Kiusaavat toverit

En halunnut murskata hänen alkoholin tuomaa itsevarmuutta, joten tyydyin keskittymään johonkin aivan muuhun kuin häneen.

”Sellanenkin mulla on jo”, totesin asiallisesti ja nojasin kyynärpäiden varassa tiskiin laskien kämmenet leukani alle tueksi. Pojan ällistynyt hiljaisuus sai minut kääntämään katseeni takaisin häneen ja siinä vaiheessa ehdin vahingossa jo tirskahtaa.

Hänen ilmeestänsä paistoi hämmentyneisyys. Suu oli auennut huvittavasti raolleen ja kulmat näyttävästi koholla. Hän pyyhkäisi epäuskoisesti oikeanpuolisella kädellään huulistaan pois kuolan.

”Miten niin on?”, hän kysyi nojaten tiskiin vähän enemmän kuullakseen selitykseni tarkemmin. Selitystä hän ainakin näytti odottavan. Nuo kasvot paljastivat kaikki ne kielteiset tunteet, jotka yrittivät hylkiä sitä totuutta, mikä pilasi hänen iskuyrityksensä.

”On on, kyllähän sun pitäis tietää”, vilkaisin hänen nahkatakkiaan ja sitten taas hänen kasvojaan. Huuleni levenivät röyhkeän iloiseen hymyyn katsoessani hänen pettyneitä kasvojaan.

”Miten niin pitäis? Siis mitäh?”, hän pudisti päätään heristäen samalla korviaan. ”Luuletko, että munkaltainen normaali jätkä ymmärtää mitään teidän naisten höpinöistä, joten voitko selittää? Mun pitäis tietää mitä?”

Samassa joku taputti yllättäen tuon ruskeahiuksisen pojan olkapäätä ja hän kääntyi pelästyneenä katsomaan taakseen.

”Rauhotuhan ny”, sanoi samanikäinen poika hänen selkänsä takaa taputtaen pari kertaa tätä olalle. Vaaleanruskeat hiukset erosivat tummanruskeasta reilusti, ja silmät kimaltelivat ruskeaa ja vihreää jonkinlaisena sekoituksena, melkein kuin niistä kahdesta väristä olisi syntynyt aivan uusi väri, mutta silti ne erotti helposti toisistaan niin himmeässä valossa. Vaalea, vauvamaisen puhdas iho, silmien alla heikot silmäpussit, jotka näyttivät himmeässä valaistuksessa enemmän raskailta kuin todellisuudessa olivat. Hän näytti unettomuudesta kärsivältä, kasvoilta melkein paistoi raskauttava väsymys. 

 

”Toi muija sano, että mä mukamas tietäisin sen poikaystävän!”, humaltunut ruskeahiuksinen sanoi katsoen viereensä tullutta ystävää samalla huomaten, että loputkin olivat tulossa. ”Ei mua kiinnosta miehet! Mä en iske täällä naisia sen takia, että saisin kuulla tietäväni hänen poikaystävänsä!”

”Ymmärrät taas väärin”, väsyneeltä näyttänyt sanoi haukotellen pitkään. Hän vilkaisi minuun tyynesti mitään sanomatta, ja minun oli vaikea sanoa tiesikö hän itsekään minusta ja Samuelista. Jotenkin olin saanut myönteisen käsityksen Keithin, Jimin ja Aleksin takia, mutta jostain syystä käsitykseni alkoi horjua. Oliko asia sittenkin salainen, josta koko jengin porukka ei tiennyt?

Olin aivan pihalla, ja siltä se varmasti näyttikin katsellessani heitä kahta hämmentyneenä. Tiskille saapui samasta porukasta neljä lisää, joista kaksi olivat Aleksi ja Jimi, joka minut huomattuaan hiiviskeli salaa Aleksin viereltä minun luokseni vähän rennompi ja iloisempi ilme kasvoillaan. Parit kulaukset olivat mitä ilmeisemmin laukaisseet hänen personaallisuutensa niin lyhyessä ajassa.

”Terve taas!”, hän huikkasi iloisesti saapuen vaaleanruskeahiuksisen vierelle ja osoitti kylmäkaappiin. ”Anna lonkero”

”Jimi hei, näkeekö musta jotenkin että olisin kiinnostunu miehistä?”, humaltunut poika kysyi vähän katkeroituneena blondilta. Vetäisin kaapista lonkeron ja annoin sen Jimille, joka kurkotti ottamaan sen vastaan leveä virnistys naamallaan.

”Ainahan susta näkee”, hän heitti vitsillä. ”Suorastaan vihjaan sua siirtymään miehiin kun naisrintamallas ei oikein onnistu”

”Anteeks mitä?”

”Sitä vaan, että kyllä näkee”

Humaltunut löi masentuneena päänsä pamahtaen pöytään ja Jimi revähti iloiseen nauruun.

”Ota ny rennosti vaan, se vaan pilailee”, sanoi Jimin ja humaltuneen välissä ollut jätkä, joka samalla viittoi minua antamaan hänellekin yhden lonkeron. ”Samanlainen”

”Onneks sä Pauli ymmärrät mua”, humaltunut nosti päänsä tiskiltä ja kietoi kätensä vieressään istuneen ruskeavihreäsilmäisen ympärille halatakseen. ”Sä oot ainoa joka ymmärtää mua”

”Sä haiset mädäntyneelle fisulle”, Pauli mutisi työntäen tätä pois. ”Mee pois siitä”

”Älä ny rupee noin julmaks!”, Jimi heitti väliin minun laskiessani tölkin tiskille Paulin käsien ulottuville. Samassa hän rupesi hihittämään. ”Oot sen ainoa tuki”

”Sen tuki on jossain tuolla sen alapäässä, ei missään muualla”, Pauli tokaisi tylysti kohauttaen kulmiaan saadessaan työnnettyä kaveriansa pois. Hän hörppäsi juomaansa ja katsoi vierestä kuinka pettyneenä hänen ystävänsä oli alkanut hakkaamaan päätänsä tiskiin.

