Jimi ei maininnut mistä hakisi minut ja tajusin sen vasta filosofian tunnille päästyäni. Hän ei tiennyt mitä koulua kävin eikä mitä reittiä kulkisin kotiin, mutta tiesi missä asuin, joten luotin siihen, että hän poimisi minut Laajavuorelta.
Minna ei ollut tukkinut suutaan eikä sammuttanut punaa poskiltaan koko loppupäivänä. Vilkuili toiveikkaasti minuun, höpötti sekavia ja kompasteli sanoissaan ja aiheissaan, kyseli Jimistä kierrellen ja kaarrellen ja yritti pitää Katin ja Paulan utelua mahdollisimman alhaisena, mikä oli minulle varsin hyvä juttu, vaikken nähnyt Minnalla olleen mitään syytä salailuun. Veikkasin sen olleen luonnollista oman ihastuksen salaamista tai joutuisi jatkossa ystävien kiusankohteeksi. Tai sitten hän ei halunnut kilpailijaa.
Istuin kerrostalon edustalla jalat ristissä, hieroin paljaita kämmeniäni toisiinsa saadakseni pientä lämmön kipinää aikaiseksi ja tuijotin kuolleiden, lehdettömien pensaiden takana ollutta autotietä nähdäkseni mustan, oman elämäni symbolin, joka toi minulle toivoa masentavien syyspilvien alla. Tunnin tai kahden päästä valo himmenisi kokonaan, eikä kello ollut kuin vähän yli kolme. Sellaista tapahtui vain joulukuisin ja ajatus hädin tuskin innosti minua. Talvi kuulosti masentavalta soopalta minun korvissani, vaikka rakastin kynttilöitä niin pimeässä kuin lumihangessa niiden tuoman toivon tunteen takia. Rakastin taivasta, jota koristavat tähdet loistivat jouluisin kirkkaimpina kuin koskaan koko vuoden aikana. Rakastin rauhaa ja ajan pysähtymistä kaikkein kylmimpinä iltoina ja tulikuumaa glögiä kiehumassa vesikattilassa.
Siihen oli vielä aikaa, mutta ajatuksen pieni viehätys viehätti puolin jos toisin. Ristin käteni yhteen, työnsin ne jalkojeni väliin lämmittääkseni niitä paremmin, ravisutin päätäni kylmyyden luoman refleksin johdosta ja puuskahdin.
Voimakas jylinä kantautui jostain kauempaa.
"Johan oli aikakin", nostin käteni mahdollisimman lähelle suutani ja puhalsin niitä lämpimiksi. Varpaat puristuivat kippuraan, kiersin käteni jalkojeni ympärille, laskin pääni polvilleni ja odotin kärsimättömänä.
Mustaa nahkaa, paljas ja suojaamaton pää. Vaaleat ja vastatuulen sekoittamat hiukset ja kylmyyden punaiseksi nipistämät posket. Hän hengitti ilmaan hälveneviä, kuuman hengityksen aiheuttamia pilviä ja nenänpää paistoi lähes yhtä punaisena kuin Petteri Punakuonon.
Hän ajoi aivan eteeni kiertäessään pyörällään kuolleet pensaikot, jätti koneen hyrräämään ja viittoi minua kyytiin.
"Ei sulla satu olee kypärää antaa?" kysyin jylinän ylitse. Hän pudisti päätään ja viittoi uudestaan, vähän hoputtavammin. Kookas, iso musta moottoripyörä pysyi pystyssä, vaikka hän nojautui minun lähemmäs auttaakseen minut kyytiin.
"En käytä", Jimi vastasi muutaman sekunnin liian myöhään. "Lyttää kampauksen."
"Kampauksesi on muutenkin pilalla", huomautin hypätessäni hänen selkänsä taakse istumaan ja asetin jalkani jalkatukien päälle. Jimi painoi kytkimen pohjaan, väänsi rohkeasti kaasua ja käänsi voimakkaasti eteenpäin työntävän pyörän ympäri päästakseen takaisin tielle.
"Minne me mennään?" kysyin Jimin kaasuttaessa pyörän pois kerrostalon pihalta.
"Vaajakoskelle", Jimi vastasi, vilkuili oikealle ja vasemmalle varmistaakseen tien olleen selvä. "Lupasin viedä sut sinne tehtaalle."
"Velvollisuudet ensin pois alta, niinkö?" kysyin hymyillen, kiedoin matkustajan ajoetiketin mukaan käteni Jimin vyötärön ympäri ja yritin nähdä hänen kasvonsa sivupeilien kautta. "Mitä sä teit Kävelykadulla keskellä kirkasta päivää? Et vastannut siellä kysymykseeni."
"Hoidin asioita. Sun sanojen mukaan 'velvollisuuksia' ", Jimi vastasi virnistäen ja väänsi kaasukahvaa vauhdilla, ajoi pyörän takaisin samaan suuntaan kuin mistä oli tullutkin.
En halunnut alkaa uteliaaksi, vältin kysymästä "mitä asioita?" ja tekeytyä tungettelevaksi. Parempi etten tiennyt, vaikka mieleni teki.
"Haluatko sä tehtaalta mitään?" vaihdoin aihetta. "Voin tarjota."
"En tarvii", iso risteys liikennevaloineen pilkotti edessäpäin, punainen vaihtui keltaiseen ja lopulta vihreään ja Jimi hidasti vauhtiaan onnistuakseen kaartaa pyörän keskustan suuntaan. "Uusi aski kyllä kelpais."
Jimi kruisaili lievällä ylinopeudella keskustan poikki moottoritielle, jonka kautta tehtaalle pääsi nopeammin. Jyväsjärvi oli elottoman tyyni, heijasti kuvajaisena vastarannalla olleita kerrostaloasuinalueita ja muutamia korkeita firmarakennuksia. Tie oli vilkas kuten aina, mutta eteenpäin kulkeminen ei ollut ongelma eikä mikään.
"Ootas ku pimeä tulee", Jimi herätti minut ajatuksistani nähdessään sivupeilin kautta maisemaa tarkastelevan katseeni. "Jyväskylä on silloin kauneimmillaan."
"Olen nähnyt", vastasin puolinainen hymy suupielessäni. "Varsinkin tuo järvi, heijastaa kaiken valon tästä kaupungista."
"Äläpä", Jimi hymähti.
Vaaleat, kuivat ja karheat hiukset hulmusivat ja kurkottelivat kohti kasvojani, kylmä ilma jäädytti lihaksia ja retuutti poskilihaksia. Painoin pääni hänen selkäänsä vasten saadakseni lämmön takaisin.
"Täällä on ihan tajuttoman kylmä. Miten tälläistä voi sietää?" marisin ja tunsin alkavani täristä yhtä vimmatusti kuin kapinallispyörä allani. "Talvi on hirvein asia mitä voi olla. Syksyn jälkeen."
"Talvihan on kivaa aikaa", Jimi puolusti. "Pakkasesta en oo samaa mieltä, mutta fiilis on hieno."
Painoin korvani tiukemmin hänen selkäänsä vasten kuullakseni hänen äänensä paremmin. Pyörä piti tajuttoman kovaa meteliä, että en ihmetellyt, jos olisimme saaneet koppalakit jäljillemme.
"Oletko koskaan viettänyt joulua?" päähäni tupsahti kysymys, joka lipsahti suustani ulos. Olin jotenkin syventynyt ajatukseen ja aiheeseen.
"Joskus lapsena", Jimi kohautti olkapäitään arvuuttelevasti, kuin ei olisi muistanut lainkaan milloin viimeksi vietti joulua. "Siitä ollu kauan aikaa. Viime aikoina ei oo oikein ehtiny."
"Kauan sä oot ollu jengissä mukana?"
"Kauan", hän huokaisi syvään. "En usko kristinuskoon. Ei usko muutkaan, lasten juttuja."
"Mutta entä se ajatus? Joulun viettämisen ajatushan on se olennaisin asia joulussa?"
"Kuka nykypäivinä enää ajattelee joulua yhdessäolon keinona?" Jimi naurahti pilkallisesti. "Ahneita kaikki. Halutaan ainoostaan lahjoja ja ruokaa ja siinä se joulu sitten oli."
"...Tuollaistako sinun joulusi aina oli?" tunsin jonkin sisälläni irtoavan paikaltaan. Johonkin sattui kuunellessani hänen karheaa ääntään.
"...Oli. Aina", Jimi vastasi, väänsi taas pyörään vauhtia ja antoi uuden tuulenpuuskan paiskautua päin hänen kasvojaan.
"Pidätkö mua lapsellisena, jos vietettäisiin oma joulu?" kysyin vähän epävarmana. "Tiedän ettette usko sellaiseen soopaan enkä minäkään, mutta...ihan vaan huvin vuoksi?"
"Jossu", kuulin Jimin syvän huokaisun. "Meillä ei oo aikaa semmoseen. Meillä on omat puuhat ja omat aikataulut ja suunnitelmat. Porukat ei vietä joulua. Ei olla koskaan vietetty mitään juhlapäivää siitä lähtien ku jengi perustettiin."
"Olitko jengissä mukana jo sen syntymästä lähtien?" oli jollain tasolla upeaa ja tyydyttävää saada mahdollisuus tietää heistä uusia asioita ja puolia. Aloin olla vaarallisen kiinnostunut kaikesta mitä he tekivät ja tekevät vieläkin.
"Olin", Jimi myönsi. Rauhalliset sinisilmät säihkyivät hänen katsellessaan tyynesti tietä. "Se on pitkä juttu."
"Sä siis tiedät kaiken Devil's Sonsista?"
"Kaiken", Jimi myönsi uudestaan. "Mut tuskin se sua pitäis kiinnostaa. Meidän historianpaperit ei oo kauheen puhtaita. Silloin kun muut viettää joulua, me ryöstetään ja pilataan kaikki."
"Ootko koskaan epäilly teidän jengin puuhia, katunut mitään tai...jotain muuta?"
"Itse asiassa en oikeestaan. Elämä on niin uskomattoman helppoa näin. Luvattoman helppoa, tiedän sen kyllä. Mutta koska muut haluaa olla kunnollisia ja suosivat enemmän vaikeeta kuin helppoa reittiä, me tehdään muiden elämästä niin hankalaa helvettiä kuin ne kunnon ylimieliset kansalaiset pyytää. Se on valinta."
"Epäreilu valinta..."
"Kaikki on epäreilua."
"Mistä se kaikki alkoi?" kysymykset ja uteliaisuus työntyivät väkisin suustani ulos enkä pystynyt hillitsemään itseäni.
"Mikä?" Jimi ihmetteli vilkaisten nopeasti minuun sivupeilin kautta.
"Teidän jengi. Miten se sai alkunsa?" tarkensin kysymystä odottavan näköisenä.
"Kuten sanoin, se on pitkä juttu", Jimi torjui vastaamisen mahdollisuuden. "Miksi se sinua kiinnostaa? Et hyödy siitä mitään."
"Haluan tietää tietämisen vuoksi. Ole kiltti", anelin.
"Et sais tunkea liikaa meidän jengin asioihin. Ihan vaan ittes vuoks, hei", Jimi torjui jo minuakin. "Parempi ettet tiiä."
Huokaisin tavattoman syvään ja Jimi otti sen luovutuksena.
"Jossu, kukaan ei haluu sekottaa sua tähän", hän yritti selittää. "Sua ennen on ollu monta helvetin uteliasta akkaa tunkemassa nokkaansa meidän asioihin, hankaloittanu meidän elämää ja tuonu draamaa joka paikkaan. Sä et oo yks niistä, sulle voitais tosiaan jotain kertooki ku vaikutat niin kauheen luotettavalta. Mut sattuu olee niin, että siinä tapauksessa me ollaan ne, jotka tuo SUN elämään draamaa. Ja mä en halua sitä. Samuelista en oo kauheen varma, mutta osa meidän jengistäkään ei kaipaa enempää hankaluuksia."
"Mutta eihän me olla tunnettu ku vähän aikaa. Siis sinä, minä ja muu jengi", muistutin vähän hämilläni. "Kuulostat kauheen epäuskottavalta."
"Ehkä. Emmä tiiä", Jimi huokaisi syvään. Aloimme lähestyä Vaajakoskea. "Jossu, kaikki naiset meidän elämässä on joko parin viikon seukkaushakuisia muijia tai väkisin otettuja. On varsinainen yllätys, että kukaan meistä ei oo koskenu suhun."
"Johtunee Samuelista?"
"Paskat. Tietääkseni Samuelkaan ei oo koskenu suhun siinä mielessä, mikä on oikee ihme. Se heivaa naisensa päivän tai kahden sisällä ja täällä sä meidän porukan hännillä vielä rynnit."
"Onko Samuel oikeasti sellainen...välinpitämätön?"
"En haluaisi pelotella, mutta näkisitpä minkälainen se tositilanteessa on", Jimi murahti, kuin muistaen kaikki ne pimeät hetket hänen muistoissaan. "Se tuskin antaa sun perääntyä helpolla, jos sua rupee kaduttaa."
"Ei minua kaduta", lupasin vakavana, mutta Jimin kiveksi jähmettyneet, punnitsevat kasvot saivat minut hetkeksi epäilemään tunteitani. Koitti pitkän hetken hiljaisuus ja odotin Jimin kasvoilta mahdollista vastausta.
"Luotan siihen sitten", hän sanoi lopulta.
Saavuimme Vaajakosken liikenneympyrälle ja Jimi ajoi ympyrästä pienen matkan eteenpäin Pandan tehtaanmyymälälle.
Hän pysäytti pyörän vapaana olleeseen parkkiin, laski tukijalan alas ja antoi minun nousta kyydistä, vilkaisi sivupeiliin nähdäkseen pilaantuneen kampauksensa ja rupesi muotoilemaan sitä takaisin kuosiin.
"Mun piti käydä tiedustelemassa parista talosta", Jimi sanoi yhtäkkiä, jättäen aiheen minun pureskeltavaksi. "Me etitään tukikohtaa. Sinivuokot alkaa pikkuhiljaa päästä kannoille. Oletko nyt tyytyväinen?"
Nyökkäsin epävarmana ja vaivaantuneena vastaukseksi.
"Kerron sulle liikaa asioista", Jimi huokaisi syvään, irrotti katseensa peilistä eikä vilkaissut minuun. "Susta alkaa tulla joku heikko kohta."
"Onko se hyvä vai huono asia?" kysyin jotenkin särjetyn näköisenä. Jimi kääntyi minun puoleeni, katsoi hetken ilmeettömänä ja vaitonaisena omia kasvojani. Otti pari askelta lähemmäs minua ja kietoi minut kainaloonsa, levittäen suupieliinsä tyhmänpuoleisen, itsevarman virnistyksen.
"Nii-i. Sitä sopii miettiä", hän sanoi ja veti minua mukanaan sisälle myymälään. "Tuu. Mulla on kylmä."
