sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Huomenta!
Kello on kaksikymmentä vaille kolme aamuyöllä ja raapustan tätä. Sen sijaan, että menisin edellisen postauksen kommentteihin vastaamaan, päätän vastata tätä kautta, koska kukaan ei noita kuitenkaan katso.

Turha minun on edes kiittää kaikesta ihanasta minkä olen saanut. Oikeasti.
Mutta eräs silmiinpistävä jo sanoikin tuolla aika osuvasti etten ansaitse fanejani ja että olen röyhkeä. Tiedän sen täysin itsekin ja olen monta kertaa pätenyt teille uudestaan ja uudestaan kuinka te vielä jaksatte sitkeästi odottaa ja lukea. Taisin joskus jopa sanoakin etten ansaite teitä, kyseinen kommentoija on aivan oikeassa. 
Mutta, mun käsitys on aidosti se, että pidän teitä sen verran korkeella arvomittarissa etten rupee kirjottaa teille potaskaa kaiken odotuksen jälkeen. En halua pettää ketään sillä, että odotus oliski ollu turhaa ja teksti kökköä ja laatu surkeeta. Mun arvostus teitä kohtaan tulee siinä, etten salli antaa teille huonoa tekstiä luettavaksi.

Mulla on nyt viime viikko ja tämä viikko tullu taas inspiraatiota päähän, kullat. Ja halua kirjoittaa tätä. Suuremmitta selityksittä, mulla päättyy koeviikko tiistaina, niin enköhän pääse pian ensi viikolla kirjottaa jotain päivät pitkät. En tee tätä siksi, koska tunnen mielipahaa siitä, etten ole kertonut milloin seuraavaksi tulee jatkoa. Sen kyllä olen teille velkaa. Anteeksipyyntö ei riitä, mutta kiittämätön minä en tosiaan ole. Mitä ilmoittamiseen tulee, minä olen huono sellaisissa. Kun minä menen, minä myös menen ja elän hiljaisuudessa. Paljon parempi odotella kaikessa rauhassa milloin inspiraatio iskee ilman että tulee paineita niskaan. Vähän kuin unohtaisin tän blogin olemassaolon, mutta pitäisin mielessä sen, että tarinaa pitää tosiaan jatkaa. 
Inspiraatio tulee ja menee, ja kun ne tulee, ne tulee pysymään vielä pitkän aikaa ennen kuin laantuu.
Ja nyt meen vastaamaan edellisen postauksen kommentteihin, joten ne, jotka sinne kommentoi, voitte käydä vilkaisemassa.

Vieläkin noita haikailevia kommentteja nähtävästi tulee. No, niiden tulo päättyy ensi viikolla. Itse asiassa mulla on huominen maantantai vapaata, joten voisinkin aloittaa väkertämisen nyt.

25 kommenttia:

  1. Aivan ihania uutisia!!!:*

    VastaaPoista
  2. Lukua on tullut kirjoitettua muttei mielestäni tarpeeksi. Julkaisu venyy, mutta teen sen mahdollisimman pian kun olen valmis!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että olet aikeissa jatkaa tätä tarinaa! :D Mutta en usko ennenkuin pääsen lukemaan taas huippu hyvän pätkän sun kirjotusta. Tiedätkö mitään suunnilleen ajan kohtaa milloin tulis jatkoa?

    VastaaPoista
  4. Miten voit vaan sanoa että jatkoa luvassa lähi aikoina, vaikka todellisuudessa ei ole? Miks et vaan voi tulla ilmoittamaan jos aijot pitää taas jonkun tauon tai että sulla ei ole inspiraatiota tähän tarinaan? Jotkut oikeasti odottaa kuulevansa jotain oikeaa tietoa tarinan kannalta. Vaikka sanoisit että pidät pitkän tauon niin Se on varmasti kaikille ihan okei, mutta jos et sano mitään vaan jätät Tän niin moni luulee että olet unohtanut vaan kaiken...
    Mun mielestä tää tarina on kaikkein paras mitä olen lukenut ikinä! Ja toivon todella että sulla vielä joskus iskisi inspiraatiota tähän :D 5/5

    VastaaPoista
  5. Hämmentävää, että kolme kuukautta sitten lupasit viimein jatkoa.. Jo pari vuotta sitten kun julkaisit tätä tarinaa aktiivisesti, olin suuri fani, nyt löysin tänne jostain kumman syystä uudestaan ja luin noi kaikki osat ja palavasti haaveilen nyt jatkosta. Harmittaa tietenkin kun pidät hiljaiseloa, ja lupailet jatkoa jos sitä ei kuulu, mutta ymmärrän myös, että aina ei ole inspiraatiota kirjoittaa. Tää tarina on ihan huippu, hahmoista saa selkeän kuvan ja tarina etenee hyvin, tosin jatkoa on tullut viimeksi...heinäkuussa, melkein vuosi sitten...
    Ite laitoin tän sivun heti koneen suosikkeihin, toivon että kun joskus muistan taas avata tän, olis jatkoa tullut, tai edes selitys sille, miksei sitä ole kuulunut.