”Per-sees-tä ko-ko po-ruk-ka”, hän tavutti sanojaan joka kerta kumauttaessaan päänsä tiskiin.

Hänen toiselle puolellee siirtynyt Aleksi katseli touhua jokseekin huvittuneena, muttei vilkaissutkaan minuun. Minua vaivasi vieläkin hänen sanansa, mutta vielä enemmän vaivasi, että olin jäänyt seuraamaan sivusta heidän touhujaan eivätkä he olleet huomaavinaankaan Jimia lukuunottamatta.

”No eikä olla”, Aleksi tiuskaisi kulmat kurtistuen vähän loukkaantuneena. ”Se oot sinä joka tässä on muiden perseessä kiinni”

”Älkää ny kiusatko Risto Reipasta”, joku oli tullut aivan päätä hakkaavan pojan taakse ja taputti tätä huvittuneesti selkään äänessään pala kiusaa. Hiukset olivat platinanvaaleat ja silmät siniharmaata samalla tavalla kuin omani. Suu leveni hämmentävän suureen ja leveään hymyyn, jota samanlaista en muistanut nähneeni koskaan ennen. Suupielet ulottuivat melkein korviin asti, ja täten se kuva hänen kasvoistaan painautui mieleeni.

”Mee helvettiin siitä, saatanan hurskas”, Risto nojasi päällään edelleen tiskiin ja yritti kädellään huitoa hänen taaksensa tullutta innostunutta poikaa tiehensä. ”Sua tässä vähiten kaivataan”

”Kai mäki nyt kuulun sun iskulistalles?”, hän härnäsi lisää ja väisti huitovan käden siirtymällä Jimin viereen leveä virne edelleen kasvoillaan, josta kumpui tällä kertaa puhdas ärsytys.

”Painu nyt Teemu helvettiin täältä”, Risto mutisi heristäen keskisormeaan pitkin tiskiä kohti Teemua, joka oli kääntynyt katsomaan minuun.

”Mulleki”, hän pyysi normaalilla äänellä, mutta samassa hän kääntyi katsomaan Ristoon ja näytti lapsellisesti kieltään samalla hihittäen.

”Olkaa ny lapset kunnolla”, Pauli huokaisi pitkään kyllästyneenä ja nojasi vasempaan kämmeneensä.

”Toi alotti!”, Risto jatkoi osoittamalla minua. Yritin vaivalla peitellä nauruani kuunellessani heidän kinasteluaan. En olisi osannut kuvitella kuinka tavallisia poikia he olivatkaan, tuntui kuin olisin pelännyt itseni puolesta aivan turhaan. Annoin platinahiuksiselle Teemulle hänen lonkeronsa ja pidättelin hymyäni epätoivoisesti vilkaistessani Ristoa.

”Ai sun miehiin suuntautumisen?”, Teemu jatkoi ärsytystä hihittäen ja aukaisi tölkkiään kädet täristen naurusta. Jimi lankesi mukaan ärsytykseen ja räjähti täyteen nauruun.

”Olkaa nyt jo vittu hiljaa!”, Risto käski raukan ilme kasvoillaan ja vilkaisi epätoivoisesti Pauliin toivoen saavansa tältä jonkinlaista henkistä tukea, mutta saikin osakseen Paulille tyypillisen välinpitämättömän tuhahduksen ja olkien kohautuksen.

Risto huokaisi raskaasti ja löi päänsä uudestaan pöytään niin kovaa, etten ihmetellyt jos hän olisi saanut siitä kuhmun otsaansa.

Kasvot taivaassa

Laatikko meinasi pudota käsistäni ja sydämeni oli liikahtaa paikaltaan pelästyksestä. Saadessani laatikosta hätäisen otteen huokaisin helpotuksesta ja kannoin painavaa, vahvalta haisevaa laatikkoa, jossa kilisi lasipullot. Laskin laatikon varovasti edellisten päälle takahuoneeseen, aivan oven viereen ja käännyin ympäri hakeakseni lisää.

Tilaa takahuoneesta oli löytynyt todella niukasti, laatikot kun olivat puoliksi täysiä eikä niitä voinut purkaa pois tieltä. Ja avonaisia laatikoita oli tajuttoman paljon, että pelkäsin tilan loppuvan kesken.

Joka kerta laatikkoa nostaessa testaten käsivarsissani kulkevaa voimaa, ajatukseni katoilivat jonnekin muualle kuin niiden piti. En edes tajunnut mitä ajattelin, ajatukseni harhailivat aivan itsekseen.

Aleksin suhtautuminen minuun oli mieleenpainuvin asia äskeisessä keskustelussa, enkä saanut unohdettua hänen epäilevää katsettaan mielestäni. Karkea ja laskelmoiva, levoton katse, joka oli sekoittanut ajatukseni kokonaan yhtä lailla epäilyksen valtaan.
Oliko sille jokin syy?

Tunsin itseinhoa laskiessani toista laatikkoa lattialle uuden pinon pohjaksi. Pudistin päätäni välttääkseni enempää negatiivista ajattelua ja huokaisin syvään vilkaisten ympärilleni. Oven eteen oli jätetty useita vaaleanruskeita pahvilaatikoita, muuten paikka näytti täysin autiolta sitä yhtä autoa lukuunottamatta, joka oli parkeerattu sivummalle sysimustan varjon suojiin.

Ilma oli puhdas ja raikas, auringonvalo oli hälvennyt lähes olemattomaksi kesän vaihtuessa hiljattain syksyyn ja katulamput oli otettu taas käyttöön.

Taivas oli tummansinisen ja mustan sekoitus ilman sitä hopeaa kuuta ja niitä miljoonia tähtiä. Jostain yritin etsiä Pohjantähteä, mutta luovuin yrityksestä, sillä se oli jossain korkeiden rakennuksien reunojen takana piilossa.

Henkäisin syvään ja jäin haaveillen tuijottamaan tyhjään taivaaseen, josta kukaan ei katsonut takaisin. Mielessäni yritin piirtää Samuelin kasvoja valkoisilla viivoilla, mutta hetken tunsin sekoittavani ne jonkun toisen kasvoihin. Taas.

Melkein tunsin käsissäni hänen pehmeän mustat kiharansa, joilla tykkäsin leikkiä. Melkein tunsin hänen lämpimän kosketuksensa huulissani. Mutta mieleni kurkottaessa kohti niitä muistoja ne lipuivat pois, ja tilalle tuli yksinäisyys hänen lähtiessään omille teillensä kertomatta mitään. Se sama yksinäisyys, joka ilmaantui häiritsemään minua päiväkausiksi.

Siihen asti, kunnes Samuel palasi luokseni ja mieleni oli kirkkaampi kuin tuo varhaisen syksyn synkäksi muuttuva taivas, joka täyttyi hiljalleen pienistä, kirkkaista toiveista, joita luultiin tähdiksi.

Itse asiassa, Samuel oli yksi niistä. Häntä kohti kurkottaessani tunsin itseni jotenkin tyhmäksi yrittäessäni mahdottomuuksia. Mutta silti jatkoin itseni härnäämistä kuin unohtaen kaiken todellisen ympäriltäni.

Mitään tähteä taivaalla ei sillä hetkellä ollut, joten jouduin omaksi onnekseni ja kauhukseni päästämään hetkeksi irti Samuelin poissaollessa.

Henkäisin uudestaan ja jatkoin painavien laatikoiden kantamista nopeuttaen vauhtiani. Kylmäksi muuttunut ilma nosti ihoni inhottavasti kananlihalle ja melkein näin silmissäni hengityksestäni pursuavan lämpimän ilman, joka muuttui tiiviiksi, katoavaksi höyryksi.

Yhdessä niistä näin Samuelin katoavat kasvot, enkä edes huomannut niitä. Hänen ohuet kasvonpiirteensä ja tuikkivat silmänsä hajosivat ilmaan minun kävellessäni epätodellisen illuusion lävitse.

Hieroin kämmenillä käsivarsiani ja suljin takaoven vilkaisten pihalle, oliko sinne jäänyt vielä laatikoita.

Hannu oli käynyt pikaisesti siirtämässä laatikoita sivummalle läpikulkemisen helpottamiseksi, vaikkei tila ollut juurikaan suurentunut.

Työnsin päätäni oviaukosta työntäen käsilläni mustia, roikkuvia nauhoja sivuun. Hannulla alkoi olla kiireistä ja porukkaa oli lisääntynyt niin paljon, että tiskilläkin alkoi olla täyttä. Hannu kaatoi parasta aikaa kolmeen tuoppiin belgialaista olutta ja kuuli kaiken sen melun keskeltä minut. Hän sulki tynnyrin hanan ja kääntyi katsomaan ripeästi minuun ja huokaisi helpottuneesti.

”Tulithan sinä, autahan vähän!”, hän sanoi ja viittasi tiskin ääressä istuviin asiakkaisiin, joiden takana seisoa odotti lisää. Riensin mitään sanomatta Hannun viereen ja vilkuilin ihmisiä odottaen tilauksia.

”Karhua!”

”Lapin Kultaa!”

”Lonkeroa!”

”Yksi kerrallaan”, tokaisin tyyni ilme kasvoillani kääntyen ympäri kylmäkaappiin. ”Tulee kyllä”

Työnsin tölkkejä asiakkaiden keskuuteen ja tilanneet ottivat ne saman tien tunkien tilalle rahaa. Samalla kuljettiin eteenpäin ja porukkaa siirtyi hiljattain tiskiltä pois, osa taas jäi tiskille hengaamaan puolihumalassa.

Hannu hymyili sivummalla katsellen minua tyytyväisenä.

”Osaat nää jutut ihmeen hyvin”, hän sanoi hymähtäen, aukaisi kassan lipaston ja työnsi seteleitä ja kolikoita pieniin lokeroihin, nostellen sieltä samalla vaihtorahoja.

Huulilleni levisi ilahtunut hymy, joka katosi kuitenkin teille tietämättömiin.

Tiskillä istui monia vanhoja ja juopuneita äijänkäppyröitä, jotka turisivat toisilleen olemattomista naisongelmista. Katseeni etsi tiskiltä vielä juotavaa tilaavia asiakkaita, mutta sen sijaan löysin aivan läheltä minua erään tummahiuksisen pojan, jonka humaltunut, vähän kieroutunut katse oli pysähtynyt minuun. Hiukset oli kammattu taakse tuttuun pompadour-kampaukseen ja päällään hänellä oli tupakalta ja kaljalta haiseva musta nahkatakki.

Kieroon katsoneet silmät sädehtivät oliivinvihreää ja kasvot oli ajeltu puhtaaksi sängestä. Kasvonpiirteet olivat varsin komeahkot ja ilme heijasti alkoholin antamaa itsevarmuutta. Hän nielaisi tuijottaen minua edelleen, tarttui puolityhjään, vihreänväriseen lasipulloon ja kaatoi kurkkuunsa suuren määrän litkua ja pyyhkäisi nahkatakin hihalla suutaan paukauttaen pullon äänekkäästi tiskiin. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota.

Arvasin hänet yhdeksi heistä.

Hän aukaisi suunsa ja katsoi minuun varmana.

”Mitäs tyttö täällä tekee? Ei ole sulle hyvä paikka”, hän aloitti pisteitä vähentävällä kysymyksellä. Naamasta näki hänen olleen iskupäällä, tuollaisia kun oli tullut nähtyä monesti aikaisemminkin.

”Samaa kysyisin sinulta”, vastasin siirtäen katseeni kassaan aukaisten sen ja pudotin viimeisimmät saamani tasarahat sinne. Poika katsoi minua vieläkin silmä värähtämättä, kieroutunut katse kadotti hänen vakavamielisen iskuyrityksensä merkityksen.

”Sunkaltaisten tyttöjen ei pitäis olla täällä hommissa, joku vielä turmelee sun viattomuuden”, hän jatkoi epämääräisesti. Jostain syystä olin purskahtaa nauruun ja vältin katsomasta häneen. ”Anna mä vien sut kotiin”

”Ei kiitos tarvitse”, pidättelin nauruani hymyillen ja käänsin katseeni taas häneen. Hänen ilmeensä ei ollut muuttunut yhtään ja vakava ilme pysyi koko ajan samana. Naurunpidättely oli kauheinta työtä ikinä.

”Kai sä vielä viaton oot?”, hän kysyi pokkana naama pokerilla.

”Ei sun tarvitse siitä huolehtia, ole ihan rauhassa vaan”, vastasin vilkuillen ympärilleni löytääkseni Jimin. Olivat jättäneet tämän vahtimatta.

”Onko sulla komeeta poikaystävää?”, hän kysyi taas. Vilkaisin ruskeahiuksiseen poikaan uudestaan. Hän nosti oikean kätensä ja osoitti peukalollaan itseään. ”Tässä sul ois semmone”

Olin juuri räjähtämäisilläni nauruun, mutta hänen pokerikasvojaan katsellessani rohkenin pitämään ilmeeni tyynenä.

Välipuhetta, lue jos tahdot

Kiitos taas kaikille, ihan tosissani! Yli 8 500 kävijää ja kyselyyn on vastattu yli 200 eri taholta! ♥
Olen huomannut joitakin, jotka mainostavat tätä blogia muille luettavaksi enkä voi tässä muuta sanoa kuin sen, että saitte minut itkemään ilosta :D lapsellista, tiedän. Mutta minkäs sille voin, olen sellanen ihminen, joka iloitsee turhan pienistä asioista.
Ja kiitän teitä taas kommenteistanne! Ihana kuulla mielipiteitänne ♥

Tarina ei ole edennyt edes puoleen väliin, vähän turhauttaa minun vähäinen aikani. Haluan kertoa tässä tarinassa niin monta asiaa, että tuskin muistan kaikkea (pistän kaiken muistiin minkä keksin, uskokaa pois). Pääasia on, että saisin teidät (totta kai itsenikin) upotettua hahmojen maailmaan, menneisyyteen ja ajatusmaailmaan, joten olen miettinyt kauhean tarkasti tärkeimmät kohdat ja tuskin maltan odottaa päästä niitä kirjoittamaan. Sen verran spoilaan, että on luvassa vakavaa sairastumista, uupumista, yllätyksellisiä paljastuksia, yhteiskunnallista vääryyttä, menneisyyteen palaamista... Ja lisää tulee, en voinut vastustaa kiusausta paljastaa teille!

Onko teillä toiveita tarinan suhteen? Kertokaa se nyt! Luen ne mielelläni!! Kaikki ehdotukset luetaan ja punnitaan, ellei idea ole jo keksitty tarinan käyttöön :)

Kommentoikaa, niin minäpäs jatkan raapustamista ja tungen tänne tekstiä tämän päivän aikana. Ja ellei tänään tule niin huomenna ja ylihuomenna ainakin!
HUOM! Viikonloppuna ei taas tule, anteeksi!
- Dellu

Lupaus yrityksestä

Siirsin hämmentyneenä katseeni takaisin vaaleahiuksisen pojan sinisiin silmiin, jotka osittain peittyivät haisevan, epämiellyttävän savupilven taakse. Himmeässä valossa näin hänen silmissään pienoisen heijastuksen kuvajaisestani, kuin peiliin katsoisi.

Mutta niiden kautta katsoessani itseäni tunsin itseni hieman ontoksi. En tajunnut miksi. Nuo sanat tekivät osuivat oikeaan niin tarkasti, että minun oli mahdotonta sanoa mitään puolustukseksi. Tajusin kyllä mitä hän tarkoitti, mutten halunnut myöntää, enkä kieltää sitä.

Minkäänlaista sanaa en saanut lausutuksi hänen katsoessa minua tarkkaavaisesti ja odottaen jonkinlaista reaktiota. Kuulon peitti täydellinen melu: musiikkia, räkätystä, äänekästä keskustelua ja punatukkaisen huutelua peremmältä. Hän heilutteli kättään tiskillepäin ja yritti edelleen herättää vaaleahiuksisen huomion.

”Jimi! Kurkkua kuivaa! Ala tulla!”

Hän ei vilkaissutkaan taakseen rauhoitellakseen kärsimätöntä ystäväänsä. Hän alkoi kaivaa oikeasta perstaskustaan lompakkoaan ja veti esiin kympin setelin.

”Pidä vaihtorahat”, hän vippasi setelin tiskille kuin roskan, nappasi tölkit ja oli aikeissaan lähteä.

”Samuel ei siis tule?”, kysyin vähän kiireisen hätäisesti. Mahdollisuuteni loppumisen pelossa hengitykseni oli ehtinyt kiihtyä. Seteli rypistyi takaisin taiteltuun muotoonsa, jäi koskemattomaksi ja huomioimattomaksi.

Jimi kääntyi katsomaan takaisin minuun kulmat vähän koholla ja kasvoilla yllättynyt ilme. Hän pysyi hetken hiljaa paikallaan katsoen jonkin aikaa minuun.

Pöydässä hermostuttiin.

”Hei! Et jää sinne!!”, huusi tällä kertaa joku muu kuin punapää hänen pöydästään.

Jimi hymähti ja asteli takaisin tiskille leveä, juonikas virnistys kasvoillaan. Voitokas hymy.

Hän laski kaljat tiskille ja nojasi uudestaan tiskiin.

”Mä en vaan yksinkertaisesti tajua teitä naisia”, hän naurahti kuivasti ja aukaisi yhden tölkeistä. ”Sun täytyy olla joku masokisti”

”Kunhan kysyin”, sanoin vilkaisten pöytää, jonka luota asteli vähän ärsyyntynyt punatukka. ”En kaipaa varoituksia, tiedän kyllä mihin ryhdyn”

”Olet siis tietoinen?”, Jimi kysyi huvittuneena.

En tohjennut vastaamaan, en nyökkäämään enkä pudistamaan päätäni. Silmäni siirtyivät vuorotellen Jimistä lähestyvään punatukkaan ja sitten takaisin Jimiin, joka tuntui jollain tavalla aistivan ystävänsä lähestyvän. Hänen silmänsä käväisivät silmänurkassa ja korvat keskittyivät poikkeavien äänien kuuntelemiseen.

”Mikä helvetti sua viivyttää?”, punatukkainen saapui tiskille ärsyyntynyt ilme kasvoillaan. Hän tarttui tölkkeihin ja melkein kaatoi Jimin oman valumaan pitkin kiiltelevää tiskiä.

Jimi vilkaisi poikaa ja sitten taas minuun. Hänkin vilkaisi minuun vain pariksi sekunniksi ja käänsi katseensa takaisin Jimiin.

Varsin nopeasti ne silmät kääntyivät takaisin minun suuntaani ja kasvoille nousi hämmentynyt ilme. Hän oli aikeissaan aukaista suunsa sanoakseen jotain, mutta ääntä ei tullut hetkeen.

”Sinä!”, hän sai lopulta sanottua kimakalla äänellä silmät tuijottaen kasvojani.

”En kai mä niin kammottava näky ole?”

”Ei ei ei, en mä sitä”, hän pudisteli päätään estellen ja vilkaisi sitten Jimiä. ”Mitä hittoa se täällä tekee?”

Mielessäni käväisi epämiellyttävä tunne. Tiesivätkö he jotain mistä minä en tiennyt? Epäilys kasvoi minun katsoessani punatukkaa, joka siirsi katseensa Jimistä takaisin minuun.

”Tekee töitä”, Jimi vastasi puolestani.

”Ootko tosissas?”, punatukka kysyi kohottaen toista kulmaansa hetken epäluuloisena. ”Ihan vaan töitä tekeen?”

”Mitä haittaa siitä olis, vaikkei olis tullukaa?”, Jimi kysyi vilkaisten tätä. Hän oli melkein pudottaa kaljatölkit lattialle.

Punapää ei vastannut, vaan katsoi minuun vähän epäillen. En uskaltanut katsoa häntä silmiin, näin niissä jotain mitä en olisi halunnut nähdä. En uskonut haluavani nähdä omaa kuvajaistani hänen silmistään. Ehkei se sitäkään ollut.

”Tuutko sä?”, hän kysyi Jimiltä katsoen edelleen minua.

”Enpä usko”, Jimi vastasi ja huomasi polttaneensa tupakkansa loppuun. Hän etsi tiskiltä jotain mihin olisi voinut sammuttaa tumppinsa. Hän kurkotti kädellään kohti sivummalla ollutta kulhoa ja litisti paperimaisen, pieneksi palaneen filtterin kulhon reunaa vasten.

Poika vilkaisi jälleen kerran minuun epäluuloisena, eikä sanonut sanaakaan. Silti hän jäi paikoilleen seisomaan. Jimi ei noteerannut, minua hänen kyttäyksensä tosin haittoi.

”Ei tule”, Jimi sanoi yhtäkkiä. Vilkaisimme kumpikin Jimiä kysyvät ilmeet kasvoillamme.

”Mitä?”, punatukka kysyi. Olin todellakin unohtanut hänen nimensä, vaikka muistin pojan.

”Kuka ei tule?”, kysyin hetken epävarmana, kunnes muistin. ”Ai...”

Jimi nosti katseensa minuun ja kulautti tölkistään lisää juotavaa. Hän nielaisi vähän äänekkäästi ison määrän litkua ja karaisi kurkkuaan.

”Mut yritän huomiseksi”, hän hymyili vinosti pilke silmäkulmassaan.

Tunsin kuumuuden nousevan poskilleni. Räpytin silmiäni pari kertaa ja katsoin häntä hölmistyneenä, odottaen kuulevani tuon saman lauseen uudestaan. En ollut uskoa kuulemiani sanoja. Miten niin yritti? Kuka pyysi? Miksi hän edes vaivautuisi sellaiseen?

Sydämeeni pisti epävarma tunne kuin romuttaen ne pienet, ihanat toiveet sisälläni: otinko sen liian tosissani? Oliko hän edes tosissaan?

”Täh?”, kysyin hölmistyneenä ja tuijotin Jimiä silmät tapillani.

”Mistä hitosta te puhutte?”, punatukka tunki vaivaantuneena väliin, aivan turhaan. Jimi virnuili itsevarmasti itsekseen ja näytti hetken aikaa huvittuneelta, arvaten minun toivoneen kuulevani sen lauseen uudestaan.

Mutta hän ei ilkeyttään halunnut suoda sitä iloa minulle.

”Hei, mistä te puhutte?”, punatukka toisti kysymyksen hermostuneena. Jimi käänsi katseensa ystäväänsä ja virnuili edelleen sitä samaa virnettä.

”Aleksi, rauhotu nyt. Ei mitään tärkeetä”, hän sanoi ja vilkaisi selkänsä taakse. ”Eikö sun pitäis mennä jo?”

Kaikki kolme vilkaisimme heidän pöytäänsä, jonka ympärillä istui 4 jätkää samasta jengistä, kaikki katsoen meihin naama vääntyneinä kärsimättömiksi ja kädet ristittyinä rinnalle.

”Kai mun pitäis, juu...”, Aleksi huokaisi tajutessaan, ettei hänellä ollut asiaa puuttua minun ja Jimin heikonpuoleiseen keskusteluun ja vilkaisi sitten Jimiin. ”Tuu sitten kun tuut”

Hän vilkaisi vielä ilmeettömästi minuun ja kääntyi tölkit käsissään takaisin kohti pöytään, jonka luota oli tullutkin. Laskiessaan tölkit pöydälle huomasin jonkun heistä osoittaneen minua ja Jimiä ja sanoi jotain, josta en saanut selvää. En saanut edes luettua tämän huulilta niitä sanoja.

”Mitä te täällä teette?”, kysyin pidellen silmiäni edelleen pöydässä. Porukka ei enään huomioinut meitä. Tiskillä oli tyhjää ja pöydissä jutut luistivat.

”Mitä me ei tehtäis?”, Jimi kysyi tyynesti vilkuillen muualle.

”Missä loput porukasta?”, ihmettelin siirtäen katseeni tiskin pinnalle.

”Omillaan”

”Miten niin?”

Jimi katsoi taas minuun ilmeettömästi. Hän vilkaisi taas kerran selkänsä taakse.

”Ei mitään”, hän vältteli. ”Eihän se sinäänsä ole sun asias”

”Itte asiassa on”, mielessäni välähti Samuelin kuva niin nopeasti, etten meinannut edes tajuta. Purin alahuultani Jimin vilkaistessa huvittuneena minuun.

”Ja mitäs tuolla meinasit?”, hän kysyi.

”En mitään”, vastasin tyynesti nostaen katseeni hänen silmiinsä. ”Eihän se sinäänsä ole sun asias”

Jimi räjähti niin kovaan nauruun, että hypähdin säikähdyksissäni pari senttiä ilmaan.

”Tajuan kyllä”, hän sai sanottua hillittyään naurunsa. ”Vai niin, niinkö paljon te ootte viettäny aikaa”

”Älä heitä turhaan arvauksia, ei nyt kuitenkaan niin paljoa”

Jimi naureskeli ja hörppäsi lisää kaljaa.

Takahuoneesta kuului kilinää ja kolinaa, ovelta rahinaa. Vilkaisin olkani yli nähdäkseni Hannun, joka työnsi kännykkää takaisin taskuunsa.

”Miten sujuu?”, hän kysyi vilkaisten Jimiä ja moikkasi tälle. Jimi heilautti kättään takaisin, joskin tylsästi ja keveästi.

”Rauhallisesti”, vastasin pitäen katseeni edelleen Hannussa. ”Mistä oli kyse?”

Hannu vilkaisi kylmäkaappia ja kääntyi taas minuun leveä hymy kasvoillaan.

”Hyvinhän sulta tuntuu luonnistuvan tämä työ”, hän sanoi, jättäen vastaamatta kysymykseeni. ”Hakisitko lisää juotavaa ja tyhjentäisit takahuoneeseen lisää tilaa seuraaville laatikoille? Pitää saada huomiseksi tilaa”

Vilkaisin nopeasti Jimiin. Mutta näin vain tyhjää ilmaa edessäni, täysinäisen huoneen täynnä ihmisiä. Siirsin katseeni pöydän suuntaan, jota kohti Jimi juuri käveli. Vilkaisematta taakseen, sanomatta sanaakaan.

Kurkussani tuntui epämiellyttävä maku, jonkinlainen kuvituksellinen pala, joka tuntui tukehduttavan minut siihen epävarmuuteen ja onneen.

”Mut yritän huomiseksi”

Pudistin päätäni herääkseni ajatusmaailmastani ja käännyin takaisin Hannun puoleen pukien teennäisen hymyn kasvoilleni.

”Juu, menen”, lähdin kalppimaan takahuoneeseen vetääkseni henkeä. Hannu vilkaisi nopeasti minuun, sitten Jimiin joka oli juuri istuutunut ystäviensä joukkoon. Hän nappasi tiskiltä kympin setelin ja tunki sen kassakoneeseen ajatuksissaan.

 

Varoituksen sanat

”Valmista”, sanoin heittäen kuluneen rätin vielä täysillään olleeseen ämpäriin ja varoin astumasta märälle lattialle, jonka jokaisen kohdan ja sauman olin puhdistanut putipuhtaaksi.

