
Ja lukijoitahan siis kertyi 211. Kiitos kiitos kiitos kiitos todella todella paljon teille kaikille ♥ Myös lukutoukkiakin tullu pari lisää, kiitos! Piristitte ihan suunnattomasti yhtä harakkaa täällä ruudun toisella puolen!

-RockabillyDelilah

-----------------------------------------------------------------


"Voi luoja, taasko tuota", Kalle huokaisi, loikkasi tilaavievästi alas tiskiltä ja tepasteli täyteen ahdatusta keittiöstä ulos. Romanttiseen tunnelmaan kyllästyneet Rasmus ja Pauli häipyivät samaa vauhtia parvekkeelle aloittamaan ensimmäiset aamutoimensa ja jättivät jäljellä jääneet pieneen keittiöön puuhastelemaan omiaan.

"Meidän pitäis tehdä pikkuhiljaa lähtöä", Samuel sanoi sammaleisesti rähmän yrittäessä pitää hänen silmiään puoliunessa.
"Niin tosiaan pitäisi", myönsin nyökytellen ja viitoin häntä katsomaan lattiaa. "Ja jätätte minut tänne luuttuamaan."
"Ei se niin iso homma ole", Samuel virnisti painaen kasvojaan olkapäätäni vasten. Huomaamattomat, tummuneet silmäpussit hänen silmiensä alla kertoivat halusta nukkua lisää.
"Ei olekaan. Aloitan siivoamisen hiuksiasi käyttämällä", mutisin piilottaen virneen huuliltani. Jimi hörähteli selkämme takana.
"Päivän ekologisin teko. Ei tarvitse edes pestä", Jimi nauroi hetken aikaa, kunnes väsynyt huokaus sai hänet venyttämään selkäänsä ja käsiään pitkiksi ja naksahdus selkärungossa sai hänen silmänsä aukeamaan saman tien.

"Käykää suihkussa ennen kuin lähdette", ehdotin irrottautuen Samuelin otteesta.
"Mitä turhaan" Samuel puuskui ja nappasi voitelemattoman leivän käsiinsä sen syödäkseen. "Sitä paitsi Matias ehti varata sen jo."
"Sehän vain nukkuu"
"Ei enää"

"Ei kovin hyvä ilma lähteä mihinkään", Pauli kurtisti kulmiaan epäluuloisesti. "Tie on liian liukas."
"Ei se kuitenkaan mitään estä. Lähdetään vaan, mitä me täällä enää tehdäänkään?" Kalle tokaisi kuin ohimennen ja veti voimakkaan sauhuannoksen. "Mistä toi tyttö edes ilmestyi?"
"Ei ole kuule mitään järkevää selitystä", Pauli naurahti. "Ihan ookoohan se loppujen lopuksi on."
Rasmus piti katseensa liimautuneena asfalttiin ja hengitti syvään. Suupielet mutristuivat hetkeksi ja tupakanpoltto oli muuttunut konemaiseksi touhuksi. Tahmeaksi muuttuneen litkun peittämä Olli makasi tajuttomana parvekkeen karhealla pinnalla eikä hänestä nähnyt minkäänlaista heräämisen merkkiä, vaikka kolmikko puhui varsin kovaan ääneen ottaen huomioon, että he olivat vasta äskettäin heränneet.

Kalle potkaisi kevyesti Ollia jalkaan ja pian toisen ja kolmannenkin kerran Ollin jatkaessa uinumista.
"Kyllä se sitten herää", Pauli rauhoitteli.
Rasmus nosti katseensa ja pysäytti poikien ajatukset tykkänään, palauttaen aiheen takaisin äskeiseen.
"On se kumma kun meillä ei muutenkaan mene hyvin ja yhtäkkiä tuo tipu ilmestyy meidän elämäämme sotkemaan asioita vielä enemmän", hän pohti melkein kuin itsekseen.
Pauli vilkaisi hämmentyneenä Rasmusta, Kalle tumppasi kessunsa ja heitti laidan yli alas.


Pojat olivat jo lähtövalmiita. Kaikki muut paitsi Samuel, joka oli tahallaan jäänyt jälkeen. Osa oli pistänyt asian pahakseen, mutta toiselle puoliskolle esitys oli suorastaan naurettavan huvittava, siltikin mitäänsanomaton.
"Samuel, ootko edes tulossa?"
"Tuun perässä!", hän huusi suihkuhuoneesta karhealla äänellä. Kultakutrinen Keith vilkaisi vielä kerran minuun ennen kuin käänsi selkänsä, eikä piirtänyt kasvoilleen edes väkisin aiheutettua hymyä.
"Tulekin sitten, sinne missä tavallisestikin nähdään", Keith vastasi ja häipyi muiden mukana ulos.

Jimin paljas käsivarsi kietoi minut kainaloonsa ja leveä hymy sai minut vaivaantumaan entistä enemmän ajatuksesta, että pojat tiesivät Samuelin jälkeenjäämisen olleen tahallista.
"Mihin te jätitte nahkatakkinne?"
"Pidä se housuissaan", Jimi naureskeli.
"Pidän siitä huolen", virnistin ilmaistakseni kiusaa tekevät haluni Samuelia kohtaan.
"Hyvä", Jimi taputti minua olkapäälle. "Me ei nimittäin tulla tänäiltana Rolliniin, saatika koko viikonloppuna."
Ilmeeni hyytyi sekunnin murto-osassa lähes täysin.
"Me saatetaan tulla käymään--"
"Se ei ole kovin viisasta. Just selvittiin Paulasta, toista kertaa ei selvitä", laskin katseeni huokaisten maahan. "Arki tekee paluuta."
"Piristy nyt. Pitäkää nyt niin paljon hauskaa kuin tarvitsette, nähdään sitten myöhemmin", hän oli kääntämässä jo selkänsä.
"Kiitos Jimi"

Hän katsahti olkansa yli uudestaan nähdäkseen kasvoiltani mitä tarkoitin, mutta tuki ihmetystään sanoin.
"Mitä tarkoitat?"
"Ilman sinua en seisoisi näin varmana pystyssä", nostin katseeni kulmieni alta häneen.
Ohuet hymynpiirteet hänen kasvoillaan meinasivat langettaa minutkin samaan olemattomaan ansaan. Siniset, melkein viattomat silmät olivat kuin pestyt muiden lyijyn tahrimalla verellä.
Ehkä minä joskus vielä pääsisin tuntemaan heidät paljon paremmin kuin minä itseni.
"Mitä suotta", hän vähätteli kädellaan huitaisten. "Morjens!"
"Tervemenoa...!"

Samassa kun ulko-ovi pamautettiin kerrostaloa räjäyttävästi kiinni, jossain selkäni takana avautui toinen ovi.
"Sulta loppu shampoo, sori", mustahiuksinen, yltäpäältä kalpeaihoinen poika narisutti muka-pahoittelevasti hampaitaan. Putipuhdas, kehoon jääneet vesipisarat olivat kastelleet alapään ympärille kiedotun pyyhkeen puolimäräksi, hiukset olivat lässähtäneet ja lähes suorat.
Iho hehkui edessäni paljaana, saaden käsivarteni peräytymään kananlihalle kuvitellessani jotain tuota näkyä ihastuttavampaa. Hetken epäilin hänen käyttäneen jotain niistä Paulan ihonhoitotuotteista, mutta koska Samuelin kasvonpiirteet olivat täysin normaalit eivätkä naurua pidättelevät, uskoin näkeväni ulkoisesti täydellisemmän ihmisen kuin olin ensimmäisellä kerralla osannut odottaa.
"Ja käytin sitä liljantuoksuista saippuaa, ei kai haittaa?"

Tunsin veren nousevan epämiellyttävästi pitkin kurkkuani. Samuelin kasvoilta paistoi hämmentyneisyys ja ennen pitkää säikähdys.
"Jossu, miks sulta tulee verta nenästä?"
Painoin kämmenen nenälleni ja ryntäsin sokaistuneena pesuhuoneeseen hakeakseni paperia, enkä vilkaissut Samuelin houkuttelevaa vartaloa kertaakaan oman hyvinvointini ja vereni tähden.
"Perverssi", Samuel nauroi räkänaurua minun rullatessani vessapaperirullasta usean metrin paperia tukkiakseni verenvuodon.

Pytty oli täynnä tummanpunaista paperia, pieniä veritäpliä oli vuotanut pitkin lattiaa ja rulla oli alkanut kutistua. Peilikuva heijasti nolostuneen punatukan nyrpeät kasvot, jotka välillä vilkaisivat oven suulla nojaavaan, puolialastomaan poikaan ja viittoi kädellään minulla olleen vielä verta naamassa.
"Tuossa on vielä"
"Jaa"
Pojan huulille levisi itsevarma hymy. Hän laski puuskassa olleita paljaita käsiään pyyhkeensä solmukohtaan ovela ja ilkeamielinen virnistys naamallaan. Huomasin sivusilmällä hänen aikeensa ja mulkaisin häntä.
"Jos sen teet niin heitän sut parvekkeelta alas", mutisin varoittavasti, puna hehkuen poskillani.
"Sitä ennen joudut luovuttamaan kaikki veresi Punaiselle Ristille", Samueli pilkkasi. "Jos kosket minuun, pyyhe lentää."
"Ei minulla yleensä vuoda verta nenästä", ihmettelin nolona katsellen peilikuvaani ja pyyhkien loputkin veret pois.
"Minä nyt satun olemaan tälläinen pervojen kuvitelmien magneetti", Samuel virnisti, ottaen varovasti lähestyviä askeleita minua kohti, enkä tajunnut asiaa ollenkaan.

"Ette kuulemma ole tulossa Rolliniin tänään", huokaisin vähän pettyneenä, heittäen viimeisen paperin pyttyyn ja vetäisin kahvasta.
Laskien päätään hiukan alemmas, hivuttautuen selkäni taakse ja painaessaan huulensa jälleen kerran paljaalle olkapäälleni näin sen silmäparin tuijottavan minua peilin kautta. Tälläistä se oli aina ollut, tälläistä se tulisi aina olemaan. Sitä samaa, paikallaan pyörimistä mikä ei tuntunut todistavan juuri mitään.
Hän suoristi selkänsä ja pudisti päätään.

"Milloin näemme taas?"
"Turhaan huolehdit, kyllä minä tulen käymään kun ehdin"
Hän painoi kasvonsa takaraivoani vasten, hengitti hetken syvään sulkien silmänsä peililtä ja tulevaa miettivältä katseeltani.
Juuri kun olin kääntymässä ympäri ja tarttumassa häntä kädestä, hän aukaisi silmänsä, palautti itensä takaisin maanpinnalle ja käänsi minulle selkänsä tulkitsematon ilme kasvoillaan.
"Menen pukemaan", hän huikkasi ja häipyi pesuhuoneesta.
Tälläistäkö se tulisi olemaan? Kulkisimmeko siinä samassa ympyrässä pitkäänkin, huutaen tuskanhuutoja siitä, ettemme päässyt siitä mihinkään?
Oli niin raskauttavaa ajatella ettei meillä ollut tilaa elää niin kuin muilla.


