keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Herätys

Ikkunaruudun tuollapuolen odotti lähes pikimusta pilvipelto, joka itki sekunnissa kokonaisen Atlantin verran pisaroita. Ikkunan lasiin liimautuessaan ne sumensivat näköpiiristäni viimeöisen tähtitaivaan, joka oli päättänyt paeta kukonlaulun aikaan ennen kuin olin ehtinyt raottaa silmiäni ensimmäistä kertaa sinä säällisesti kurjana aamuna.

Samuelin syvä, levollinen hengitys korvanjuuressani pyysi minua sulkemaan silmäni vielä kerran ja syventymään takaisin uneeni, josta ei jäänyt minkäänlaista muistikuvaa minkälainen se olisi ollut. Pieni kalvahdus painajaisesta mielessäni kävi, mutta kiitin silti Nukkumattia siitä huonosta unimuististani. Joskus olin pohtinut ottavani unipäiväkirjan käyttöön, vaikka uneni olivat joskus niin hämmentävän selittämättömiä ja joskus hyvin ahdistavia, että en olisi halunnut niitä edes muistaa.

Sormeni eksyivät hänen mustiin hiuksiinsa, näpelöivät niitä silkinpehmeitä kiehkuroita, joissa huomasin epähygeeniseksi jääneen puhtauden. Pojan herätessä passittaisin hänet - kenties koko sakin suihkuun pesulle ennen kuin kenellekään tarjoiltaisiin yhtäkään aamupalaa, etenkin ennen kuin Paula ehtisi ennättää pirteänä paikalle keskelle sekasortoa. Minulla ei ollut edes harmainta aavistusta oliko hän kompastunut Riston jalkoihin tepastellessaan ympäri kämppää, vai oliko hän siirtynyt suoraan omaan huoneeseensa huomatessaan kokonaisen kuorsaavan apinalauman olohuoneessa.

Olikohan hän edes tullut?

Nousin varovasti sängystäni jättäen tukin lailla nukkuvan Samuelin epämukavalta näyttäneeseen asentoonsa siepatessani hänen kädessään lojuneen tyhjän alumiinitölkin ja hiivin kömpelöin askelin ulos huoneestani. Yhtä hyvin olisin voinut kietoa viime yön ajan käyttämättömäksi jääneen peittoni hänen ympärilleen, mutta sen verran mitä olin Samuelin yllättävästä luonteesta oppinut, päätin jättää kohteliaat hyvänmielenosoitukset väliin.

Raotettuani hiljaa narisemattoman huoneeni oven kuulin sietämättömän kuorsausorkesterin raikuvan ympäri asuntoa. Yksi huone ei ollut riittänyt jätkäporukalle, vaan jokaisella oli asunnossa ikioma kohta tai nurkka missä he vetelivät hirttä. Päästyäni huoneeni vaara-alueelta ulos, naurussani oli pahemmin pidättelemistä nähdessäni unisen vilkkaan jätkämeiningin.

Eetu nukkui sohvalla pää kuolaa valuttavan Rasmuksen olkapäällä, punahiuksinen Aleksi kyyryssä sohvan reunalla. Meneväluonteinen platinablondi nukkui epämukavasti kolmikon päällä, käsi koskettaen paljasta lattiaa ja jalat tilaavievästi levällään Aleksin ja Rasmuksen sylissä. Pienikin liikahdus ja Teemu olisi pudonnut sekunnin murto-osassa mätkähtäen paljaalle lattialle, joka oli peitetty suurin piirtein samanlaisilla tölkeillä, mitä pidin juuri kädessäni. Suuret ja pienet täplät tahmeaksi kuivunutta olutta tuntuivat inhottavilta jalkapohjissa, ja vielä inhottavimmilta selkäytimessä kuvitellessani hetkeä, jona joutuisin ne itse siivoamaan porukan lähdettyä.

Lattialla makasi punaiseen mattoon kiedottu, hyvin epäonnisen näköinen Risto, joka oli kuorsauskonserton kovaäänisin. Kädet ja jalat maton alla lukittuina, ja Jimi makasi vartioivasti tämän päällä hiljainen mankka sylissään, kuin pidellen huolta Baby Bornista lapsuusaikojensa eskarissa.