Mies tiskin luona vilkaisi olkansa yli nähdäkseen lattian jonka likaisuuteen hän oli jo ehtinyt tottua. Hänen kasvoilleen levisi tyytyväinen ja iloinen hymy, hän kääntyi ympäri nähdäkseen paremmin ja löi kätensä yhteen.

”Loistavaa tulosta”, hän sanoi hämmästelevään sävyyn ja vilkaisi jokaista kohtaa tarkkaan. Tuolit oli nostettu pöydille, jotta lattian peseminen olisi ollut helpompaa. ”Voit laskea tuolit”

Hän kääntyi takaisin tiskiinpäin ja jatkoi sen pinnan puhdistamista samalla vilkaisten kelloa. Asiakkaiden saapumisesta ei voinut olla niinkään varma, koska oli perjantai ja ihmiset mitä innokkaimmalla päällä.

”Pidetäänpäs vauhtia”, hän hoputti rauhallisena ja viittasi takahuoneeseen. ”Hae tupakit ja muut sieltä ihan perältä takaoven vierestä. Vaihda nuo laatikot niihin”

Riensin takahuoneeseen heti saatuani viimeisetkin tuolit alas pöydiltä.

Päässäni pyörivät ajatukset tunaroimisesta. Joskus tuntui, että mokailin jokaisessa asiassa, kävellessänikin.

Taustalla soi raskaampaa musiikkia, joka vaihtui varsin pian mainoksiin. En voinut olla kuvittelematta, kuinka parin tunnin päästä täällä oli vielä raskaampaa kuin mikään hevimetalliyhtye osasi soittaa. Silmissäni kuvittelin tuvan täpötäytenä asiakkaita, pääasiassa epäilyttäviä miehiä joihin osasin lukea mukaan Samuelin ja muun konkkaronkan.

Jännitys kulki selkäpiitäni pitkin, jokainen kosketus sormissani oli kuin sähköisku. Jostain syystä pelkäsin.

Riuhtaisin laatikon kannen auki ja asetin ne tyhjien laatikoiden tilalle, jotka heitin suureen roskakoriin tiskin alla.

Ovi kävi, ensimmäiset asiakkaat astuivat sisään. Ja pian toiset heidän perässään, olivat kuitenkin eri porukkaa.

”Hannu! Tuopas muutamat kaljat”, huusi yksi porukkansa seasta heidän varatessaan nurkkapöytää.

Siinä se nimi tuli.

Mies vilkaisi minuun nyökäten. Kohautin huomaamattomasti kulmiani, nappasin kylmäkaapista neljä Karhu-tölkkiä.

”Kukas tää uus misukka on?”, kysyi toinen porukan pojista kävellessäni heitä kohti tuodakseni tölkit illan alkajaisiksi. En tohjennut vastaamaan, Hannu teki sen puolestani.

”Testityöläinen”

”Mikä on testityöläinen?”, kysyi toinen huvittuneena ja vilkaisi muihin epämiellyttävä virne kasvoillaan.

”Koeajalla työskentelee”, Hannu vinkkasi tyynenä ja häipyi taas takahuoneeseen.

”Jahas, kiva nähä uusia kasvoja”, sanoi yksi ja virnisti niin iljettävää virnettä, että pakenin tiskin luokse, jossa odotteli pari muuta.

”Purtavaa”, sanoi kalpeaihoinen mies, jonka rasvaiset, vaaleat hiukset ylettivät yli niskan.

Kasvoilleni levisi kyseliäs ilme.

”Niin mitä?”, kysyin vähän nolona.

”Purutupakkaa”, mies tajusi minut aloittelijaksi. ”Ja pullo kossua”

Aloin tuntea itseni jonkinlaiseksi kriminaaliksi työskennellessäni heidän keskuudessaan.

Kukaan ei epäröinyt puhua julkisesti asioista, joista ei olisi kunnollisten ihmisten keskuudessa kannattanut. Outojen ja minulle tuntemattomien sanojen merkitykset avautuivat minullekin ja näin mitä kaikkea ihmiset pystyivät itselleen tekemään.

En voinut kuvitella itseäni sellaisena kuin heidät näin. Ja ajatukseni maailmasta kasvoi lisää sen mukaan minkä ovesta ihmisiä sisään tungeksi.

Ei mennyt kauaa niin paikka oli täysi ja minun ja Hannun yhteistyö oli tarpeen. Alkoholi myi järkyttävän hyvin, vaikka ilta oli vasta nuori. Hannu hoiti myymisen ja tarjoilun ja puheli asiakkaitten kanssa, joista osa oli hänen vakioasiakkaitaan. Minä tyydyin innolla täyttelemään kylmäkaappia ja siivoamaan häipyneitten ihmisten sotkuisia jälkiä pöydistä.

Väkevämmät juomat alkoivat käydä kaupaksi, mikä sai minut tavallaan aika hermostuneeksi ja ajattelemaan minkälaisia nyrkkitappeluja syttyisi ihmisten ollessa kännipäissään.

Ihmettelin, miten ihmeessä Hannu selvisi sellaisista tilanteista, joita ei varmasti voitu vältellä. Itse en todellakaan ollut mikään itsehillinnän täydellinen perikuva.

Mitä pidemmälle ilta kävi, sitä hermostuneemmaksi kävin huomatessani kuinka kiireistä Rollinissa tuntui olevan. Ihmisiä tuli ja meni eikä loppua tuntunut näkyvän.

”Vie tuonne pöytään nämä”, Hannu käski viitaten erästä pöytää huoneen keskellä ja työnsi viskipullot käsiini. Astelin ilmeettömänä Hannun viittaamaan suuntaan ja laskin pullot erään puheliaan porukan pöydälle hymyillen heille teennäisesti.

