Heräsin tänä aamuna pirteämpänä kuin koskaan siitä ajatuksesta, että on lauantai ja minulla on vapaata ja kaiken kukkuraksi olin nähnyt unta siitä, että tämä novelli oli julkaistu 8-osan kirjasarjana :D Heti herättyäni sain yhtäkkisen ajatuksen, että "Nyt minä jatkan!"
Tässä on, toivottavasti pidätte jatkosta! Yritän löytää aikaa seuraavalle pätkälle, ja ikävä kyllä en ole syyslomalla koneen äärellä :/
Hei, katselin sivun tilastoja ja saanen näyttää teille mitä kaikkea olen löytänyt? Olen toisinaan nauranut niille, kaikenlaisilta sivuilta tännekin päädytään :D Annan pari screenshotia, jotta saatte vilkaista! ;)
Klikatkaa suuremmiksi!
Ja sitten kyselyn tulokset esille ja uusi pystyyn!
Kenen "tarina" kiinnostaa kaikkein eniten?
Samuelin
|
69
(85%)
|
Jimin
|
18
(22%)
|
Eetun/Teemun
|
2
(2%)
|
Keithin
|
10
(12%)
|
Jonkun muun
|
2
(2%)
|
Ääniä yhteensä: 81
-------------------------------------------------
"Käydäänkö Sokoksessa? Muistin just et mun pitäis ostaa meikkivoidetta", Minna lähinnä määritteli seuraavan kohteen kuin kysyi mielipidettäni. Linstarit istuivat rapuilla ja polttelivat pötköjään lipat päässä, ruokapaikoissa alkoi paikat täyttyä kellon näytettyä kahtatoista ja ihmiset astelivat työpaikoistaan ulos kunnon lounaan toivossa.
Kävelykatu ei ollut siihen aikaan niin vilkas kuin olin tottunut näkemään. Sairaslomaa viettäneitä liikkui siellä ja täällä, lintsarit suunnittelivat keskenään pitäävänsä vapaata tietyt tulevat päivät, suunnittelivat perjantain ohjelmaa ja katselivat vastakkaiselta kadulta, kuinka aikuiset ihmiset rohmusivat mahansa täyteen ruokaa.
"Käydään vain", vastasin vilkuillen muualle kuin en olisi nähnytkään häntä. Etsin häntä toista, jonka uskoin olleen jossain aivan toisessa suunnassa kuin minne Minna suuntasi.
"Mitä etsit?" hän huomasi etsivän ilmeeni, hidasti tahtiaan ennen kuin oli astumassa Sokoksen liukuovista sisään.
"Kunhan katselen"
"Mitä katsottavaa täällä on? On epäkohteliasta katsoa ikkunoista sisälle kun muut syö", Minna sanoi virne naamallaan.
"Haluan valkosuklaata", vastasin nopeasti selittääkseni vilkuiluni. "Tiedäthän sinä mikä valkosuklaa-addiktio minulla on."
"Tiedän", Minna nauroi. "Ostetaan mullekin kun saadaan se meikkivoide ostettua."
"Haluan suklaata nyt", marisin päästäkseni hetkeksi etsimään Jimiä edeltä. En ollut edes varma oliko hän koko alueella sillä hetkellä. Potkin kiviasfalttia hermostuksissani ja katselin kärsimättömänä ympärilleni löytääkseni jotain poikkeavaa.
"No hyvä on. Ostetaan sitä suklaata ja mennään sitten Sokoks--", Minna oli kääntymässä takaisinpäin.
Riensin kiireissäni hänen luokseen ja työnsin häntä taaksepäin takaisin kohti Sokoksen liukuovia.
"Mitä turhaan! Minä voin käydä ostamassa meille kummallekin ja sinä käyt sillä aikaa ostamassa meikkivoiteen, säästetään sillä tavalla aikaa", selitin kuin papupata, katsoin suoraan häntä silmiin vakuuttaakseni hänet, vaikka olin niin helposti läpinähtävä selitykseni kanssa.
Minna katsoi minua tulkitsevasti ja ihmetellen, kurtisti hetkeksi kulmiaan ja kohautti sitten ohuita olkapäitään.
"Miten vain", hän myöntyi.
"Nähdään tässä?"
"Käy minulle", hän nyökkäsi hymyillen. "Onko sinulla jokin kiire?"
"Näkyykö se minusta?"
"Näkyy"
"Suklaa odottaa"
Minna kääntyi ympäri nauraen ja lähti kävelemään liukuovia kohti.