Ovelta kuului avaimen kilahdus. Olin juuri saanut luututtua lattian ja vielä Paulan huoneenkin putipuhtaaksi juuri ennen hänen saapumistaan. Tölkit oli piilotettu seuraavaa kauppareissua varten panttien toivossa, ja olin suihkutellut ainoan käyttämättömän hajuvesipulloni puolet sisällöstä puhdistaakseni ilman mahdollisimman raikkaaksi. Kaikki ikkunat olivat auki ja tiesin Paulan arvaavan heti mitä talossa oltiin tehty ennen hänen tuloaan.
Saippualla vaahdotettu täysi vesisanko toimi pesuvetenä, vanha käytetty ja pesuhuoneen siivouskaapista löytynyt luuttu oli parilla hankauskerralla tuottanut hyvin tulosta. Taustalla soi kasaamani soittolista omilta cd-levyiltäni löytyneistä kappaleista, kampaamattomat hiukseni olin kiertänyt ja kiinnittänyt nutturalle.

Ovi aukeni. Sisään asteli vähän ulkoisesti sekalaisissa tunnelmissa ruskeatukka, jonka ihasteleva ilme jumittui oitisi puhtaaseen kämppään ja rauhalliseen tunnelmaan. Hän sulki oven perässään, potkaisi kengät siististi jalastaan ja katseli ympärilleen positiivisesti tyrmistyneenä.
"Oletpas ollut ahkera tänään", hän hymyili auringon voimalla. Eiliset vaatteet tungettuina olkalaukkuun, hiukset hieman likaiset, mutta silti siististi ponnarilla. Yllään hän piti mustia lainattuja urheiluvaatteita ja vaaleanpunaista Puma-hupparia. Meikin hän oli jättänyt vähälle, mutta sitäkin kuitenkin oli, läntättynä pitkin naamaa entisten päälle.

"En ole ikinä nähnyt mitään näin puhdasta, paitsi itteni", Paula vitsaili. "Käyn saman tien suihkussa, niin tulos on harmoninen jopa minunkin kohdallani."
"Paula", huomasin sanovani ennen kuin tajusin asiaa. Hän ei ollut ehtinyt kääntää selkäänsä ja hän lukitti katseensa kysyvästi minuun.
"Niin?" hän kysyi, huulille levittyen yhtäkkiä onnellinen hymy. Nostin käteni hieroakseni vaivaantuneesti niskaani, laskin päätäni nolona alemmas ja kohotin katseeni Paulaan.
"Vietetäänkö yhteinen lauantai?"

Paulan silmiin kohosivat onnen kyyneleet, jotka eivät päässeet virtaamaan poskille. Tyttöjen välinen herkistely ei tuntunut loppuvan ikinä, minunkaan kohdallani.
"Voi kulta, totta kai pidetään!!" Paula juoksi syliini, kaataen minut ja vesisangon kumoon.


Tili alkoi vilautella säästöpossun pohjaa Paulan ehdotellessa minulle loistavia vaatekappaleita. Hänellä itse sattui olemaan jälleen kerran tukku tuohta mukana eikä minulla ollut mitään tietoa tulevasta palkkapäivästä. Rolliniin piti jotenkin illalla karata ilman, että Paula näki, vaikkei siellä olisi ollut mitään kiinnostavaa minua varten.
Kaivoin tilikorttini lompakostani esiin, vilkaisin vielä kerran ostopäätöksiini ja sitten Paulaa, joka oli maksamassa omiaan käteisellä.
"Niiden poikienko takia siellä oli niin sotkuista?" Paula kysyi minulta hymyillen ja antoi myyjättärelle tasarahan. Hän sieppasi kaupan nimellä varustetun pussin käteensä ja riensi minun luokseni päästääkseen takanaan olleet asiakkaat asioimaan.
"Joo", mutisin helpottuneena siitä, että olin jaksanut siivota sen kaiken. "Ihmettelin kyllä mikset sinä tullut."