Ovi kävi ja ulkopuolelle oli häipynyt ihmisiä.

Vein pöydästä tyhjät pullot takahuoneessa olleisiin laatikoihin ja palasin takaisin tiskille avustamaan Hannua, jolla oli vähän hankaluuksia käsitellä kaikkia asiakkaita mahdollisimman nopeasti.

Puhelin soi, Hannu kaivoi housujensa taskuja vaivaantuneena ja tuijotti hetken kännykän ruutua ilmettömänä. Sitten hän kohotti kasvonsa takaisin minuun astellen aluksi pari askelta kohti takahuonetta.

”Voitko hoitaa nämä?”, hän kysyi tyynesti, kuin piilottaen jotain.

”Voin”

Hän häipyi ripein ja pitkin harppausaskelin takahuoneen kautta takaovelle puhuakseen rauhassa ilman minkäänlaista häiritsevää melua.

Samassa ovi kävi uudelleen.

”No vittu ku on täyttä”, äänekäs ääni kantautui korviini ja muistin kuulleeni sen jossain aikaisemminkin.

Jossain syvällä sisimmässäni tunsin voimakkaan lyönnin ja mieleni teki piiloutua tiskin alle. Automaattisesti silmäni eksyivät oven suuntaan ja samassa käänsin ne poispäin sydän hypähtäen paikaltaan.

Kuusihenkinen nahkatakkiporukka asteli ovesta sisään ja huoneen ilmapiiri synkkeni entisestään, vaikkeivat muut heitä juuri huomioineet. Ainoastaan minun silmäni meinasivat siirtyä heidän suuntaansa kuin uhrilammas susien keskelle.

Yritin keskittyä tiskin takana palvelemiseen, mutta en ehtinyt ajatella sitä pidemmälle.

”Annas pari kaljaa”, tuttu ääni kuului erään irokeesin omistaneen asiakkaan vierestä ja silmäni eksyivät minua käskyttäneen silmiin. Vaaleat hiukset ja ne tutut kasvot, joita tuskin muistin niiden viikkojen jälkeen.

Nimenkin olin jo unohtanut.

”No mutta, kukas se siinä!”, pojan kasvoille levisi samaan aikaan huvittunut että yllättynyt ilme. Kasvoni vääntyivät kauhistuneeseen ilmeeseen ja tunsin jäätyneeni varpaita myöten paikoilleni.

Hänen kasvoilleen levisi varsin nopeasti yhtä vakava ilme kuin minullekin emmekä kyenneet juuri puhumaan.

”Hei Jimi! Mikä kestää?”, kuului punatukkaisen huuto juuri vapautuneesta pöydästä. Blondi kääntyi katsomaan toveriensa suuntaan ja huikkasi virnistäen poikamaisesti.

Sitten hän kääntyi taas minuun.

”Mitä sä täällä teet?”, hän kysyi ihmetellen. ”Luulin että kiltit tytöt pysyy kotona odottamassa miehiään”

”Miksen saisi olla?”, kysyin kurtistaen kulmiani epäluuloisesti. ”Kyllä munkin pitää rahani jostain hankkia”

”Ai siitäkö tässä on kyse?”, hän kysyi epäilevästi, suupieliin levisi huvittunut ilme. ”Ihanko totta?”

”Mitä muuta luulit?”, kysyin mahdollisimman viileästi. Jotenkin tuntui, että keskustelimme kuin ihmiset jotka eivät tulleet toimeen. Mutta silti keskustelumme tuntui niin tuttavalliselta niiden parin näkemisen jälkeen. Vain kerran olin kuullut hänen puhuneen eikä hän puhunut silloin minulle.

Jimin kasvoille levisi arvaileva hymy ja hän katsoi minuun pudistaen päätään.

”Pahoittelen, mutta Samuel ei tule tänä iltana”, hän sanoi tyynesti ja viittoi kylmäkaappiin. ”Saisinko muuten ne kaljat?”

Yritin peitellä pettymyksen mieleeni ja käännyin ottamaan juotavat. Jimi hyräili hetken leppoisasti samalla tarkkaillen minua arvioivasti. Hän kaivoi nahkatakin taskustaan röökiaskin ja zipon, laski kessun huulilleen ja sytytti sen samalla kun työnsi askia takaisin taskuun.

Laskin tölkit tiskille hymyillen teennäisesti. Melkein odotin hänen häipyneen tölkit rinnallaan.

Mutta siinä hän seisoi tiskiin nojaten ja katsoi minua harmaan savun takaa. Hänen tutkivat silmänsä melkein ahdistivat minua ja saivat minut tuntemaan turvattomuutta Samuelin ollessa muualla.

Hän ei sanonut sanaakaan, vaikka näin hänen kasvoiltaan ne kysymykset joita hän juuri nyt mietti.

”Sinuna pötkisin pakoon”, hän sanoi yhtäkkiä. Kohotin kulmaani ja vilkaisin huvikseni oliko tiskillä ketään muuta odottamassa.

”Anteeksi kuinka?”, kysyin tyynesti vilkaisematta Jimiin. Hänen hymynsä oli hyytynyt kokonaan, taustalta kuului taas punatukkaisen pojan kutsuhuuto.

”Jimi, et kai sä nyt iske jotain misukkaa siellä? Ala tulla jo!”

Jimin suusta tuprusi huusi savupilvi ja hän katsoi minua vakavana.

”Sun ei kannattais tunkea reviirille”, kuuluivat varoituksen sanat hänen suustaan. ”Vielä ehdit jäädä pois junasta”