Käännyin täydellisen u-käännöksen ja lähdin melkein juoksemaan Sokoksesta poispäin, juosten Kävelykadun toiseen päähän katsellen puolelta toiselle. Minulla oli tunne, varma tunne siitä, että hän seisoisi jossain täällä kuin kohtalon saattamana juuri oikealle paikalle oikeaan aikaan.
Mustat Marco Tozzin tennarikorkkikset kopisivat jalkojeni alla askeleiden tahtiin, olin ostanut ne lauantaina Paulan kanssa shoppaillessani. Niistä oli tullut suosikkikenkäni, jotka ilmaisivat omaa itseäni kaikkein parhaiten kuin mikään muu vaatetus tai mikään muu kenkäpari. Mustat hihattomat liivit ja alta pilkisti 50-luvun mustavalkea ruutupaita, hihat käärittyinä siististi olkapäiden korkeudelle.
Kati oli letittänyt hiukseni kahdelle letille, jotka laskeutuivat tylsinä olkapäitteni yli etupuolelle, saaden minut näyttämään oudolla tavalla erilaiselta. Tunsin näyttäneeni kapinalliselta Peppi Pitkätossulta ilman pisamia.
Pysähdyin henkeä haukkoen Kävelykadun toiseen päähän, katselin ympärilleni kuin paniikin valtaama gaselli ja etsin muusta, pienestä massasta poikkeavaa blondipäätä.
"Toivottavasti aistini eivät huijaa minua", ääni sisälläni totesi, saaden minut puremaan alahuultani ja kääntymään ympäri. Kävelin ripein askelin takaisin kohti keskusaukiota, käännyin Anttilan suuntaan käydäkseni ostamassa suklaalevyt, jotka olin sanonut ostavani.
Jonkun käsi laskeutui yllättäen olkapäälleni, saaden minut säikähtämään ja pompahtamaan paikaltani sydän kurkussa. Ääni selkäni takaa räjähti nauruun ja käsi vetäytyi olkapäältäni pois.
"Jimi!" huudahdin kääntyessäni ympäri, sydän edelleen jyskyttäen kuin pommin jäljiltä. Hänen vaaleat hiuksensa olivat vedetty siististi taakse, komealle ja täydelliselle pompadourille, joka olisi ollut täydellinen malliesimerkki hiuskampaamojen kuvastoissa.
"Yllätys", hän virnisti nauraen, kessu suussa ja savu työntyen ulos sieraimista. Hän piilotti kätensä nahkatakkinsa taskuihin ja nojasi vasemman jalkansa varassa. "Mitä sä täällä hillut?"
"Mitä sinä luulet tekeväsi?" korjasin hymyä peitellen. "Ruokavälituntia kuluttelen. Ystävän kanssa."
Minna ei ollut edes ystäväni, pikemminkin kaveri. Hän ei tuntenut minua niin hyvin, että olisi nähnyt lävitseni. Mutta jotenkin, ajatus ystävästä sai minut tuntemaan rauhaa sisälläni.
"Tulin siis väärään aikaan?" Jimi kysyi kulmat koholla, vilkuili ympärilleen ja katsoi sitten taas kysyvästi minua.
"Päinvastoin", virnistin. "Niin mitä teetkään täällä?"
"Kulutan aikaa, niin kuin sinäkin", hän vastasi potkien maata tylsistyneesti, veti kessun suustaan ja laski sen lantionsa korkeudelle, kohotti leukaansa puhaltaakseen savut pois kasvojeni suunnalta. "Ja sitten näin päättömän kanan - joka muistutti sinua- rynnimässä ympäriinsä."
"Kuules Jimi, minulla olisi sinulle käyttöä...", aloitin teeskentelevästi yskien ja vilkaisin Sokoksen suuntaan varmistaakseni oliko mustatukka ilmaantunut jo paikalle.
Jimi kohotti uudelleen kysyvästi kulmiaan.
"Aika paljonkin", lisäsin heti perään.
"Miten voin olla avuksi?" hän kysyi asettaen kessun takaisin huulilleen.
"No...tarvitsen valkosuklaata hyvin pienessä ajassa--"
"Anttilasta löytyy pikkunen karkkihylly", Jimi vastasi samantien. Hänen nahkahousut kiilsivät vaikkei taivaalla paistanut aurinko. Oli pilvinen ja syksyinen päivä, samanlainen edellisiin verrattuna. Masentava, mutta Jimin piilotettu virne suupielessä piristi sitä huomattavasti.
"Ja...mulla on yks kaveri, joka saattais ilahtua sun näkemisestä--"
"Anteeks mitä?" Jimi keskeytti samantien, pudisti ymmällään päätään ja katsoi minua silmäripset räpsyen. Hän oli vetämässä uusia sauhuja. "Kuulinko oikein? Joku ilahtuis mun näkemisestä? Kuka muka?"
Käännyin katsomaan uudestaan olkani yli Sokoksen suuntaan, tökkäsin häntä kyynärpäälläni käsivarteen ja nyökkäsin liukuovien suuntaan.
Edustalla seisoi mustahiuksinen, laiha ja nätti tyttö, joka katseli odottavasti ympärilleen.
Jimi alkoi yskiä vimmatun lailla nähdessään tytön, silmät vetistyivät ja muuttuivat punertaviksi. Hän pudisti tiukasti päätään.
"Jossu hei", hän köhi limaista tupakkayskää. "Mitä sinä suunnittelet?"
"Hän halusi nähdä sinut", vastasin kohottaen viattomasti kulmiani. "Tai niin ainakin ymmärsin. Et viitsisi ilahduttaa häntä puolestani."
Jimi katsoi minua epäröivästi, sitten taas mustahiuksista, yksinäisen näköistä tyttöä ja taas minua. Hän ei sanonut mitään, heitti pieneksi palaneen tumpin maahan, tallasi sen ja lähti kävelemään edeltä tyttöä kohti.
Minnan pää kääntyi sattumalta meidän suuntaan, kangistui paikoilleen nähdessään blondin kapinallisen enkelin. Hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan sydämen tahdin. Hänen poskensa valahtivat punaisiksi, silmät kiilsivät ihastuksesta ja noloudesta, katsoen minua apua kiljuen ja kiroten virnettä huulillani.
Jimi pysähtyi tyynenä hänen eteensä, katsoi häntä päästä varpaisiin ja antoi välinpitämättömän ensivaikutelman. Hän kääntyi katsomaan minuun.
"Löysin tuttuja", muutin ääneni iloiseksi, annoin voitokkaan virneeni näkyä kaikille ja vilkuilin ympärilleni nähdäkseni josko joku muukin oli paikalla todistamassa sitä tärkeää hetkeä. "Minna, tässä on Jimi."
"Kyllä minä hänet muistan", Minna yritti pitää itsensä tyynenä, posket helottaen punaa ja suupielet värähdellen. "Hei."
"Moi", Jimi vastasi nyökäten tervehdykseksi, laski katseensa maahan ja suunnitteli polttavansa toisen pötkön. Hänen kasvonsa olivat kivenkovat, tyynet ja tylyt samaan aikaan. Mutta hänenkin kasvoiltaan pystyi näkemään sen kiperän ajatuksen siitä, mitä tekisi. Hän veti kätensä esiin takkinsa taskusta ja ojensi sitä tyttöä kohti kätelläkseen. "Hauska tutustua."
Purin huultani välttääkseni näyttämästä idiootilta.
"Samoin", Minna mutisi takaisin, laski katseensa ujona maahan ja vilkaisi nopeasti kelloaan keksiäkseen pakokeinon. Hän kohotti katseensa minuun, huomasi ilmeeni ja oli vähällä räjähtää punasta. "Jo-Jossu, meidän ruokavälitunti loppuu ihan kohta."
"Ei se yksi lintsaus mitään pahaa tee", huikkasin välinpitämättömästi kättäni.
"Minä ainakin menen", Minna sanoi lähes änkyttäen. "Mulla ei ole varaa lintsata."
"Et ole lintsannut kertaakaan", huomautin.
"Enkä aio", hän vastasi, nyökkäsi Jimille vältellen liian läpinäkyvää hymyä ja huomasi Jimin kasvoilla huvittuneen ilmeen.
Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi. Hän näki silmäkulmastaan kuinka Jimin toinen käsi etsi taskusta punaista Marlboro-askia, veti lähes tyhjästä askista esiin viidenneksi viimeisen tupakkansa, asetti sen huulilleen sinisestä säihkyvät silmät vielä kiinni hänen omissaan kiinni kuin puoleensa vetävä magneetti.
Minna oli sanaton, hänen ajatuksensa eivät enää juosseet niinkuin niillä oli tapana. Hän näki ilkeän ja samaanaikaan vilpittömän kiusauksen pojan ikkunoita kuvastavista silmistä, yritti muistaa hengittämisen tärkeyden ja järjen viisaan äänen. Hän oli menettänyt kaiken itsessään siinä sekunnissa, jolloin Jimin silmistä huokui härnäävä päätös.
"Hyvä on", hän luki sanat Jimin kasvoilta, näki toisen silmistä sulkeutuvan millisekunniksi ja vinon hymyn suupielessä.
"Mä--Jossu, mä taidan mennä nyt. Mulla alkaa filosofian tunti", Minna menetti puhekykyknsä kokonaan, yritti sokeana etsiä itseään takaisin, mutta tuijotti ihastuneena Jimin kiusaavia kasvoja. Hän oli juuri iskenyt hänelle silmää ja hymyillyt hänelle.
Minna oli avuton.
"Kai sä löydät sinne takasin?" kysyin, peitellen faktaa, että olin nähnyt sen kaiken.
"Joo, löydän", Minna vastasi, tajusi myöhään sanojeni toisen merkityksen. "Etkö sä tuu?"
"Mulla on Jimille asiaa", vastasin.
"Mut sä tuut kuitenkin?"
"Joo, tuun. Mee edeltä."
"Okei", Minna nyökkäsi, vilkaisi tupakkaansa sytyttävää Jimiä, heitti tälle heipat ja katsoi uudestaan minuun, kuiskaten äänettömät sanat kuin suoraan korvaani. "Nirhaan sut."
Ja hän kääntyi lähteäkseen, kipitti hurjaa vauhtia poispäin ja vältti katsomasta taaksensa.
"Olipas sillä kiire", Jimi kohautti kulmiaan kuin ei olisi tehnyt mitään.
"Miks sun piti kiusata sitä? Kato ny mitä sä teit!", nauroin. "Se lähti sua karkuun! Ei tässä näin pitäny käydä!"
"Mä luulin et se tykkäis", Jimi sanoi vilpittömästi, puhalsi savut jälleen suustaan ja katsoi tarkkaavaisena minuun. "Mitä sä Jossu yrität?"
"Ilahduttaa"
"Käyttämällä minua? Olisithan sä voinu ostaa sille kukkia tai jotain?"
"Voi Jimi, olet niin läpinäkyvä", huokaisin virnistellen.
"Anteeks?" hän kohotti kulmiaan.
"Myönnä pois, pidät hänestä", sanani työntyivät hänen kurkkuunsa, mutta hän pudisti kieltävästi päätänsä.
"Olet tajuton", hän mutisi kireästi.
"Mulla oli kyllä muutakin asiaa", vaihdoin aihetta mutristaen huuliani. Tunsin itseni ennennäkemättömän hilpeäksi Jimin lähellä. En voinut ymmärtää hänen antamaansa vaikutusta minuun. "Ootko milloin tulossa käymään?"
"Kuinka niin?" hän kysyi katsoen muualle kuin minuun.
"Kaipaan seuraa", vastasin. "Eikö se ole jo itsestäänselvää?"
"Sullahan on noi sun...typykaverit. Mikset oo niitten kanssa?"
"En tiedä...", kohautin olkapäitäni laskien katseeni maahan. "Mutta jos sulla on jotain muuta tekemistä niin..."
"Kuules Peppi", Jimin kasvoille levisi kiusaava hymy ja voimakas ääni sai minut nostamaan katseeni maasta. "Kyllä mulle käy, jos kaipaat seuraani. Hankitaan sitä."
"Ja siitä valkosuklaasta...", potkin kiviasfalttia kädet selän takana. Nojailin puolelta toiselle kuin vaaka, katselin hänen tulkitsevia kasvojaan niitä lukien ja annoin hänen päätellä loput.
"Vien sut Panda-tehtaalle", Jimi vastasi, tumppasi tupakkansa pylvääseen ja otti askeleita taaksepäin lähteäkseen. Kiiltävät nahkavaatteet, sinisilmät etääntyen omistani hidasta vauhtia ja tyynen rauhallinen, mutta samaan aikaan juonittelevat kasvot hymyillen viekkaasti. "Haen sut kolmelta."
"Multa loppuu neljältä", kovensin ääntäni hänen kävellessä takaperin kasvot minua kohti.
"Eipä lopu", hän vastasi, kääntyi selin minuun ja lähti astelemaan omaa tahtiaan kohti Kävelykadun toista päätä, jonne olin aikaisemmin juossut.
En voinut olla piilottelematta sitä hymyä, joka ylettyi korviini asti koko päiväksi odottaessani kolmen tunnin kuluvan sormieni läpi. Kädet tummien pillifarkkujeni takataskuihini tungettuina, aloin kävellä hilpeästi samaa Minnan kulkemaa reittiä kohti Cygnaeusta.