    VastaaPoista
  6. mä en tiedä mitä sanoa koska mulla on sekä negaa et positiivista sanottavaa. Ja tuntuu turhalta sanoo kumpaakaa ku ei ees tiiä käytkö enää täällä? mutta aluks vaikka jotai negatiivista: teksti on virheettömämpää kuin vaikka useimmat deminovellit, mutta silti tekstissä on mielestäni välillä ainakin hiukan liikaa järjettömiä lauseita ja kirj.virheitä. ja minua ainakin hämmensi kun alussa puhuit tuosta Rollin nimisestä baarista pudina koko ajan. Tarkoititko kenties pubia, vai oliko se vain joku itse antamasi nimi? Sitten se että välillä tuntuu niinkuin unohtaisit osan hahmoista.. mutta älä ota tätä liiana vakavasti, tarkoitan vain esimerkiksi sitä miten hahmot liikkuvat isolla porukalla ja joistain ei mainita mitään, tai että Jossu vähän niinkuin unohtaa koko Paulan olemassa olon välillä. Sitten olen siihen hiukan pettynyt kuinka et enään tämän novellin (vai onko tämä jo romaani?:P) keskivaiheitten jälkeen ole kuvannut Samuelin ajatuksia ja tunteita hänen itsensä puolelta ollenkaan. Miksi? Alussa se toimi niin hyvin ja sait siitä mahtavaa tekstiä:)
    Sitten muuta: Tää idea♥ i h a n a ♥ ja toteutus toimii, juoni kulkee suurimmaksi osaksi hyvin, ei liikaa jengin sisäistä asiaa, ei liikaa S ja J välistä söpöilyä, ei liikaa oikeastaan mitään:D Ja tuo huumori:'D♥ nauroin varsinki silloin kun devilsit oli Jossun luona niin tosi monelle jutulle:D♥ ja sitten vaa tää sun kuvailu ja selitys! kaikki muu on ollu tosi hyvää paitsi tuo planetaariojuttu..siinä mulla on vähän tökkiny. Meni vaa semmoseksi oikolukemiseks/silmäilyksi välillä (Tosin oon kyl aika väsyny, voi mennä senkin piikkiin ; P:D) Mutta lopuks: Oon lukenu eilisen ja tän päivän aikana tän loppuu asti ja mulla on sulle toivomus: Haluaisin tosiaan tietää kuinka tää loppuu ^.^♥ oon aika ihastunu tähän, tää on tosi hyvä! (tosin just tota kieliasuu kantsii tarkastaa enemmä välil just jos kustantamoikin mietit yms. pienet kirjotusvirheet ja korrelaattivirheet pois nii tää on kieliasultaankin almost perfect!:D♥)
    tästä tuli nyt aika sekava ja pitkä viesti mutta sanon vielä kolme asiaa:
    1.Toivottavasti luit tämän♥
    2.Kiitos ihanasta tarinasta♥
    3.Ja tää on se toive vielä, haluisin tietää kui tää jatkuu ja loppuu♥:)

    VastaaPoista
  7. Ilmeisesti et ole edes lukenut kommenttiani.. So sad.. Hyvä nove menee hukkaan :'(

    VastaaPoista
  8. Kyllä hyvä novelli menee hukkaan.. Voisi kirjoittaja edes ilmoittaa miksei enää kirjoita ;(

    VastaaPoista
  9. jooo jatkoa on tullut odoteltua aika kauan...

    VastaaPoista
  10. Olen lukenut tätä alusta saakka. Jo demissä.
    Kun laitoit tekstisi tänne blogiin, valehtelematta olen lukenut tämän yhteensä kymmeniä kertoja.
    Tän aikana oon huomannut kuinka tekstiä voisi hioa alusta ainakin huomattavasti :) en tarkoita pahalla. Silloin joskus nielin tän ihan innoissani ja jatkoa ooteltiin intopinkeenä.
    Nyt alotan lukemaan alusta uudestaan.
    Kiitos tästä ihanasta novellista, toivottavasti joskus saat tämän päätökseen joko tälläisenä tai hiottuna.
    Niin monia hyviä novelleja jätetään kesken.

    VastaaPoista
  11. Tää sun kirjoittama novelli on paras mitä olen ikinä lukenut! Tää on niin hyvä, että olen lukenut sen päälle 10 kertaa ja käyn täällä vähintään 3krt viikossa katsomassa onko jatkoa tullut.
    Mutta mitä Tää on olevinaan, että Sä lupaat jatkoa etkä sitä tee? Sä periaatteessa vedätät sun lukijoita. Yritätkö sä saada kävijöitä tälläsellä? Itse meinasin jo liittyä lukijaksi, mutta mietin ansaitsetko oikeasti lukijoitasi. Mielestäni et, joten en liittynyt.