Kalle uinui pöydällä monopolin päällä kämmenet päänsä alla tyynynä. Keith nukkui pöydän vieressä itseviritetyn tuolirivin päällä hieman tyytyväisen näköisenä ja tuhisi pää nojaten seinää.
"Missähän ne loput on?" kysyin itseltäni pidellen nauruntirskahdusta hiipiessäni vessaan hiusten pikapesulle.

"Kappas", naurahdin suupielet levällään äkätessäni mustahiuksisen, porukan vähän fiksuimman näköisen jätkän pyykkikoneen päällä tutimassa viimeisiä minuuttejaan. Matias oli repinyt vaatteet yltään tajutessaan, ettei pesuhuoneessa ollut pienintäkään ilmastointia helpottamaan kuumuutta, ja repisi luultavasti hiuksensakin irti pääkopastaan huomatessaan heittäneensä ainoat vaatteensa märkään lavuaariin. Ajatus kohtauksesta jotakuinkin nauratti, mutta olin saanut Matiaksesta viimeöisen perusteella hieman rauhallisen kuvan muihin poikiin verrattuna.

Koruttomasti tassuttelin pesuhuoneen perälle sulkiessani oven ja vetäisin lyttyyn survotun suihkuverhon Matiaksen eteen suojaksi.
Huone oli jäänyt siistiksi, mitä luultavammin mustatukkainen poitsu oli kiltisti heittänyt roskansa roskikseen minua miellyttääkseen, tai sitten se johtui hänen tavoistaan, joista en ollut niinkään varma. Matiaksen unisia kasvoja vilkaistessani vielä kerran varmistaakseni, että hän todella nukkui, mieleeni hyppäsi ajatus etten tuntenut koko jengiä niin hyvin, että voisin jotenkin kehuskella olevani heidän luotettu ja uskottu ystävänsä, jos silläkään pystyi rehvastelemaan ottaen koko tilanteen yleisesti huomioon. Jostain syystä mieleni teki tutustua heihin paremmin, ja Matiaksen tummia, mutta lyhyitä ripsiä tuijottaessani tiesin vielä jokupäivä tuntevani heistä jokaisen, joko hyvällä tai pahalla. Aikaa tutustumiseen olisi riittämiin, sen mukaan mitä jätkät jaksoivat ärsyyntyneiltä koppalakeilta karkuun paeta.

Avasin suihkun ja kastelin etukumarassa pitkät hiukseni, varoen kastelemasta vaatteitani ja verhon takana lököttelevää Matiasta, jonka pelkäsin jossain vaiheessa putoavan pyykkikoneen päältä.
"Kuka vitun höynä siellä jaksaa tähän aikaan aamusta?" aamutuore valitus kuului valkean ja ohuen verhon takaa. Hetken hän yritti korjata itseään parempaan asentoon nukkuakseen viisi minuuttia lisää, mutta tohkeni sen sijaan tympääntyneenä kurkata verhon taakse.
"Sori, kello on kyllä aika paljon", puristin vaivaantuneena hampaitani, vaikken missään vaiheessa ollut katsahtanut kelloonpäin.
"Aa, sinä. Ei se mitään, annat vaan mun nukkua niin kaikki on hyvin", Matias sopersi unisena ja tuudittautui samaan asentoon kuin Kalle ruokapöydässä, kädet päänsä alla.
"Teen kohta aamupalaa", huomautin varovasti vilkaistessani Matiaksen ulkonäköä ennen kuin tunkisin aamupalan ehdoksi suihkukäynnin.
"Ei oo nälkä"
"Vaikka kurkkua kuivaa?"
"Mun suullan vissi joku syöny kissanpaska", Matias siteerasi oivasti Tuntemattoman Sotilaan turunmurretta puhuvaa Hietasta. Naurahdin laimeasti, suljin suihkun hanan ja sieppasin nopeasti käteeni pienen käsipyyhkeen, kiersin sen hiuksieni ympärille ja kipitin viimeiltaisissa vaatteissani pesuhuoneesta ulos, jättäen oven pelastavan viilentävästi auki Matiaksen mieliksi.

Pöydällä vieläkin sikeästi uinuva Kalle riuhtoi itseään parempaan asentoon, ja melkein löi vasemmalla kädellään Keithiä poskelle. Astelin rauhallisin mielin keittiöön, ja melkein kaaduin naamalleni kynnyksen takia. Kynnystä minä ainakin ensimmäisenä tajusin syyttää.

Pauli nukkui keskellä keittiön lattiaa niin sikeää unta, että mieleni olisi tehnyt potkaista häntä huvin vuoksi, hieman katkeroituneena siitä, että olin herännyt ensimmäisenä.
Ruskeahiuksinen, tummatukkainen poika vääntelehti varomattoman liikkeeni takia hereille ja kurkisti tummien silmäpussiensa raskauttamana olkansa ylitse minuun.
"Anteeksi", purin taas vaivaantuneena hampaitani ja mietin miten tokkurassa mahdoin olla. Yhtäkään tölkkiä poikien samaa litkua en ollut ottanut, mutta silti aamu alkoi tukalasti, eniten pojilla onnettoman möhlimiseni takia.
"Paljon kello on?" Paulin kuiva ja käheä ääni oli niin kova, että tuntui ettei hän olisi nukkunutkaan yön aikana. Hän kuulosti heti pirteältä ja elinvoimaiselta, vaikka pinnalliset seikat sotivat niitä ristiriitaisesti vastaan.
"Öö...", vilkaisin nopeasti mikron kelloa. "Puoli kymmenen."
"Mitä hittoa mä täällä vielä lorvin?" Pauli vähän säikähti ja kompuroi horjahdellen pystyyn.
"Muut on vielä täällä", rauhoittelin ja osoitin selkäni taakse monopolinsotkuiseen pöytään, jonka päällä Kalle murahteli pahaenteisesti. "Ei kiirettä."
"Huh", poika huokaisi helpotuksesta ja pyyhkäisi avokämmenellään hietontä otsaansa. Hän katseli minua hetken mietiskellen, saaden minutkin miettimään miksi vielä seisoin paikoillani.
"Ajattelin tehdä aamupalaa", vastasin, ennen kuin hän ehti esittää kysymyksen.
"Miksi olet näin aikaisin jalkeilla?" Pauli kysyi kulmat koholla, väistyen tieltä antaakseen minulle liikkumavaraa voidakseni toteuttaa suunnitelmani. "Luulisi sinun kieriskelevän Samuelin kanssa sängyssä parasta aikaa."
"Se nukkuu", hymähdin kaivaessani keittiön kaappeja, niin kuin Kalle.
"Vetää siis unta ku paavi Vatikaanissa", Pauli totesi pokkanaamalla, saaden minut nauramaan.

"Haluatko mitään?" tarjosin hänelle mahdollisimman montaa aamupalaan kuuluvaa ruokalajia.
"Leipä riittää", Pauli vastasi vinosti hymyillen ja vilkaisi taas pöydälle. "Joudutaan väliaikaisesti syömään täällä, kun tuo leikkii taas leijonaa."
"Kuuluu vissiin luonteeseen",
"Syntyny tollaseks", Paulin äänestä kuuli huvittunutta ivaa. "Kova tappelemaan ja pitämään kiinni oikeuksistaan, puhumattakaan miten huono se on häviämään. Puhumisessa Kalle häviää kenelle tahansa, mutta vahvat mielipiteet sillä on. Ja ne mielipiteet useimmiten edustaa ennemmin häntä, kuin jotain vähemmistöä tai enemmistöä."
"Kuulostaa vaikealta ihmiseltä"
"Kiitä luojaasi ettet joutunut katsomaan ton perään kun se oli viisvuotinen räkänokka", Pauli virnisti kuvitellessaan näyn, mutta piilotti nopeasti sen kaiken pokerinaamansa alle muistaessaan useammankin jutun.

18 kommenttia:

  1. tulin vaan kattoo että onko joku kommentoinu, niin oliki ihana yllätys ku oliki jatkoo! kiitoskiitoskiitos!

    VastaaPoista
  2. Jee kiitti tästä.. odotan lisäää ja sit jotain ihanaa samuelin ja jossun välille kiitos :DD

    T: cc

    VastaaPoista
  3. Jeeeeeeeeee, ootin jatkoa vasta ens viikolle ja sitä oliki jo nyt, jippii (: Ootko nyt siis Suomessa vai missä? Minkälainen reissu oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon vielä Italiassa. Viikko vielä ja sitten taas bäck kotimaassa! :D

      Ihan kivaahan täällä. Sataa ja paistaa, vuorotellen että täällä viihtyy meikäläinenkin! En ole niitä auringon "ihailijoita" :D

      Poista
  4. tää vaan on parhain novelli mitä mie oon lukenu! ja koukuttava...

    VastaaPoista
  5. Luin tän novellin kokonaan tänään ja tää on paras mitä oon lukenu tälleen netissä! Oon ihan koukussa, joten laita nopeesti jatkoo!:D Ahhh mä rakastan tota jengiii<3 Ne on niin sulosia:)))<3

    VastaaPoista
  6. Luin parissa päivässä kaikki luvut! :D Mahtava tarina. Tuolla jossain kohtaa luki "Kalli" kun Kallea tarkotettiin. Joko mä luin väärin, tai sitten siinä on kirjotus virhe :D Mut virheitä sattuu kaikille. Kuinka vanhoja Devilit muuten on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hoo! :D hieno saavutus, taputan sinua päälaelle! :D devilit on 18-20-vuotiaita! suurimmilta osin 19-vuotiaita :)
      muistatko missä luvussa? Korjaan mieluiten saman tien! :)

      JATKOA TULOSSA VIIKON AIKANA! OLEN SUOMESSA :D

      Poista
  7. http://fi.gosupermodel.com/community/forum_thread.jsp?id=3823116#bottom

    Tää ihminen väittää, että itse kirjoittaa tätä tarinaa.. Siis lovingia! :/

    VastaaPoista
  8. ^ eikös siellä ylhäällä lue että ei ole sen kirjoittama vaan kopioi toiselta sivulta _luvan_ kanssa?
    Tälläisen itse huomasin siellä...

    VastaaPoista
  9. Ääää tulen joka päivä katsomaan onko jatkoa jo tullut ! :D Tähän jää liaan pahasti koukkuun ! <3

    VastaaPoista
  10. "Anonyymi23. heinäkuuta 2012 18.28
    ^ eikös siellä ylhäällä lue että ei ole sen kirjoittama vaan kopioi toiselta sivulta _luvan_ kanssa?
    Tälläisen itse huomasin siellä..."

    "Yritän jatkaa lähiaikoina, on ollu vaan muuta tekemistä, ku kirjottaa tätä tarinaa. c:"

    ja okei, alkaa kyllä hiukan mietityttämään kun toihan vaan kopioi tekstin sivulta? :-D no äh, mitähän mä olen tähän puuttumaan.

    mäkin, mutta voisi kyllä hiukan selvemmin ilmottaa ton :/

    VastaaPoista
  11. Noihin ylimpiin juttuihin vastaan nyt!

    Tuolla on kuitenkin näyttävästi ilmoitettu aloitusviestissä (ja muissakin hänen viesteissään muistuttaakseen), että tarina ei ole hänen kirjoittamansa ja että hän kopioi sen toiselta sivulta luvan kanssa. Kyse on kuitenkin lukijoiden huomiosta, he eivät kuitenkaan huomaa mainittuja asioita. Minulle riittää, että sanotaan että ei ole omatekemä ja toiselta sivulta otettu, olen kuitenkin luvan antanut. Todellisesti kiinnostuneet googlettaa tarinasta tarkemmin lisätietojen toivossa ;)

    Ymmärrän huomiosi ja haloo-huutosi. Kiitos todella paljon, otan tuon huolenpitona ja lukijan ihanuutena, kiitos kun kerroit! ^^ ♥

    VastaaPoista