"Ajattelin sinun jääneen jonnekin muualle yöksi kuin kotiin, enkä minä olisi halunnut virua siinä kämpässä ilman sinua tai muuta seuraa", Paula selitti. Painoin tunnusluvut oikein ja pienen laitteen näyttö paljasti suomeksi, että ruotsiksi "Tapahtuma hyväksytty".
Paula nappasi pussin minulle minun sählätessäni lompakkoni ja myyjältä saaneen kuitin kanssa. Hän työnsi minua varovasti sivummalle tehdäkseen saman kohteliaisuuden minunkin selkäni takana odottaneille asiakkaille.
"No, olin siellä kuitenkin. Ne apinat vei liikaa tilaa, pakko sanoa. Oli ihan hyvä, ettet tullut", naurahdin puoliksi hymyillen ja nappasin pussin Paulalta laitettuani lompakon laukkuuni.

"Mennään seuraavaksi syömään! Ehdotan Subwayta!" Paula innostui, tarttui minua kädestä ja lähti melkein juoksevin askelin viemään meitä vastakkaisen kadun leipäravintolaan.
"Rauhoitu, Paula!" huuhdahdin puolisäikähtäneenä juostessamme keskeltä autotietä autojen ajaessa siitä jatkuvasti ohitse. Kummastakin suunnasta oli jo tulossa yhtä useampi määrä, mutta se ei tuntunut Paulaa pysäyttävän.

Toisen puolen kadun reunan tavoittaessamme Paula nauroi tyytyväistä maailmanhallitsijan naurua minun huhkiessani itseäni takaisin eloon. Sydän oli lopettaa säikähdyksen takia toimintansa, pieni nauravainen hymy siitä huolimatta nousi huulilleni vilkaistessani Paulaa, joka melkein kieri maassa.
"Rauhoitu, olen ihan tosissani. Tuossa olisi voinut käydä huonosti", yritin naureskellen puhua häneen järkeä. Hän ei välittänyt.
"Tule, mennään sisään!" hän viittoi minua peräänsä, aukaisi raskaan avonaisen oven ja riensi sisälle lämpimään.

Syksy oli muuttumassa talveksi. Sateen jäljiltä koko maa oli tuntui jäätyneen eikä aurinkoa näkynyt minkään pilvihattaran takana. Fiksut olivat jo pukeneet ylleen värikkäät tuulitakit ja heijastimet, osa kulki tyylikkäissä saappaussa, mutta siitäkin huolimatta he tinkivät tyylistä niin kuin minä ja Paula.
Kylmät tuulenpuuskat muistuttivat minua kaivamaan takkikokoelmani esiin kotiin päästyäni, talven tuloon ei menisi enää kauaa.

Farkkujen taskussani värisi. Hätkähdin saman tien hereille tarkistaakseni kadun joka nurkan ihan huvin vuoksi. Vedin toisella kädelläni oven auki, toisella kaivoin taskuani saadakseni luurini käsiini nähdäkseni mikä sitä vaivasi.
Painoin näppäinlukon auki ja painoin ylävasenta nappia uudestaan avatakseni uusimman viestin.
"Jossu! Mitä sä otat? Minä tarjoan!"
Hetken katseeni jumittui puhelimen näyttööni voidakseni lukea sanat uudelleen varmistaakseni lukeneeni oikein.
"Jossu?" Paula huhuili tiskiltä, huoneen toisesta päästä vähän huolestuneella äänellä.
Kohotin katseeni häneen suu hieman hämmentyneenä auki: "Joo, oota hetki."

"Hei kulta :) Tulisitko käymään täälläpäin, meillä on kova ikävä sinua. Käykö ensi viikonloppu? Mitä sinulle kuuluu?"

Paluu Keravalle sai kehoni hytisemään hyljetyn tunnetta ajatellessani väkisin Nooraa. Kestäisinkö minä? Jokin sisälläni huusi minua kieltäytymään kutsusta, mutta koska ikävä vanhempiani kohtaan oli lähes yhtä suuri, päätin naputtaa saman tien myöntävän vastauksen.

"Tulen ensi viikonloppuna."