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti tämän vielä joskus saan loppuun lukea. Kyllä oli ihanaa luettavaa <3

    VastaaPoista
  13. Eka Sä unohdat koko Tän sivun 9kk, Jonka jälkeen Sä kirjotit toisille merkityksellistä tekstiä ja toisten mielestä toi on jotain sanoin kuvailemattoman kauheeta, sillä nytten Ton tekstin kirjoittamisesta on jo 5,½kk. Eli periaatteessa Sä et ole 14,½ kk mitään sanasi mittaista tehnyt. Ymmärrän kyllä että muu elämä vie aikaa, eikä tarkoitus olekkaan että olisit täällä koko ajan, mutta silti ilmoitus olisi kiva että esim, seuraavan vuoden verran olen tauolla täälltä tjtv.

    VastaaPoista
  14. Toivon että saan lukea joskus vielä jatkoa!♥

    VastaaPoista
  15. Luin koko tarinan kerralla! Ihan mahtava o ja innoll ootan jatkoo

    VastaaPoista
  16. Tää novelli on aivan mieletön! Voisin antaa 5/5 tähteä, MUTTA koska et ole 10kk mitään, siis yhtään mitään ilmoitellut tänne annan 0/5. Kaikki varmasti haluaa tietää miten Tää päättyy, joten edes sun lukijoidesi/ "faniesi" tähden ilmoita jotain tietoa. Vai sitäkö sö haluat että me lukijasi odotamme täällä tiedottomina kuukausi tolkulla jos tulisi edes pienikin ilmoitus, jota ei koskaan tule, ja luovutamme. Surullista että asia on näin huonolla puolella. En edes jaksa uskoa että sitä jatkoa ikinä enään tulee, vaikka Sä niin väittäisitkin.

    VastaaPoista
  17. Mahtava jatkoa!! Tosin toi on vähän kummallista, että Samuel on _tappanu_ monta ihmistä eikä oo tullu mitään ongelmia? Meinaan sitä kun se on ampumu ne naisensa. Jimi on ihana<3

    VastaaPoista
  18. miten edelleen käyn katsomassa onko tullut jatkoa.. :D

    VastaaPoista
  19. harmittaa tosiaa ettei sitä jatkoa ikinä tullu.

    VastaaPoista
  20. Oho, en olekaan ainoa, joka vielä näinkin pitkän ajan jälkeen palaa takistamaan päivitystilanteen. :o Ei kai mulla sinänsä mitään tärkeää asiaa ole, kunhan vain kävin ilmoittamassa olemassaolostani. Salaa toivon, että joskus vielä selviäisi millainen loppu tälle tarinalle oikein oli kaavailtu.. :)

    VastaaPoista
  21. Oisin halunnu et jimille ja johannalle ois tullu juttuu :(

    VastaaPoista
  22. Vitsi tää o aiva ihana<3.Löysin tän eileen ja luin neljään asti yöllä. Neljän tunnin yöunilla kouluu mut oli todellaki sen arvosta. Äskeen luin viimmesen pätkän. Sä oot iha sairaan hyvä kirjottaja. Samuel<3 <3 <3 <3 <3 <3. Toivottavasti jatkaisisit tätä joskus. Uskon et moni muu mun lisäks toivoo sitä.

    VastaaPoista
  23. Oijoi tätä novellia tuli seurattua paljon sillon ku nää sivut päivitty useammin. :D <3 Piti iha tulla tarkistaan että vieläkö tämä on olemassa.

    VastaaPoista
  24. Muistin tän tarinan yhtäkkiä ja piti alkaa ettimää. Vieläki toivon et jatkoa tulis. Iha ymmärrettäväähän se on et motivaatio katoaa tai ei vaan ehi, mutta ihan huikee tarina! Toivottavasti löydät motivaatiota jatkaa tätä :-)

    VastaaPoista
  25. Ah, oon tässä muutaman päivän sisään lukenut kaikki osat ja luulin että tää olis loppuun kirjotettu 😖

    Nyt taas surettaa että miks ikinä alotin lukeen ku kesken tää jäi.

    En tiä miks ikinä lopetit kirjottamisen, toivoisin että jatkaisit koska tää on oikeasti hyvin kirjoitettu tarina, jossa on ihana juoni ja erittäin hyvin kuvailua ja voisi luulla tätä tarinaa todeksi muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta.

    Toivoisin että jatkaisit koska mua kiinnostaa jossun ja ton jengin kohtalo.

    Pistän tän sivuston mun kirjanmerkkeihin ka käyn välillä kattomassa ootko jatkanu. Olis ihana yllätys kun joku päivä saisin jatkaa tän kauniin tarinan lukemista! 😍

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista